Tutkijat löysivät piuhat, jotka yhdistävät aivot ja immuunisysteemin

“En ollut uskoa, että ihmiselimistöstä on vielä löydettävissä rakenteita, joista emme tiedä.”

Kuva: adimas / Fotolia

Virginian yliopistossa tehtiin juuri kiinnostavia löydöksiä liittyen ihmisaivojen ja immuunijärjestelmän välisiin yhteyksiin. Aivojen ja immuunisysteemin välillä löydettiin uusia imusuonia, joita ei oltu aiemmin huomattu lainkaan. Medical Express kirjoittaa, miten löydökset ovat niin mullistavia, että alan oppikirjat tulisi kirjoittaa uusiksi.

“En ollut uskoa, että ihmiselimistöstä on vielä löydettävissä tällaisia rakenteita, joista emme tiedä. Ajattelin, että elimistö on jo kartoitettu. Kuvittelin, että tällaisten löydösten tekeminen loppui viime vuosisadan puolessa välissä, mutta ilmeisesti ei”, sanoo tohtori Jonathan Kipnis, tutkimushankkeen vetäjä UVA:n neurotieteiden osastolta.

Löytö auttaa ymmärtämään paremmin, miten ihmisen keskushermosto ja immuunijärjestelmä ovat yhteydessä toisiinsa. Tutkimus onnistui löytämään uudella metodilla toteutetun hiiritutkimuksen avulla imusuonet, jotka olivat tutkijoiden mukaan “hyvin piilotettuina” isompien verisuonten takana.

Vasemmalla vanha tapa hahmottaa lymfaattinen järjestelmä, oikealla uusi.
Vasemmalla vanha tapa hahmottaa lymfaattinen järjestelmä, oikealla uusi. Kuva: University of Virginia Health System

Uusien yhteyksien löytäminen ihmisruumiista on jo itsessään merkittävää, mutta tutkijat uskovat, että todellinen hyöty saadaan irti, kun päästään selvittämään miten uusi ymmärrys auttaa neurologisten sairauksien, kuten MS-taudin, alzheimerin tai autismin hoidossa. Imusuonien löytyminen avaa mahdollisuuksia kiinnostavalle uudelle tutkimuksille etenkin sairauksissa, joissa on ollut vaikeuksia hahmottaa, miten aivot liittyvät ihmisen elimistön puolustusjärjestelmänä palvelevan immuunijärjestelmän muutoksiin.

“Se muuttaa kokonaan tavan, jolla ajattelemme neuro-immuuni-vuorovaikutusta. Olemme tähän asti hahmottaneet sen olevan jotain mystistä, jota ei voi tutkia. Mutta nyt voimme kysyä mekaanisia kysymyksiä”, Kipnis sanoo.

“Uskomme, että löydetyt imusuonet ovat merkittävässä roolissa kaikissa neurologisissa taudeissa, joissa on myös immuunijärjestelmään liittyvä ominaisuus.”

Lähde: Medical Express

1 kommentti

Antura Neuroni

4.6.2015 09:39

Tästä hyötyvät jotkut potilaat, mutta pian myös epärehelliset urheilijat, luullakseni ainakin, jotka etsivät keinoja niin suorituksen parantamiseen kuin nopeaan palautumiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi