Steen1

Aika nuori kapinallinen

Steen1 varastaisi pomolta ja pesisi Sarasvuon hampaat moottorisahalla. Miksi Itä-Helsingin puhemies on niin vihainen? Onko hänellä levy kainalossa? Jaana Rinne kuuntelee ja replikoi.

Steen 1 ei jauha paskaa. Itä-Helsingin aika nuori kapinallinen puhuu asiaa combat-housuissa ja punaisessa Che Guevara-paidassa. Viini on punaista ja puheissa on tulta.

Oletko seurannut Pariisin lähiöiden mellakointia?

“En ole pahemmin ehtinyt, mutta onhan Ranskassa ollut aika pitkään ollut merkkejä siitä, että jotain tapahtuu. Oikeisto jyrää politiikassa aika voimallisesti, ja lähiöissä on mestoja, joihin kytät eivät uskalla edes mennä. Mellakoita oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Mä en tunne niin hyvin Ranskan taloutta tai valtiomuotoa, että voisin puhua mellakoista asiantuntevasti. Olen lukenut aiheesta vaan yhden nettiuutisen, ja jutellut vähän frendien kanssa.”

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo eivät näköjään toteudu maahanmuuttajien suhteen täälläkään. Meillä on samoja ongelmia: maahanmuuttajilla ei ole duunia ja syrjäytyessään he hengaavat kaduilla?

“Kaikki yhteiskunnalliset ongelmat liittyvät tavalla tai toisella rahaan. Muukalaisviha alkoi nostaa päätään laman aikana, silloin kun ihmisiltä alkoivat loppua rahat. Ne vievät meidän rahat, vittu! Aina sama juttu. Mun mielestä hyvinvointivaltio on systeeminä suht turvallinen maahanmuuttajille. Tää on vaikea asia. On helvetin helppoa lyödä nyrkkiä pöytään ja päättää tosta vaan, otetaanko Suomeen ulkomaalaisia vai eikö oteta. Mun mielestä tällaiset kysymykset ovat monisäikeisiä, niitä pitäisi tarkastella eri puolilta.”

No tarkastele, ja kerro kuinka paljon ulkomaisia haluaisit Suomeen?

“Jos ihminen on hengenvaarassa, sitä tulee auttaa. Niin monia kuin mahdollista. Pitää vain kysyä, autetaanko me sodan uhreja niin paljon kuin mahdollista? Ovatko maahanmuuttajat puhtaasti pahoja rikkoessaan lakejamme? Me kuitenkin edustetaan niiden silmissä länsimaita, samoja, jotka on polttanut niiden kodit, tappanut lapset ja raiskannut naiset. Jo pelkästään pakolaisuuden hyväksyminen on syyllistymistä em. toimintaan. Jos meillä ei ole velvollisuutta auttaa niitä, meillä ei ole oikeutta hyötyä sodan tuomista eduista länsimaille.”

Asut Itä-Helsingissä. Onko sulla omia kokemuksia ulkomaalaisten naapuruudesta?

“Ei pahoja, hyvin tulen toimeen ihmisten kanssa. Esim. naapurissa asuu somaliperhe, jonka isä tervehtii aina ja kiikuttaa neljää lastaan joka päivä tarhaan ja kouluun. Samassa veneessä me ollaan. Enkä muuten asu enää kovin syvällä Idässä. Asun Hertsikassa.”

Missä?

“Herttoniemenrannassa. Se on ihan lintukoto. Monet väittävät että mun rap-läppä on valheellista, koska en enää budjaa Idän ytimessä. Mulla on kolme lasta, enkä mä halua kasvattaa niitä Myllypurossa tai vastaavassa paikassa. Olen itse kasvanut Idässä, ja tiedän, että vaikka omat koti- olot eivät olisi kovinkaan huonot, vaikka kotona olisi kaikki näennäisesti hyvin, perhe ihan vitun hyvätuloinen, niin kaveripiirin paine voi pakottaa osaksi porukkaa. Vaikka syyhkimään auton.”

Munauksia sattuu “paremmissakin perheissä”. Lännessä saattaa lähteä henki kännykkäveloista?

“Raiskatessa ropisee. On vain ja ainoastaan oikein, että kansan paha olo ei jää vain marginaalipesäkkeisiin. Itse jopa kannustan toimintaa. Miksi rötöstellä omilla kulmilla? Westendissä on paremmat saaliit. En mä halua mustamaalata, kerron vaan niitä totuuksia, jotka itse saletisti tiedän... Jotkut jaksavat yhä jauhaa, että mä mustamaalaan Itä-Helsingin mainetta, vaikka Varasta pomolta ei edes käsittele asiaa. Ei ymmärretä, että jos kerron kahdentuhannen leipäjonoista, yritän vaan kiinnittää ihmisten huomiota, että asialle tehtäisiin jotain.”

Jep, uudella levyllä murjot laajemmin politiikkaa. Se on oikein tervettä meininkiä.

“Pitää vissiin ottaa populismi kehiin. Itse en koe olevani ollenkaan populisti, vaikka niin kovasti väitetään. Jotkut mielipiteeni ovat hyvinkin eksentrisiä. Tony Halme on oikean siiven populisti, eli ilmeisesti tarvitaan myös vasuri. Eläköön muotit!”

Ja lokerot. Eläköön kommari-rap-äpärä-lokero. Mun mielestä kaikki, jokainen pienikin päätös, on politiikkaa.

“Politiikka on haluttu tietoisesti siirtää kauemmas ihmisten ulottuvilta, koska demokratia ei ehkä ole päättäjien kannalta kaikkein edullisin muoto päättää asioista. Mitä kauempana päätökset tehdään, sitä paremmassa rauhassa poliitikot voivat junailla omia asioitaan. Vallalla on yleinen passivointi. Missä on aatteellinen lehdistö? Demari, Kansan Uutiset? Ei sellaisia ole enää. Mielipideosasto on erittäin pienessä marginaalissa. Se palvelee vallan etua. ’Katso sitä telkkaria, naura niille vitseille, me hoidetaan hommat.’ Media ja viihde ovat korvanneet politiikan, omat asiat. Sen sijaan, että tsekkailisit kuka edustaisi asioitasi kunnallisvaaleissa sua kiinnostaa onko Matti rassannut taas Merviä tai sen frendiä. Marika Fingerroosista on tehty se paheellinen serkku, jonka toilailuja vielä päiviteltiin 70-luvun kahvipöydässä. Mä en koe, että mä voisin vaikuttaa kovin paljoa omiin asioihini. Siis äänestämällä.”

Entä muut keinot? Oletko ollut esimerkiksi mukana globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa?

“Kyllä noita mielenosoituskeikkoja on tullut tehtyä. Ne ovat mun panokseni asian puolesta. Mielenosoitukset ovat kyllä lähinnä keskittyneet graffitirikoksiin ja jokamiehenoikeuksiin.”

Pitäisikö jo järjestää viihteen tai mainosten vastaisia mielenosoituksia? Viihdehän on oopiumia kansalle.

“Joo. Tabloidilehdistö vaan kasvaa. Nämä nykyajan lapset näkevät pari lööppiä joka päivä. Seuraava sukupolvi on se, joka vaan nielee sen. Niillä ei ole mitään vertailukohtaa, kosketusta aikaan jolloin asiajournalismi oli vielä olemassa. Mä näen salaliittoja joka paikassa. Kun Bodomin murhista kirjoiteltiin, perhepäivähoidon leikkaukset piilotettiin yhden palstan nooteiksi sisäsivuille.”

Millaisia noista lapsista kasvaa?

“Uudenlaisen totalitarismin lapsia. Heitä ei hallita aseella vaan viihteellä. Sitä on jo vitun vahvasti ilmassa. Ihmiset ehdollistavat itse itsensä, aikatauluttavat henkisen maailmansa johonkin vitun kalenteriin, joka päivittyy viihdepaskan mukaan. ’Hitto vieköön mun täytyy olla punttiksella silloin ja silloin, sen jälkeen on nähtävä Salatut elämät.’ ’Olisi kiva jäädä juttelemaan, mutta on pakko mennä kotiin, sori, Isobroidi alkaa.’ Aikatauluja tarvitaan, mutta ei aina.”

Luetko iltaisin?

“Luen tosi paljon. Kirjat ovat ehdottomia maailmoja, ja parasta on se, että ne vaativat aktiivisuutta. Jokainen tekee kirjan itse.”

Mitä olet viimeksi lukenut?  Millaisia fiiliksiä irtosi?

“Mä oon alkanut käydä klassikkoja läpi uudestaan. Viime viikon lista: Aldous Huxleyn Uusi, uljas maailma, Noam Chomskyn Mediakontrolli ja David Icken Alice in Wonderland and the World Trade Center Disaster.”

Heität uudella Varasta pomolta -levyllä tiukkaa politiikkaa. Muistatko milloin aloit kelata asioita yhteisöllisesti?

“En. Tää on outo kysymys, eikö kaikkien tulis miettiä niin? Näähän on meidän yhteisiä asioita. Tää on just vittu tätä. Ihmiset vieraannutetaan niiden omista asioista niin kauas, ettei kukaan edes jaksa ajatella sitä. Helppoa jäädä tv:n ääreen vihanneksena lojumaan, eikä kelata hetkeäkään näitä juttuja.”

Mä luovuin kahdeksi vuodeksi telkkarista nuoruuden idealismissa. Oletko idealisti?

“Yritän välttää idealismi-sanaa. Mulle tulee idealistista mieleen täti, joka asuu kartanossa ja haluaa lahjoittaa kodittomille lapsille vähän rahaa. Olen ehkä joku dialektinen materialisti. Näen sen niinpäin, että koen olevani äärimmäinen materialisti.”

Mulle idealisti tarkoittaa yksinkertaisesti tyyppiä, joka haluaa muuttaa maailman isoa kuviota. Lipashemmot putsaavat vaan nopeasti mustaa omaatuntoaan.

“Miksi annat jollekin Diakonissalaitokselle paalua, jos voit muuttaa maailmaa. Sen voi aloittaa vaikka omista lapsista. Henkinen perintö on ihan tärkeintä. Mä en ainakaan toivo että mun tyttäristä tulee jotain vitun cheerleadereita! Elämä ei ole raide. Se on järjetön kenttä, jossa voidaan juosta laidasta toiseen ja edestakaisin, tehdä mitä milloinkin tuntuu. Elämä on järjetön seikkailu. Mäkin olen tehnyt sataa duunia. Ollut viikon puhelinmyyjänä, tehnyt duunia raksalla ja vaikka mitä. Nyt mä olen nuoriso-ohjaaja. Jengi sanoo, että sä menetät sun vuosilisät, kun sä teet kaikkea yhtä aikaa ja erikseen. Vittu da. Jos joku juttu alkaa risoa mun on päästävä pois, ja mä poistun. Lähden mieluummin kaivamaan kivikenttiä. Ihminen voi tehdä montaa asiaa yhtäaikaa. Ammatti on niin tärkeä, niin tärkeä. Ollaan jo kuin Amerikoissa, missä sitä kysytään uudelta ihmiseltä heti nimen jälkeen. Nykyään tuttavuudet jäävät pintapuolisiksi kun ihmiset eivät kerro keitä he ovat, vaan mitä he tekevät. Joo, mä oon kiinteistövälit
täjä ja mä diggaan skimbaa. Mutta kun en mä halua tietää minkälainen päivärytmi sulla on, vaan minkälainen ihminen sä olet.”

Mutta jos on vallankumousta suunnitteleva kiinteistövälittäjä. Hmm. Millainen päivärytmi sulla muuten on?

“Vaihteleva. Riippuu tilanteesta. Yleensä vien nuorimmaisen tyttären tarhaan ja lähetän lapset kouluun. Kyllä töissäkin pitää käydä. Onneksi mun työ on niin stimuloivaa, ettei se vituta. Nuorten kanssa on mahtavaa tehdä juttuja. Duunista himaan ja aamuyöllä nukkumaan. Aamuyö on sellaista aikaa, jolloin mä viihdyn parhaiten.”

Entä hima? Kiinnostaa millaisessa mullassa tuollaisen rebelin juuret ovat?

“Mä oon sopinut vanhempien kanssa, etten kerro niiden asioista näissä foorumeissa. Ne ei ole tehnyt päätöstä esiintyä mediassa.”

Onko sulla systereitä tai broideja?

“Olen ainoa kakara.”

Sanoit vaimosi pelastaneen sinut. Mistä?

“No, ne on näitä nuoren pirteän miehen juttuja... En halua niistä sen tarkemmin kertoa.”

Varasta pomolta on loistava levyn nimi. Miten slogania voisi toteuttaa konkreettisesti?

“No vittu varasta siltä pomolta. Pomo edustaa levyllä sitä isoa-isoapomoa, jota me ei edes nähdä. Se on sairasta. Nykyään asiat viedään niin kauas perusjampasta, ettei sen mielenkiinto riitä huomioimaan kaikkea, mitä kaupasta ostetaan. Sama kuin politiikassa. Onko reilua kauppaa olemassa?”

Ehkä ei. Mitä muita mestoja on polttolistalla kuin eduskuntatalo? Joidenkin isojen firmojen pääkonttoreita?

“Totta kai. Tästä olisi pitänyt kertoa enemmänkin levyllä. Yhtiöt pyörittää tällä hetkellä maailmaa, ei hallitukset. Kelaa: jos jonkun yhtiön bkt on isompi kuin valtion, jossa se sijaitsee, kuka määrittelee säännöt? Valtiolla on tossa vaiheessa kädet sidotut.”

Luonnehdi pressanvaaliehdokkaita sun omasta näkökulmasta: Halonen, Vanhanen, Niinistö, Hautala. Kuka on lähinnä sua ideologisesti?

Steen 1 inhoaa Sauli Niinistöä, Pikku G:tä ja Arkadianmäkeä.
Steen 1 inhoaa Sauli Niinistöä, Pikku G:tä ja Arkadianmäkeä.
“Halonen. Se diggaa Keke Vaaraa. Hautala ei ole todellinen vaihtoehto ja Niinistö on yksinkertaisesti paha. ’Työväen presidentti’, ha! Vittu, kokoomuslainen rynnii peliin punaisilla teemoilla. Ei Sauli, ihmiset ei oo ihan noin tyhmiä! Mä en vittu luota yhteenkään absolutistiin. Vanhanen ja Pikku G, joojoo. Oletko muuten nähnyt Omen-leffan? Pikku G on se jätkä, se Damien. Se ihana, se jota kaikki ihastelevat. Pikku G on saatana.”

Jari Sarasvuo saattaa kuulua samaan lajiin?

“On se. Sen hampaat voisi pestä moottorisahalla. Sen kanssa voisi myös pelata tennistä käsikranaatilla.”

Mitä mieltä olet kulttuuriministeri Tanja Karpelasta?

“Mitä mieltä mä oon Parman kinkusta? Ihan sama. Ei vittu kiinnosta.”

Se on päättänyt, ettet saa ensi vuoden alusta kopioida musaa netistä. Sanot ei Arkadianmäelle, vaikka siellä tarvittaisiin nimenomaan sun kaltaisiasi hemmoja. Miksi?

“Ei toi kielto millään tavalla määrittele mun jokapäiväistä elämää. Tässä vaiheessa toi laki olettaa vain sen, että joku sitä kunnioittaisi ja noudattaisi. Järjenvastaista paskaa. Artistina itse ainakin uskon, että ladatut musiikkitiedostot lisäävät esim. keikkamyyntiä. Arkadianmäellä mittaillaan saatana direktiivien mukaisia kurkun käyryyksiä. Siellä ei tapahdu mun kirjoissa todellisia päätöksiä. Ne on myyty Brysseliin. Arkadianmäki on turha.”

Pala! Et käytä levyllä kovin paljoa kielikuvia. Miksi?

“Mielestäni käytän, niitä pitää vain lukea. Säkin olet runoilija, sä tiedät että yhtä lainia voi miettiä monelta eri suunnalta. Mä oon pyrkiny kirjoittamaan niin, että lause toimisi aina ’faktana’ sekä myös kielikuvana. Kuuntele levy uudestaan toisin korvin.”

No nyt mä löysin niitä. Yhden erittäin asiallisen: Itä-Helsinki on huora ja Itäkeskus on sen vittu. Millainen huora Itäkeskus on?

“Samanlainen kuin muutkin huorat. Se myy jotain, mitä saat rahalla ja rahalla saat kaikkea.”

Et muuten saa. Syöt tattipastaa. Oletko kasvissyöjä?

“Rahalla SAA. Olen kasvisyöjä.”

No käytätkö nahkakenkiä?

“En.”

Tapatko hyttysen?

“Tapan.”

Hah. Hyttysmurhaaja.

FILE: Steen1

  • Ikä: 29
  • Pituus: 190 cm
  • Tuoksu: Suihku
  • Perhe: Avoliitto, 3 lasta

30 kommenttia

Gabba

27.11.2005 08:56

Perusurputtaja, joka kuvittelee ajattelevansa omilla aivoillaan. Graffitiaiheinen mielenosoitus? Hehheh... Tosi kovaa yhteiskunnallista painoarvoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

manatic

27.11.2005 12:03

Harvalla asialla on niin paljon yhteiskunnallista painoarvoa kuin graffiteilla. Niiden idea kun käytännössä on siinä, päättävätkö kaupungin asukkaat vai sen hallinto mitä ihmiset haluavat katsella. Parempi muutenkin kampanjoida jonkun sellaisen asian puolesta jossa yhteisön sanalla voi vielä jopa ollakin merkitystä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hohhoijaaperho

27.11.2005 14:07

Oli Steenillä muutama hyvä pointti, vaikken kauheasti ole samoilla linjoilla. Perhon amatöörimäinen ja narsistinen tarve tuoda omaa persoonaa haastatteluun pisti jälleen kerran ärsyttämään. Varsinkin tapatko hyttysiä -läppä oli harvinaisen lapsellinen, samaa tekstiä kuulee lähinnä jossain yläasteella. Sai varmaan kauheat kiksit, kun pääsi sanoo jotain nokkelaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Iniö

28.11.2005 15:56

Ei tuo mikään Anna Perhon juttu ollut. Asialla oli ubermädchen Jaana Rinne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ace1

28.11.2005 16:07

Fanaatikko! Ehdottomuus ei hyvä juttu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gabba

28.11.2005 17:04

Manatic: Periaatteen tasolla voidaan toi ajatus ehkä viedä niinkin pitkälle kuin "Kumpi hallitsee elintilaa, halitus vai ihminen". Käytännön tasolla homma menee lähinnä niin, että joku typerä muksu päättää ihan omilla pikku aivoillaan koko muun kansan puolesta kuinka surkea töherrys jonkun toisen (usein Helsingin ylioppilaskunna tai yksityisen elinkeinonharjoittajan, ei valtion) omistamaan seinään laitetaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

böhseonkel

28.11.2005 17:07

"Harvalla asialla on niin paljon yhteiskunnallista painoarvoa kuin graffiteilla." :D Sain makeimmat naurut pitkään aikaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hohhoijaaperho

28.11.2005 20:06

Ups. Niinpäs olikin. No pysyn silti muuten edellisessä kannassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DathRow

5.12.2005 14:20

Paska haastattelija, hyvä haastateltava.....Gappa puhuu mut kukaan ei kuuntele.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MacWire

6.12.2005 22:28

On surullista lukea tollaisen väkivaltaan ja muuhun laittomuuteen yllyttävän paskiaisen kommentteja elämästä. Jos on noin saatanan vihainen ja katkera luonne, niin kannattaisko mennä juttelemaan asioista jonkun kanssa? Tuskinpa omat ongelmasi ovat olleet kenenkään toisen ihmisen syy. Millainen roolikuva oletkaan lapsillesi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tarjatta

7.12.2005 00:15

Jos kaikki on omaa syytä mitä väliä roolimalleilla sitten on? Mun mielestä äijä puhuu asiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RootRascal

9.12.2005 03:46

Kuriositeetteja..

gabba: Hum.. et tainnut sinäkään muutakuin urputtaa. Yhtäainoata argumenttia halveksuntasi perusteluksi en lukenut.

"(usein Helsingin ylioppilaskunna tai yksityisen elinkeinonharjoittajan, ei valtion)"

Mistä helvetistä sä tän keksit? Soisi edes empiirisen tutkimuksen olevan hiukan laajempaa ennen "fakta" kommentejasi.

Ja yksityisen elinkeinonharjoittajan?!? Siis se yksityinen taho on jollain tavalla suojatumpi tai tärkeämpi kuin valtio? joka kumminkin on KANSALAISYHTEISÖ! Niin no.. Omaan napaan tuijottaminen on todella suosittua tänä päivänä.

"Tosi kovaa yhteiskunnallista painoarvoa."

Presidentinvaaleillako sitä sitten on? Hiphei, demokratiamme suurin autuus, suora kansanvaali. Pääsen valitsemaan eri rahoitustahojen edustajia. Mieltäylentävää.

Macwire:

"On surullista lukea tollaisen väkivaltaan ja muuhun laittomuuteen yllyttävän paskiaisen kommentteja elämästä. Jos on noin saatanan vihainen ja katkera luonne,"

Se on helvetin hienoa että asiat sun elämässä on niin hyvin, että voit tuomita haastatellun argumentit ja ajatukset pelkäksi katkeruudeksi.

Kuriositeetteja: Montako huumeisiin kuollutta ystävääsi olet haudannut?
Montako kertaa olet kohdannut poliisiväkivaltaa? Kuinka moni opiskelija suomessa joutuu tekemään töitä, ja todeta samalla että jonkun (mahdollisewn) pakotteen uhkaamassa määräajassa valmistuminen on mahdotonta.
Miten kuvittelet kolmilapsisen yh- perheen vesan mahdollisuuksien yhteiskunnassa "pärjäämiseen" kehittyvän seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kuinka moni ystäväsi on seonnut, hakannut ja puukottanut mutsiaan ja vankilatuomion jälkeen vastoin omaa tahtoaan siirretty avohoitoon, jossa harhainen ja väkivaltainen ihminen kärsii kyvyttömyydestä hoitaa arkeaan saati omaa päätään.

Kenen/minkä koet edes yrittävän tuoda ratkaisua tähän? Niinistön? Vapaan kilpailun?

Laittomuuksiin? Maassa missä pedofiilit (sitä uusinta lukuunottamatta), raiskaajat, erityisesti itä- suomalaiset sellaiset, talousrikolliset, veropetolliset, järjestäytynyt rikollisuus, eivät saa ehdottomia vankeusrangaistuksia kirveelläkään, mutta jossa intistä kieltäytyminen, autojen varastaminen ja muut omaisuusrikokset vievät kiven sisään lähes varauksetta, lienee edes turha puhua oikeusvaltion periaatteiden toteutumisesta..

Niinpä niin..

Seon vitun hienoa että sitä kansan ooppiumia nauttivaa karjaa on niin vitusti, ja niin tehokkaasti koukussa, että ainoa mikä siltä karjalta mielipidettä kirvoittaa on niiden omiin ongelmiin puuttuva, symboleita ja kielikuvia tarjoileva musiikki tai graffitit..

Ainiin... Jaana Rinteestä toimittajana.. Ettehän te ihan tosissanne uskonut saavanne citystä oikeaa ja objektiivista journalismia ilman oopiumia?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Just Say No

9.12.2005 12:27

Hyvä RootRascal, sillä tavalla SteenI,

sellaisia terveisiä täältä Brysselistä, että ilman teitä olisin enemmän huolissani Suomen tulevaisuudesta tietämättömien käsissä. Älkää vaietko vaan valistakaa kansaa!

Brysselissä poliittisella kentällä jos missään näkee aivan konkreettisesti, että teollisuudella on varaa lobata komissiota ja MEPpejä ja esittää mielipiteitään toisin kuin esim. ihmisoikeus- ja kuluttajajärjestöillä. Komissio esittää lakiehdotuksensa ensisijaisesti vapaan (epäreilun) kaupan ja kilpailun innoittamana ja voimakkaimpaan EU-elimeen eli parlamenttiin on valittu sen kantaa sorvaamaan ja viimeistä sanaa sanomaan - niin ketä???? Äänestitkö? Järkevimmät kannat tuntuvat tulevan valtiovaltojen taholta ja suomalaiset ministeriöiden virkamiehet ovat huipputasoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teinineekeri

12.12.2005 20:26

Rootrascal,

Onhan se ok jotta me tullaan maalailemaan jotain tiedostavaa sun selkänahkaan? Ja kirkkovene sun otsaan. Yksityisomaisuus on joo yliarvostettua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RootRascal

16.12.2005 05:22

"Yksityisomaisuus on joo yliarvostettua."

Väitänkö tätä jossain?

Lue vielä kerran, puutu aiheeseen..

Ei tuosta mun ed. kirjoituksestani luulisi olevan kovinkaan vaikeaa keksiä jotain oikeaakin sanottavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niinanen

27.12.2005 16:13

Kelaa: jos jonkun yhtiön bkt on isompi kuin valtion, jossa se sijaitsee, kuka määrittelee säännöt? HAHHAHHAHHAHHAAAA!!!!Yrityksen BKT????Isompi kuin valtion jossa se sijaitsee?EHDOTTOMASTI PARAS LÄPPÄ KOKO ARTIKKELISSA.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ville K.

30.12.2005 11:18

RootRascal,

Yhteiskunnassa on kieltämättä ongelmia sitä ei ole kiistäminen. Onko teillä yhteiskunnan arvostelijoilla tarjota parempaa ratkaisua kuinka asiat tulisi hoitaa ?? Mistä saadaan rahaa syrjäytymisyyden hoitoon ja muuhun vastaavaan ?? Ja vielä miten saadaan yritykset sijoittamaan Suomeen, koska hehän loppukädessä rahoittavat Suomen taloutta ?? Mistä saisimme tulomme ilman isoja yrityksiä ??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erkki123476

8.1.2006 15:44

Rootrascal, arvaas ketkä niitä ehdollisia vankilatuomioita ajavat kaikille rikollisille? Kenen joukosta löytyvät ne, joiden mielestä yksikään murhaajaraiskaajalastentappaja ei ole parannuksen tuolla puolen? Harvemmin sieltä oikeistosta löytyy tällaisia mielipiteitä. Kyllä ne löysät tuomiot ovat pääosin vasemmiston pehmopolitiikan siemeniä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mikkoespoo

8.1.2006 17:46

Tuollaisia "väärin ajattelevat tulisi tappaa" - mielipiteitä on nähty aikaisemminkin. Olemme Suomessa olleet onnekkaita, sillä toistaiseksi olemme välttyneet totalitärismin kirouksilta. En yhtään epäile, etteikö asia muuttuisi, jos valtaan pääsevät Steen1:n kaltaiset fanaatikot, joille murhaamisesta ja polttamisesta puhuminen ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia. Pidän omana ja kaikken muiden rauhallista elämää haluavien, kunnollisten ihmisten velvollisuutena varmistaa, että kaiken maailman Steen1:set ja Tony Halmeet pysyvät politiikan marginaalissa eivätkä nouse sieltä uhkaamaan elämäntapaamme ja henkeämme.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pikku gee<3

1.3.2006 14:17

Miks se dissas pikku geetä. Tää ihmeeen steen 1 on paljon lahjattomampi musikaalisesti ja lyriisisesti kuin pikku gee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Legalize it--> <3

6.3.2006 16:50

Hei vitun kusipäät tulkaa itte kattoo minkälaista se meininki on täällä Huudeilla!
Steen1 on asia jätkä ja toivottavsti tulee vitusti lisää tekstiä jäppiseltä!
Saatanan pellet. hah.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kiitos Stenkka

23.4.2006 17:20

On se kummallista, että tännekkin eksyy jotakin ihme apinoita jauhamaan paskaa mitä steen on pikku geehen verrattuna lyyrisesti. En pysty tuota sisäistämään. Sanotaanko et me ns "alempaa tulotaso" olevat tarvitaan just tällasta. Kerranki joku joka sanoo niinku asiat perkele on. Ja pikku geestä vielä, että mitä helvettiä se hakee takaa?!?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Atomi_

12.7.2006 04:50

PikkuG on yksin kertaisesti...paskaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

v01i0

20.11.2006 12:43

Steen1 puhuu asiaa, mutta se mitä nyt oikeasti tarvitaan on laajaa heräämistä. Enkä puhu mistään uskonnollisesta sellaisesta, vaan ihan todellisuuteen heräämistä. Yhtiöt hallitsee ja hallitukset juoksee niiden perässä ruikuttaen kansalaisilleen töitä! Muutetaan enemmin risumajoihin kuin myydään kansamme taloudelliselle kasvulle!

-v

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Petra Takanen

29.12.2006 01:25

Nimenomaan laajaa heräämistä ja mieluusti sinä äänestyspäivänä. Porvarit äänestää aina. Vasurit valittaa himassa. Mikä on seuraus: eduskunta on _huomattavasti_ oikeistolaisempi kuin Suomen kansa todellisuudessa. Tarttisko jotain tehdä? Meistä jokaisen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fossa douglasi

10.1.2007 14:51

En tiä onko minkään yhtiön bkt suurempi kuin sen missä SIJAITSEE, tietenkään. Mutta ei oo pointti kovin kaukana kun kelaa Microsoftin liikevaihto on n. kolmanneksen Suomen bruttokansantuotteesta.
Se on yli 2 kertaa Viron bkt ja 11 kertaa somalian bkt.
Miettikää sitä hetki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juusowooh

25.1.2007 23:33

BKT= bruttokansantuote, yrityksillä ei siis sellaista ole vaan niillä on liikevaihto tai kokonaismyynti. Mutta pointti on ihan hyvä ja ajankohtainen kun Nokiaki just ilmotti että ne myy vuodessa enemmä ku koko Suomi tuottaa tavaraa ja palveluja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

huuuudson

18.3.2010 23:40

Äijähä puhuu aivan vitu asiaa !! rispect

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

stenii

6.4.2010 16:11

Siis mitä vittua "Pikku gee<3" ketään ei kiinnosta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

s1ss1johtaja

10.4.2012 00:47

Che Guevaran ihannointi on idiotismia parhaimmillaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi