Turkis on murha!

Cityn Suuren Eläinkyselyn Tulokset

Cityn Eläinkyselyyn vastasi 5931 lukijaa. Tulosten mukaan nuorten kaupunkilaisten suhtautuminen eläimiin on nopeassa murroksessa. Muutos näkyy kulutustottumuksissa vaatekaupoissa ja lihatiskeillä. Annamme nyt puheenvuoron kettupoika Joni Purmoselle ja kettutyttö Salla Tuomivaaralle, jotka kommentoivat Cityn kyselyn tuloksia. Pitäkää hatuistanne kiinni!

Kommentaattorit esittelyssä

YTM Salla Tuomivaara, 29 valmistelee väitöskirjaansa Tampereen yliopistossa sosiologian eläinkäsityksestä. Toiminut aktiivisesti Maan ystävissä ja kirjoittanut Joni Purmosen kanssa kirjan Ulos häkeistä. Kansanedustaja Anni Sinnemäen monivuotinen avustaja syksyyn 2004.

Fil. yo Joni Purmonen, 30-vuotias eläin- ja kansalaisaktivisti ja vegaaniliiton perustaja, jäi seitsemän vuotta sitten kiinni Orimattilan turkistarhaiskussa. Asuu Englannissa ja toimii it-alan projektipäällikkönä. Harrastaa voimanostoa. Naimisissa.

K: Mikä on keski-ikäinen, miespuolinen, hikoilee ja pitelee hermostuneesti käsissään rypistynyttä paperia?

V: Eläinteollisuuden PR-henkilö, joka on juuri lukenut City-lehden eläinkyselyn tuloksia.
City-lehden eläinyselyn tulokset ovat mannaa vanhalle eläinaktivistille, silla ne kielivät pinnan alla poreilevasta muutoksesta. Kriittisyys eläinten nykymuotoista teollista hyväksikäyttöä kohtaan on levinnyt laajalle ja käsitys eläinten eettisen huomioinnin välttämättömyydestä yleistynyt. Hyvin harva lukijoista enää allekirjoittaa väitettä eläinten kyvyttömyydestä tunteisiin tai esittää, että ihmisen kuuluu alistaa eläimet.

Tää suhde ei oikein toimi

Vain kuusi prosenttia Cityn lukijoista on sitä mieltä, että suhteemme eläimiin ovat erinomaiset. Sen sijaan 42 prosentin mielestä välimme eläimiin ovat pahasti kriisiytyneet. Miehistä enää 90 prosenttia ilmoittaa syövänsä mitä tahansa lihaa ilman mitään aikeita lopettamisesta, naisista 69 prosenttia. Nuoret kaupunkilaiset naiset ovat terveellisten ja eettisten ruokavalintojen edelläkävijöitä, mutta nuoret miehet ovat siis kirimässä heitä kiinni. Naisista 85 prosenttia ja miehistä 70 prosenttia on myös sitä mieltä, että eläinrääkkäyksestä pitäisi saada vankilatuomio. Tuoreet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että vain pieni osa viranomaisten tietoon tulleista epäillyistä eläinsuojelurikoksista ja -rikkomuksista edes käsitellään oikeudessa. Jos rikos etenee oikeuteen saakka, tuomiot ovat lähes poikkeuksetta lieviä. Ehdolliset rangaistukset ovat harvinaisia ja ehdottomat todellisia poikkeuksia. Kansan tahto ei siis tässä asiassa todellakaan toteudu – mars barrikadeille!

Ristiriitaisuuksia löytyy. Enemmistö miehistä sekä söisi hanhenmaksaa että laittaisi eläinrääkkääjät vankilaan. Mikäli eläinrääkkäyksen määritelmä ei riippuisi lajista ja kullekin yksilölle määritetystä käyttötarkoituksesta, täyttyisivät vankilat nopeasti turkistarhaajilla ja broilerinkasvattajilla.

Eläimillä on eroa

Kun lukijat ovat vastailleet kysymyksiin suhteistamme eläimiin, he ovat toivottavasti muistaneet ihmisenkin olevan eläin. Omasta mielestämme olemme tietenkin tärkeämpiä ja erityislaatuisempia kuin muut eläimet, samoin kuin muillekin eläimille oma laji näyttäytyy merkittävämpänä kuin muut otukset. Ihmislajin erityismerkitys näkyy kuitenkin muun muassa aiheuttamassamme muiden lajien katoamisessa. Cityn lukijat kokevatkin arvokkaiksi lajeiksi nimenomaan sukupuuton uhan alaisina elävät. Mutta kuinka verrata keskenään henkisesti ihmiselle tärkeän, mutta runsaslukuisen lajin ja toisaalta uhanalaisen eläimen arvoa? Vastaajat päättivät arvottaa näitä yhtä paljon: kärkipaikan arvostuksissa otti läheisin “vieraslajinen” ystävämme, eli koira – “ihmisen paras ystävä” – yhdessä Korkeasaaren logoeläimenä tutuksi tulleen lumileopardin kanssa. Sinivalas taisi hävitä karvan mitalla.

Simpanssin ja paviaanin jääminen arvostuksissa monen muun eläimen alapuolelle hämmentää vastauksissa eniten. Jos kyselyssä olisi ollut mukana vain paviaani, tulkitsisimme taannoisen Korkeasaaren paviaanikohun ärsyttäneen ihmiset paviaanikriittisiksi. Mutta simpanssi koki saman kohtalon. Yleensä ihmiset arvottavat kaltaisensa olennot korkeammalle kuin muut eläimet. Kädellisten tutkimuksen myötä on jopa ryhdytty pohtimaan, pitäisikö ainakin ihmisapinoille taata tiettyjä perusoikeuksia. Esimerkiksi Ruotsi, Iso-Britannia, Uusi-Seelanti, Itävalta ja Hollanti eivät enää salli eläinkokeita ihmisapinoilla.

Kärjessä: kauniit ja pörheät

Arvostuserot eivät kuitenkaan olleet järin suuria nisäkäsmaailman keskuudessa. Muut kuin nisäkkäät jäivät sen sijaan armotta listojen hännille. Ovatko muurahaiset ja hauet liian erilaisia vai onko niitä mielestämme niin paljon, että yksittäisen olennon arvo mitätöityy? Lajeina kyseisten eläinten arvoa ei kai voi nähdä vähäisemmäksi kuin muidenkaan. Muurahaisten katoaminen saattaisi heilauttaa ekosysteemiä enemmän kuin sinivalaiden lopullinen tuho.
Tässäkin kisassa kauneimmat veivät voiton. Niin median kuin turkisteollisuuden taholta on usein esitetty, että eläinliike on nostanut juuri turkistarhauksen vastustuksen kohteeksi, koska kyseisen tuotannon hyväksikäyttämät eläimet ovat söpöjä ja pörröisiä, toisin kuin esimerkiksi vielä huonommassa asemassa olevat kanat. Äänekkäät eläinaktivistit ovat kuitenkin yleensä vegaaneja, eli pyrkivät välttämään kulutuksessaan kaikkien mahdollisten eläinten hyväksikäyttöä suloisista ketunpennuista yksinkertaisen oloisiin broilereihin ja iljettäviin kampeloihin.

Eläinrasismi jyllää yhteiskunnassamme. Kauniit, älykkäät ja läheiset eläimet menestyvät. 62 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista ei voisi ostaa turkiksia, mutta 69 prosenttia yhä syö eläimiä, eikä tällä hetkellä harkitse kasvissyöjäksi ryhtymistä. Tuotteiden eettisyyttä arvioitaessa lihantuotanto ei kuitenkaan selviä täysin puhtailla papereilla: 2,6 tuomittavuusasteikolla, kun turkikset keräävät “voiton” 3,8 pisteellä (maksimi 5). Esimerkiksi sikaa ei kuitenkaan voi pitää ainakaan tyhmempänä kuin tarhakettua. Eläinliikkeen typistäminen turkisten vastustukseksi on luonut vaikutelmaa, että turkisteollisuus poikkeaisi radikaalisti muusta tehomaataloudesta. Eläimen kannalta ei kuitenkaan ole suurta eroa tapetaanko se somisteeksi takin reunukseen vai illallista varten.

Lautanen, ah mikä ase!

Turkiksia on helppo vastustaa, sillä emme joudu useinkaan tilanteeseen, jossa täytyisi päättää, haluammeko ostaa nimenomaan 6000 euron turkin tai turkissomisteisen takin. Sen sijaan joudumme useita kertoja päivässä ottamaan kantaa siihen, tuemmeko teollista eläintuotantoa esimerkiksi ostamalla kananmunia tai tilaamalla broileripastaa. 99 prosenttia eläinten hyväksikäytöstä tapahtuu lautasella. Tämä on samaan aikaan masentava ja rohkaiseva tosiasia, sillä asiaa voidaan katsoa myös toisinpäin: voin itse eliminoida osallistumiseni eläinten hyväksikäyttöön muuttamalla ruokailutottumuksiani.
Kasvissyönti on yleistymässä kovaa vauhtia: jopa 17 prosenttia naisista ja kuusi prosenttia miehistä ilmoittaa, ettei syö lihaa. Ei siis ihme, että lihateollisuus on jo vuosia ilmaissut huolensa kasvissyönnin yleistymisestä, etenkin nuorten naisten kohdalla. Naisethan tasa-arvon etenemisestä huolimatta tekevät edelleen suurimman osan perheiden ruokailupäätöksistä. Liha-ala suuntaakin lihankulutusta propagoivaa materiaaliaan tällä hetkellä kovalla teholla tulevaisuuden kuluttajiin, tarhaikäisistä itsenäistymisvaiheessa olevaan nuorisoon.

Kasvissyönnillä on merkitystä. On esitetty arvioita, joiden mukaan lihansyöjä aiheuttaa noin 80–90 eläimen kuoleman vuodessa, eli jo pari prosenttia kasvissyöjiä väestöstä tarkoittaa satojen tuhansien eläinten säästymistä vuosittain. Jokainen kasvissyöjä myös muuttaa ruokailukulttuuriamme siten, että seuraavan henkilön on helpompaa luopua eläinten syömisestä. Muutos voi tuntua hitaalta, mutta jos katsomme tilannetta vain kymmenen vuotta taaksepäin, voimme sanoa olevamme keskellä ruokailuvallankumousta.

Eläimen paras ystävä: nainen?

Naisten kriittisyys tehomaataloutta, turkistaloutta ja muuta eläinten hyväksikäyttöä kohtaan toistuu kysymyksestä toiseen. Sukupuolten eron kyselyssä voisikin tiivistää seuraavaan: naisista suurempi osa on valmis osallistumaan iskuun turkistarhalle kuin työskentelemään sellaisessa, miehet olisivat yli viisi kertaa useammin valmiita työskentelemään tarhoilla ja teurastamoissa kuin iskemään niihin.

Lihalaatujen kulutuksen kohdalla naisten johdonmukaisuus kuitenkin häviää. Peräti 9 prosenttia naisista syö vain ei-niin-viehättäviä eläimiä, eli valkoista lihaa (miehistä 2 %). Liekö kyseessä vähäisempi arvostus lintu-eläimiä kohtaan vai liioiteltu terveysinto, mutta naisten into broileria ja kalkkunaa kohtaan ei viesti suurtakaan eläinsuojelutietoisuutta. Jos eettisistä syistä joidenkin eläinten syömisestä haluaa luopua, niin ykkösvalinta olisi kyllä broilerin karsiminen omalta ruokalistalta. Broilerintuotanto on eläinten teollista tuotantoa kovimmasta päästä: kuuden viikon elämänsä aikana tipu kasvaa muhkeaan teuraskuntoon. Sen elämä sujuu kymmenien tuhansien lintujen kasvattamoissa, joissa valot ovat päällä lähes ympäri vuorokauden kasvun nopeuttamiseksi. Kasvuvauhdin seurauksena jalat ja sydän pettävät merkittävältä osalta broilereita, ja tekevät lyhyestäkin elämästä kärsimyksen täyteisen.

Suhteemme muihin eläimiin on käymässä läpi merkittävää muutosta. Zara-vaateketjun luopuminen turkissomisteista, Karttulan koe-eläinkasvattamon lakkauttaminen ja Marimekon päätös luopua taloudellisesti ja imagollisesti haitallisesta Grünsteinin turkistalosta ovat tämän vuoden merkkejä tästä prosessista. Suurin muutos kuitenkin tapahtuu yhä useamman ryhtyessä ajattelemaan, etteivät eläimet ole ruokaa tai vaatteita, tuotantovälineitä tai tutkimuskoneita. Ja tämä kysely antaa ymmärtää, että näin on jo tapahtumassa.

Näin kysely tehtiin

Cityn Eläinkysely julkaistiin City.fi-verkkosivustolla ja City-lehdessä lokakuussa. Kyselyyn vastasi 5931 lukijaa. Vastanneiden keski-ikä on 24 vuotta. City-lehden lukijakunnan luonteesta johtuen kyselyn tulokset kertovat ennenkaikkea nuorten aktiivisten kaupunkilaisten suhtautumisesta eläimiin.

Kyselyn tuloksia

Ihmistä ja eläintä tärkein erottava seikka?

  • Eläimillä ei ole moraalia 50%
  • Ihmisen ylivertainen äly 47%
  • Eläimillä ei ole tunteita 1%

Arvioi ihmis- ja eläinkunnan välejä

  • Erinomaiset 6%
  • Kohtalaiset 52%
  • Kriisiytyneet 42%

Pitää turkiksia epäeettisinä (N/M)

  • Kyllä, eikä voi harkita ostavansa 62% 34%
  • Kyllä, mutta voi harkita ostavansa 10% 9%
  • Ei 16% 48%
  • Ei tiedä 9% 8%

Mihin väittämistä yhdyt? (N/M)

  • Eläinrääkkäyksestä pitäisi saada vankilatuomio 85% 70%
  • Kaikki elämä on yhtä arvokasta 57% 36%
  • Eläin on ihmisen paras ystävä 48% 29%
  • Lihakarjatuotanto on epäeettistä 35% 17%
  • Ihmiset huolehtivat paremmin lemmikeistään kuin läheisistään 34% 41%
  • Koiranomistajat ovat hyviä ihmisiä 32% 30%
  • Suomenruotsalaiset harrastavat ratsastamista 30% 45%
  • Voisin syödä hanhenmaksaa 24% 60%
  • Eläintarhat pitäisi lopettaa 19% 13%
  • Korkeasaaren paviaanilauma olisi pitänyt lopettaa 12% 22%
  • Voisin osallistua turkistarhaiskuihin 12% 7%
  • Voisin työskennellä turkistarhassa tai teurastamossa 10% 38%
  • Ainoastaan luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä eläimiä tulisi suojella 6% 16%
  • Ihmisten kuuluu alistaa eläimet 3% 9%
  • Lemmikin pitäminen on eläinrääkkäystä 2% 5%

Mitä seuraavista olet tehnyt?

  • Astunut koirankakkaan 93%
  • Asettanut madon koukkuun 79%
  • Ratsastanut hevosella 77%
  • Perannut kalan 71%
  • Kiduttanut hyönteistä 49%
  • Lypsänyt lehmää 32%
  • Katsonut eläinpornoa 8%
  • Kiduttanut lintua, nisäkästä tai matelijaa 7%
  • Nylkenyt linnun 7%
  • Kerinyt lampaan 6%
  • Ampunut riistaeläimen 5%
  • Joutunut kyyn puremaksi 2%

Kuinka pahalta tuntuu, jos ajat vahingossa autolla yli...

(1 = ei lainkaan pahalta, 10 = karmealta)

  • mehiläisen 2,3
  • käärmeen 4,4
  • siilin 7,4
  • jäniksen 7,5
  • ketun 7,7
  • kissan 7,9
  • paviaanin 8,0
  • koiran 8,5
  • aikuisen ihmisen 9,3
  • ihmislapsen 9,5

Jos ihmishengen arvo on 100, mikä on...

  • Muurahaisen arvo 33
  • Mehiläisen arvo 34
  • Kyyn arvo 39
  • Hauen arvo 42
  • Hirven arvo 60
  • Kissan arvo 63
  • Lehmän arvo 67
  • Simpanssin arvo 69
  • Hevosen arvo 71
  • Norsun arvo 74
  • Sinivalaan arvo 76
  • Koiran arvo 78
  • Lumileopardin arvo 78

Pelottavimmat eläimet

(5 = hui!, 1 = ei pelota lainkaan) keskiarvo

  • Hai 4,1
  • Karhu 3,6
  • Iilimato 3,5
  • Meduusa 3,2
  • Hämähäkki 2,9
  • Rotta 2,7
  • Mehiläinen 2,7
  • Hiiri 2,1
  • Hevonen 1,7
  • Lehmä 1,5
  • Koira 1,4
  • Kissa 1,3

Onko hylännyt kesäkissaa?

  • En 18%
  • Ei ole ollut kissaa 79%
  • Kyllä 1%

Kumpi on mukavampi?

  • Koira 51%
  • Kissa 27 %
  • Ei osaa sanoa 19%

Syö lihaa (N/M)

  • Kyllä 69% 90%
  • Kyllä, mutta aion lopettaa 3% 2%
  • Kyllä, mutta vain valkoista lihaa 9% 2%
  • En 17% 6%

Ajattelee joskus eläimen kärsimystä kun syö lihaa (N/M)

  • Kyllä ja menetän ruokahaluni 26% 6%
  • Kyllä, mutta se ei vaikuta ruokahaluuni 24% 25%
  • En 42% 66%

Mitä tekee kun luontofilmissä peto tappaa saaliin? (N/M)

  • En katso 11% 2%
  • Kauhistelen, mutta katson 42% 11%
  • Seuraan kiinnostuneena: tämä on luonnonvalintaa 44% 86%

Arvio eläintuotteiden eettisyydestä

(5 = tuomittavaa, epäeettistä, 1 = ehdottomasti hyväksyttävää) keskiarvo

  • Turkis 3,8
  • Kaviaari 2,8
  • Karjaliha 2,6
  • Viljelty kala 2,5
  • Riistaliha 2,1
  • Kananmuna 1,9
  • Luonnonkala 1,7
  • Villa 1,6
  • Maito 1,6
Seuraava

110 kommenttia

Ville_Koikkala

3.4.2005 00:32

Olen käynnyt joillain normaaleilla- että luomutiloilla. Muistan hyvin
millaiset olot olivat yhdessä sikalassa joka oli jostain tavallisen ja
luomun välimaastossa. Ensimmäinen shokki oli valtava sian ulosteen haju.
Sioilla on suuret kuonot eli ne todennäköisesti kärsivät tästä hajusta;
yhden sian hengitys vinkui, se kuullosti siltä että sillä olisi astma.
Sioilla on monenlaisia luontaisia tarpeita kuten tonkia heinää tai mutaa.
Tällä tilalla sioilla ei ollut mitään stimulaatiota. Stressaantuneet siat
purevat toisiaan hännästä ja korvista. Yhdeltä sialta oli häntä purtu
poikki...

Miten ihmiset voivat sallia tällaista?!

Monipuolisesta kasvisruoasta saa kaikkia tarvittavia
proteiineja. Proteiineja saa mm. soijasta, pavuista, perunasta, pastasta.
Proteiineja saa myös ,luomumaidosta, luomujuustosta ja luomulihasta. Sitä
paitsi liha ei ole hyvää terveydelle. Liha aiheuttaa monta erilaista syöpää,
sydän- ja verisuonitauteja. Toisin kuin kasvisruoka lihan syönti väsyttää
eli tulee unelias olo pihvin syönnin jälkeen. Eli työteho laskee pihvin
syönnin jälkeen. Kasvissyöjänä pysyn pirteänä jo heti syömisen jälkeenkin.
Ruvettuani kasvissyöjäksi olen ollut selvästi terveempänä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

psycoliini

13.12.2005 08:33

Hyvät ihmiset!!!!
Vaikka turkis olisikin murha eläimet elävät onnellisesti häkeissään.
Oletteko koskaan miettineet miten hyvin asiat ovat suomalaisilla turkistarhoilla verrattuna vaikka muihin maihin jossa ei ole mitään väliä.Siellä eläimet nyljetään eläviltään.. Niiltä katkaistaan vain raajat ja se on sitten menoa.Niiden häkit ovat niin pienet etteivät pysty kunnolla liikkumaan siellä. Ne kituvat mutta ei meillä.
Eläimet kärsivät jos ne päästetään ulos häkeistään kun ne eivät osaa elää luonnon armoilla.Tiedän itse nimittäin asian.
Kiitos!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pilkington

7.1.2006 06:25

Ihan mielenkiinnosta kysyn, olenko epäeettinen ihminen kun menen pilkille järvelle ja nappaan esim. 20 ahventa? Koskapa kuitenkin tunkeudun kalojen kotiin, elikkä järveen, ja katalasti kalojen huomion kiinniittävällä pilkillä pyydystän niitä ravinnokseni. Olenko siis paha ihminen kun teen näin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miettimistä ?

22.1.2006 17:04

http://www.freewebs.com/fursure/fur.jpg

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tiedän tästä.

6.2.2006 15:43

^^ sinisilmäistä!! Miksiköhän Suomen turkistarhoille ei halukkaat pääse katsomaan eläinten oloja!? KOska ne ovat surkeat! Oikeasti, ei ne asiat ole paremmin täällä suomessakaan. mielestäni se, että eläin jolla on tunteet ja joka on älykäs joutuu kärsimään koko pienen elämänsä aivan käsittömällä tavalla, on ihan yhtä paha kun tappaisi pikkulapsen. http://www.peta2.com/takecharge/swf/fur_farm.swf kopioikaa tuo osoite riville. jos tuon jälkeen voitte ostaa turkiksen, niin annan kunniamerkin julmuudesta ja moraalin puutteesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Thunderbolt

18.2.2006 14:42

Näitä juttuja lueskellessa (ilman kannanottoa puoleen tai toiseen) tulee mieleen että ainakin tarve osoittaa moraalista ylemmyyttä tai oma näkemys oikeaksi tuntuu olevan tärkeä asia maailmassa....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mikäköhän tutkimus...

28.5.2006 18:08

Tutkimus johon vastasivat ne jotka siihen kiinnittivät huomiota ja siitä kiinnoistuivat... Eli toisin sanoen ne jotka asiasta ovat muutenkin kiinnostuneet. Tästä voisi näin lyhellä tilastollisten menetelmien oppimäärällä sanoa että eipä taida tutkimustulokset olla validiudella pilatut..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihmisen ja muun luonnon ystävä

1.6.2007 21:49

Ihmisen ja muun luonnon ystävänä olen tyrmistynyt sen ymmärtämättömyyden laajuudesta, jota tämäkin kysely edustaa.
Luonnossa syntymä, elämä ja kuolema ovat kaikki yhtä luonnollista ja koskee kaikkea elävää, mikrobeja, kasveja ja eläimiä. Kaikilla tasoilla lienee tuntonsa, tarpeensa ja halunsa, joista joitakin osaamme tulkita ja ymmärrämme, useimpia emme.
Usein ellei aina yhden kuolema on toisen elämän edellytys.
On täysin perusteetonta hurskastella kasvissyönnillä tms vain siksi ettemme tunne tai ymmärrä kasvien tuntoja, emme sitä mitä kauhua porkkana tuntee kun vegaani sitä puree tai miten maissipelto vapisee pelosta kun korjuukone lähestyy.
Faktaa on, ettei haastattelemianne aktivisteja olisi olemassa, eikä Suomen leveuspiirillä mutakaan pysyvää asutusta, elleivät esi-isämme ja -äitimme olisi aikojen alusta suojautuneet sääoloja vastaan turkiksin ja sittemmin villaan tai puuvillaan pukeutuen ja syönyt mitä luonnosta löysi ja oppi viljelemään tai kasvattamaan. Ne kaikki ovat uusiutuvia luonnonvaroja, niin kasvit kuin eläimetkin ja niistä saadut tuotteet, puutavarakin.

Lyhyt tie on edessä pukeutumisella petrooliin eli synteettisiin kuituihin, polyesteriin, polyamiiin jne. Ihmisen ruuaksi tuskin petrooli kelpaisi.

On hienoa että meitä on moneksi, on liha- ja kasvisruuan ystäviä, kunhan kaikki kunnioitamme ja ymmärrmme luontoa ja elämää sekä osoitamme suvaitsevaisuutta myös erilaiset mieltymykset tai käsitkset omaavia kohtaan.

Luonnosta ja luonnon kanssa iloiten, mutta ymmärtämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta kohtaan syvää sääliä tuntien,

Teidänkin Ystävänne

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Inkis-pinkis

23.4.2008 10:28

On ihan mielenkiintoista seurata turkiskeskusteluja.
usein kehoitetaan aidon turkin sijaan käyttämään esim. tekoturkista, joka muuten on sitä maatumatonta muovia ja joka tehdään öljystä, ja öljyn aiheuttamat luonnon- ja ympäristötuhot tiedämmekin...
Ja tästä päästiiin pointtiini: maailma on kaunis ja ruma, jos sitä pintapuolisesti katsoo, ja kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa

Myös nailon-sukkahousut ja joka ikinen poly-kuitu, joita löytyy esim. urheiluvaatteista (kuidut ovat tehty muovista - öljystä) ovat ihan yhtä raaka teko.
Kun öljylautta rikkoutuu rannikolle, niin siinä on ekosysteemi tuhottu hirmu pitkäksi aikaa ja monta söpöä eläintä kuolee. VIelä kun tämä vaikuttaa niidne lisääntymiskykyyn, mutaatioihin jne.
En taida edes mainita öljyn tuotannosta ja jalostuksesta (sisältäen konfliktit) syntyviä päästöjä ja tuhoa luonnolle ja monille söpöille eläimille.

Hampurilaiset, pitsat, kananmunat, leivokset ja einekset jätän tällä kertaa väliin - ja niiden eläimille aiheuttaman tuskan
Turkit (esim. lampaa, jsota syödään myös liha) ja nahka tuntuvat näihin verrattuina kovin ekologisilta...
Että miettikääpä tätä myös seuraavaksi nailonsukkahousuja jalkaan laittaessanne ja söpöä muovikrääsää ja muovikoruja ostaessanne...

Jotenkin tuntuu, että on aika jokaisen miettiä tuotteiden poluja ja yleistä ympäristökuorimitusta

Minä, iloisen 10 kuukautisen kissan kotiapulainen, ja viihdyttäjä ja ruokkija ja mitä muuta se kissa keksiikään:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Söfiiä^

16.10.2009 14:30

http://www.peta.org/feat/ChineseFurFarms/

Tollaista eläimille tehdään, että saadaan vaatteita!
Ennen vanhaan, kun ei ollut vaatteita, se oli ehkä tarpeellista, mutta nyt, kun on kaikenlaisia muitakin vaatteita, niin silti eläimiä rääkätään ulkonäön takia!

Miltä teistä tuntuisi, kun päitänne hakattaisiin pesäpallomailoilla, tai jollain muulla asialla, tai jos elävänä teiltä vain revittäisiin iho irti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi