Talouskriisi opettaa

Kolumni

Taantuma puhuttaa julkisuudessa. Uskon kuitenkin vahvasti, että selviytyäksemme siitä tarvitsemme vain tervettä järkeä. Pärjäämme hyvillä opeilla, joita jo oppikoulussa meille annettiin. Ainakin oma kouluni tarjosi elämän eväät, joita moni valtionjohtaja nyt tarvitsee.

Usein opettajamme turvautuivat napakoihin läimäytyksiin. Moni tuomitsee tällaisen nykyään, mutta itse en jaksa uskoa kehitykselleni olleen haittaa muiden saamista iskuista, päinvastoin. Ne kasvattivat minusta kuriin uskovan ja väkivallasta oudolla tavalla kiihottuvan. Oli miten oli, myös työmarkkinoilla on tarpeen silloin tällöin antaa sopivia läimäyksiä.

En voi uskoa, että työviranomaisten työttömille antamat läimäykset - olivatpa ne päivärahan leikkaamista tai karenssien kasvattamista - vahingoittaisivat minua  millään tavalla. Sosiaali- ja talouspoliittisen ajattelun lähtökohdaksi on helppo ottaa  yksittäinen ihminen tarpeineen. Tähän sudenkuoppaan astuvalta jää kuitenkin kokonaiskuva hämäräksi ja keskiarvot huomiotta.

Koulullamme ei ollut juuri varaa urheiluvälineisiin. Paremmin toimeentulevien lapset toivatkin kouluun usein omia pesäpalloräpylöitään ja mailojaan. Niin sanottua tuloerojen kasvua kritisoivien olisikin syytä kysyä itseltään, keneltä tämä muka oli pois? Erityisen huomionarvoista on, että rikkaat antoivat toisinaan myös muiden, omassa joukkueessaan pelanneiden, lainata välineitään. Tämä on hyvä pitää mielessä niiden, jotka valittavat varallisuuden kasautuvan harvojen käsiin. Teoriassa on täysin mahdollista, että suurimpien tulojen kasvu saattaa  jakautua yleistä hyvinvointia nostavalla tavalla. Kärkkäimmätkään markkinafundamentalismin kriitikot eivät ole voineet aukottomasti todistaa, etteikö tämä jossain olosuhteissa voisi olla ehkä mahdollista.

Kaikkiaan muistellessani kouluaikojani ja katsoessani tänään ympärilleni mieleeni nousee yksi totuus jonka opin tuolloin. Maahamme tarvitaan yksityiskoulujen verkosto, jolla voimme taata sopivan oppimisympäristön parhaiten toimeentulevien perheiden tunnetusti motivoituneimmille lapsille.

Kirjoittaja on Kekkonen.

2 kommenttia

Snowcat--

29.12.2008 00:05

Olet oikeilla jäljillä. Jokaisella on oikeus omaisuuteensa ja sosialismia on jo nähty tarpeksi. Menetämme jatkuvasti valtavan määrän investointeja ja kehitystä, kun varoja syydetään sosialismin nimissä kohteille, joilta niitä ei saada koskaan perittyä takaisin. Jos tuloista verotettu osuus jäisi tulon ansaitsijalle, se käytettäisiin kokonaiskulutuksen lisäämiseen (joka olisi hyväksi Suomen BKT:lle), investointeihin ja tieteen kehitykseen. Näistä asioista on pelkkää hyötyä aivan kaikille.

Nykyisen järjestelmän mukaan:
mitä laiskempi ja saamatomampi olet, sitä enemmän kannusteita saat. Mutta kun uurastat työssä ja luot uutta, sinua rankaistaan ryöstämällä osuus palkastasi. Tämä on sosialistien toive, joka monien kieroutuneissa mielissä on oikeudenmukainen. Todellisuudessa oikeudenmukaisuutta on vapaus valita, mitä rahoillaan tekee. Esim. yksityiskoulut ovat järkevä ratkaisu, jos niille löytyy kysyntää.
Tälläkin hetkellä kaikki koulutus kustannetaan veroista, jotkut vanhemmat maksavat kymmeniä tuhansia euroja veroa vuodessa, toiset eivät mitään. Tuloksena on keskivertokoulu kaikille, mutta todellisuuessa oppimisvaikeuksista kärsiviin ja häiriköiviin lapsiin panostetaan eniten, koska heitä varten on erikoisluokat ja -opettajat. Ei ole kysettäkään siitä, voisiko erityisen hyvin oppivia tukea menestyksen tiellä, heitä käsketään odottamaan muita. Mennään ns. heikoimman vauhdilla, eli noudatetaan sosialismin periaatetta.

Vanhempien, jotka maksavat kymmeniä tuhansia euroja vuodessa, tulisi voida vaatia enemmän ja parempaa, kuin heidän, jotka eivät ole maksaneet mitään. Näin ollen olisi reilua, että kukin saisi pitää tulonsa ja valita sitten, minkälaiseen koulujärjestelmään lapsensa laittaa. Vanhempien vastuulla on elättää lapsensa, joten harkinta ja valmistautuminen ennen lapsen hankintaa lisääntyisi.

Kapitalistisempi järjestelmä motivoi jokaista tekemään edes jonkinlaista työtä, eli kantamaan vastuun itsestään. Siirtymä olisi mahdollista toteuttaa todella hitaasti ja vähitellen.
Ongelma piilee asenteissa. Kun on ulkoa opittu, että nykyinen järjestelmä on hyvä ja oikeudenmukainen köyhille, ei uskalleta ajatella itse. Altruismikin sattuu olevan muotia, joten pelätään itsekkääksi leimautumista. Monille ei ole halua pienimpäänkään muutokseen, joka olisi oikeasti oikeudenmukainen Kaikille. Paremman koulujärjestelmän myötä lapsetkin oppisivat ajattelemaan itse, eivätkä nielisi purematta niin Raamattua kuin Tarua sormuksen herrastakaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pat Bateman

31.12.2008 14:47

Palindrominiminen kolumnin kirjoittaja on aivan oikeassa. Onneksi tukevia läimäytyksiä on tulossa.

Valitettavasti kuitenkin jos yhtäältä on mahdollista, että suurimpien tulojen kasvu aiheuttaa yleisen hyödyn kasvua, on toisaalta sataprosenttisen varmaa, että läimäytysten kohteet aiheuttavat suurimpien tulojen verotuksen kiristymistä ja kurjuuden tasaista jakoa kaikille.

Olisihan se nyt jumalauta suurta sikamaisuutta jos täysin omasta syystään takaisin markkinoille läimäytetyt nahjukset joutuisivat *itse* huolehtimaan omasta tulevaisuudestaan.

Olisikin itse asiassa kansantaloudellisesti järkevintä läimäyttää osaa tästä rikkaruohokasvustosta siinä määrin pysyvästi, että he leijailisivat suoraan pehmeästi saunan taakse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi