Touko Hujanen

Olen hyvä.

Touko Hujasen seurueelta kysyttiin kuvausreissulla Kolumbian Soachassa, onko heillä armeijan suojelusta. New York Timesin toimittaja oli ottanut turvakseen sotilasjoukon.
Touko Hujasen seurueelta kysyttiin kuvausreissulla Kolumbian Soachassa, onko heillä armeijan suojelusta. New York Timesin toimittaja oli ottanut turvakseen sotilasjoukon.

Touko Hujanen voitti maaliskuussa 2012 vuoden lehtivalokuvaajan palkinnon. Mies tervehtii kättelyn sijaan antamalla yläfemman ja myöntää maineen nousseen jo päähän.

Kuvasi olivat lehtivalokuvaraadin mukaan runollisia. Oletko runopoika?

"Olen täysin runopoika. Olen aina ollut kiinnostunut saduista ja runoista. Tällä hetkellä luen satua Ronja Ryövärintyttärestä ja Steven Spielbergin tarinaa ET:stä. Minua kiehtoo ET:n heikkous, kun ihmiset sörkkivät sitä siinä elokuvassa."

Olitko varma voitostasi?

"No en ihan varma mutta melkein."

Taidat pitää itseäsi hyvänä kuvaajana?

"Joo, olen mielestäni hyvä kuvaaja. Se ei kuitenkaan tee minusta vielä hyvää dokumentaristia, joka osaisi kertoa kuvillaan kertomuksia. Hyviä kuvaajia on maailma täynnä, eikä ketään oikeastaan kiinnosta, olenko hyvä kuvaaja vai en. Merkityksellisempää on, minkälainen kuvaaja olen ja mikä tekee minusta ainutlaatuisen."

Pelkäätkö, että pissa nousee päähän, kun saa mainetta ja kunniaa?

"Hehe, se on tapahtunut jo kauan aikaa sitten. Mielestäni suomalaisilla on keskimäärin liian vähän kusta päässä. Kun ihmiset ovat tarpeeksi itsetietoisia, he luovat enemmän ja luottavat itseensä."

Mikä on ollut hurjin tilanne, jota olet ollut kuvanut?

"Niitä on paljon, mutta ehkä yksi sellainen oli kesällä 2007, kun työskentelin Savon Sanomissa. Kuvasin Kaavin perinnejuhlilla mummoja, jotka makasivat alasti yrttiammeissa kupattavina. Mummot lojuivat laakereillaan, ja veri roiskui. Se oli todella eksoottista. Savo on pöyristyttävin paikka, jossa olen koskaan käynyt."

Millaisen kuvan ottaisit lapsestasi Facebookiin?

"Ottaisin sellaisia kuvia kuin valokuvaaja Christoffer Andersson otti perheestään. Toisaalta en kyllä laittaisi niitä Facebookiin vaan taidenäyttelyyn."

No millaisen kuvan ottaisit Facebookiin?

"No sellaisen kuin Christoffer Andersson otti."

Olit kuvaamassa Kolumbiassa Soachan lähiöissä asuvaa nuorisojengiä. Pelottiko?

"Olen käynyt siellä useamman kerran kuvaamassa, ja tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun en pelännyt. Se on jännä, että Suomessa ase luo turvattomuutta, mutta Kolumbiassa se edustaa turvallisuutta, sillä siellä kaikilla on aseet."

Vaikuttivatko Suomen ympyrät sellaisen reissun jälkeen kuolettavan tylsiltä?

"Eivät yhtään tylsiltä. Suomi on huikea maa, ja täällä on ihan huikeata jengiä."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi