Uimapukukierros Esplanadilla

"Tää on sitä aitoa eurooppalaisuutta", totesi vastaantulija toimittajallemme, joka koetteli kaupungin järjestyssääntöä.

“Kukaan ei saa käyttäytymisellään häiritä yleistä järjestystä, vaarantaa toisten turvallisuutta tai julkisesti loukata säädyllisyyttä taikka aiheuttaa epäsiisteyttä tai pahennusta yleisellä paikalla”, julistaa Helsingin kaupungin järjestyssäännön kolmas pykälä.

Aurinkoisena tiistain alkuiltana Esplanadin nurmikko ja puistonpenkit kukkivat heinäkuun helteestä nautiskelevia helsinkiläisiä. Mutta minulla ja ystävällä Jussi “Käkkis” Arhinmäellä ei ole kuuma. Ei näin vähissä vaatteissa.

Kaunis sää on houkuttanut monet muutkin vähäpukeisiksi: paidattomia miehiä ja naisia tuskin mainittavan kokoisissa topeissa vilisee ydinkeskustassa. Säädyttömän vähäinen pukeutuminen ei tunnu häiritsevän ketään. Vain yhdellä rouvalla on hätääntynyttä kommentoitavaa:

“Ei Englannissa ole tällaista. Äidin luo kotiin siitä!”

Vähäpukeisuuteen tottuu nopeasti. Unohdan leopardikuvioiset asusteeni ja keskityn tarkkailemaan vastaantulijoita. Ystäväni tuttuja tulee kasapäin vastaan, he paiskaavat kättä ja naureskelevat että “tutunnäköinen perse”.

Espanjalainen turistinainen innostuu kuvaamaan meitä valokuvaajan selän takaa. Yleisin herättämämme kommentti on “mitä vittua”. Ohiajavat autot soittavat meille torvea, kuljettajat osoittelevat ikkunasta sormella. Kymmenpäinen lauma nuoria esittää meille nurmikolta aplodit.

Eikö ketään häiritse? Takapuolessani on ihottumaa, puhumattakaan Käkkiksen housujen alta pilkottavasta karvoituksesta. Olemme suorastaan etovia. Ehkä Helsingin Manhattanilla, Aleksanterinkadulla, on konservatiivisempaa väkeä. Vaan ei. Kluuvikadulla istuskeleva, viidenkympin ylittänyt herrasmies pikkutakissa ilmoittaa:

“Neidillä taisi unohtua housut jalkaan!” Uhkaan riisua ne ja heilautan takamustani. Vaan pieleen menee jälleen: Aleksilla meitä ei edes tuijoteta.

“Päihdyttävän aineen nauttiminen yleisellä paikalla on kielletty.” Järjestyssäännön neljäs pykälä. Panemme paremmaksi ja korkkaamme siideripullot. Vastaantuleva musliminainen ei rohkene edes vilkaista meitä, vaan painaa katseensa alas. Ajoittain pieni ujous valtaa minutkin, mutta peitän edes jotain itsestäni laittamalla aurinkolasit silmilleni. Emme onnistu herättämään juuri mitään reaktioita. Siirrymme tympääntyneinä takaisin Esplanadille.

Poliisiauto pysähtyy läheisiin liikennevaloihin. No niin. Kietoudun lyhtypylvään ympärille kuin strippari tankoon. Käkkis yrittää tarttua takamukseeni kädellään. Poliisi työntää päänsä ulos sivuikkunasta noin kahdenkymmenen metrin päässä. Yleistä pahennusta, alkoholin nauttimista ja säädytöntä esiintymistä. Vaan mitä tapahtuu? Lainvalvoja purskahtaa nauruun, ja auto kaasuttaa pois.

Jos toimiimme vaivauduttaisiin kiinnittämään huomiota, saisimme myös rikoslakiin sisällytetyn kolmannen pykälän mukaan viidestä viiteentoista päiväsakkoa, jotka määräytyvät tulojemme mukaan. Vaan kun emme saa. Turvaudumme valmiiksi harkittuun oljenkorteen ja painumme Stockmannille vessaan.

Ystäväni jää minimalistisessa asussaan odottamaan minua kahvilan pöytään, kun vierailen naistenhuoneessa. Siinä hän myös on kun palaan. Ei vieläkään reaktioita. Kokeilemme ruokaosastoa.

Ja viimein! Lähestyessämme ostoksinemme kassaa kaksi vahtimestaria, mies ja nainen, viittaavat kädellään oikean suunnan:

“Ja kassan kautta suoraan ulos.”

Utelen nuorelta miesvahtimestarilta, kuinka hän aikoo päästää meidät näin vähällä, vaikka poliisin kuuluisi kirjoittaa sakko. Hän kysyy oudoksuen, mihin tarvitsen poliiseja. Kassalla maksaessani myyjä lukee nimeni maksukortista ainakin kolmasti. Naisvahtimestari on kärttyinen, hän kieltäytyy vastaamasta Käkkiksen udellessa hänen mielipidettään bikineistäni matkalla ulos. Eikä vieläkään poliiseja.

Lähdemme kohti Kauppatoria. Unioninkadulla yllättää luonnollinen tarve, ja Käkkis lorottaa kadunkulmaan. Aleksilta kääntyy vartiointiliikeen auto, ja odotan säpinää. Auto ajaa ohi. Kauppatorillakaan ei mitään, tuijotuksia korkeintaan.

Senaatintorilla olemme jo lopen turhautuneita, kun parikymppiset turistitytöt tulevat kysymään englanniksi, mitä helvettiä oikein teemme. Kerromme harrastavamme suomalaista perinnettä ja kehotamme kokeilemaan. Emme onnistu, mutta tytöt ottavat valokuvan, jossa poseeraamme Suurkirkko taustallamme.

Seuraavana päivänä soitto poliisin päivystykseen paljastaa heidän lupaavan partion paikalle, jos kysymyksessä on järjestyssääntörikkomus, joka häiritsee ilmoittajaa. Mutta mikä on poliisin tulkinta julkisesta säädyttömyyden aiheuttamisesta?

“Kuseskelu, alastomuus ja itsensäpaljastelu sekä erilaiset sukupuolileikit”, Helsingin poliisista todetaan. Alusvaatteissa tai bikineissä liikkuminen ei heistä epäsiveellisyyteen sisälly.

“Yleensä kansalaiset ovat hyvin tolerantteja, vaikka bikinien suhteen tilanne on pari- kolmekymmentä vuotta sitten ollut toinen. Ajat muuttuvat”, viranhoitaja kuittaa.

Tämän vuoden aikana Helsingissä on julkisen säädyttömyyden sisältävän rikoslain pykälän pohjalta tehty kuusi rikosilmoitusta, jotka ovat poliisin sanojen mukaan kaikki “käteenvetäjiä ja vilauttelijoita”.

Onneksi olkoon Helsinki, jonka järjestyssääntö koostuu kuolleista kirjaimista.

Suomen kansallinen naturistiklubi: http://www.saunalahti.fi/sncfnc/

Pihlajasaaren nudistirannalle veneellä Merisataman rannasta, aikuisten meno-paluu 4,50 euroa, Seurasaaren nudistiranta 2 euroa.

Helsinki bikini-walk

Esplanadi: Ei reaktiota
Aleksanterinkatu: Ei reaktiota
Stockmannin kahvila: Ei reaktiota
Stockmannin Herkku: Poistetaan
Kauppatori: Ei reaktiota
Senaatintori: Ei reaktiota

33 kommenttia

o0sa

31.7.2003 14:27

ohhoh :D kaikkee ne siellä citylehdessä keksiikin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TUPSKI

31.7.2003 15:18

AIKA HYVÄ AIKA HYVÄ :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Alse

31.7.2003 15:35

taitaa olla jutuista pula cityn toimittajilla...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ainoemilia

31.7.2003 16:46

toimittaja laura halminen on ilmeisen ihastunut alastomaan itseensä. jo koulussa jouduin kuuntelemaan hänen esitelmöintiään HÄNEN sukupuolielämästään. ja nyt hänelle maksetaan siitä, että hän kirjoittaa alastomasta ja ihottumaisesta takapuolestaan lehteen. hienoa.

silti printtimedia taitaa olla huonompi homma kuin koko kansan tv. toista se oli silloin vanhoina hyvinä aikoina atv:ssä, kun sai toimia kanavan alaston kokki -ohjelman alastomana kuvaajana. voin hyvin kuvitella, miten tämäkin juttuidea on vt. päätoimittajalle esitetty. "voisinko, pliis voisinko saada tehdä jutun, jossa mä olisin niinku helsingissä vähä niinku vähissä vaatteissa yhen mun tv:stä tutun frendin kanssa koska me niinkun tajuttiin, että se on kiellettyy? ja vaikka mä oon yli kaheksantoista, niin mua kiinnostaa käyttäytyy ku teinit. joten miten ois?"

lisää näitä! as if.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Limppu100

31.7.2003 20:10

Onpas ainoemilialla kuumuus pistäny pipon kireälle. Mahtaa olla katkera toimittajalle hänen sukupuolielämästään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

turhaantunut

31.7.2003 21:34

Limpulle: niin tai sitten se tajusi kuinka h*lvetin turha tämä juttu oli..olisitte pistäny edes kunnolla kuvia ni olis ollut sitten edes silmäniloa(naisesta siis)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juke76

31.7.2003 23:04

Aivan loistava juttu!
Ei kaiken tarvi olla niin hel***** vakavaa. Jos sodat kiinnostaa niin lukekaa Hesaria.

Tsemppiä toimitukseen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aaaaa

31.7.2003 23:12

Voi helvetti millainen pohjanoteeraus. Jokainen, jonka mielestä tämä juttu oli "siisti", pitäisi julistaa syyntakeettomaksi ja laittaa johonkin kehitysvammaisten asuntolaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jullipulli

31.7.2003 23:27

Tylsää...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

OB_Laudatur

31.7.2003 23:53

Onpas lamea. Tosimiehet ja -naiset käveleskelevät Kolmen Sepän patsaalla kokonaan ilman vaatteita, eikä missään naurettavissa pikkubikineissä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hessu-sirvio

1.8.2003 00:51

jos tuossa kuvassa on lauran peppu, niin artikkeli oli aivan ihana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

slo

1.8.2003 09:48

must oli ihan hauska juttu, ihan hyvä testata lukemattomia sääntöjä joita meille tänne suomenmaahan säädetään ja joita ei käytännössä toteuteta. joo, tais toimittajan entinen luokkakaveri saada joitan traumoja kouluajoilta... toivottavasti tokenee niistä ajan kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mifx

1.8.2003 11:54

Tollaset feikkipökäleet! Jutun idea olis ollu kulkea munasillaan ja pimpsuillaan (naispuolisen toimittajan osalta). Tätä tekoanarkistista pullamössö "rankkuutta"!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrthegreat

1.8.2003 23:09

No voi hyvänen aika!

Mikäs tossa ihan hyvä juttu. Ne jotka kannustaa siihen että olis pitinyt suorittaa homma alasti niin mitäs sitten jos niin olis tehty? Sitten olis varmaan ranguttu että piru kun oli mautonta tai sitten irvistelty että "kaikki tuohon pystyy miks ette kävelleet vessaharja perseessä" kai se nyt joku roti pitää olla...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ruk

2.8.2003 13:35

Onkohan Käkkis duunannu Halmista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_whatever_

2.8.2003 21:19

Mitäs nuot tuommoisesta? Höh, kaatuuko mailma jos halutaan vähissä vaatteissa kävellä ympärillä kun on niin helvetin lämmin ja kaikkee?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

music

2.8.2003 21:32

com' on, ei elämä ole niin vakavaa. hauska juut, sai hymyilemään, älkää nyt viitsikö niuhottaa. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ryllimaha

4.8.2003 05:02

Jos pahennusta haluaa herättää, niin viiskymppinen läski pultsariäijä karjumaan sekavia. Poliisit tulee melko nopeesti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EiKaaduMutta

4.8.2003 16:17

Tämä tapaus on tietenkin oma lukunsa, koska haluttiin nimenomaan kokeilla mitä tapahtuu, kun kaupungilla liikutaan ranta-asusteissa. Siksi olisinkin toivonut, että toimittajaparin rajojen kokeilu olisi sentään herättänyt enemmän reaktioita. Stockmann saa ilman muuta pluspisteitä. On ehdottomasti loukkaavaa kanssaihmisiä kohtaan kulkea kaduilla, kaupoissa ja tavarataloissa kuvatulla tavalla.

Ilman paitaa tai hihattomassa paidassa kulkevat miehet ja itsestään lähes kaiken paljastavat naiset tai vastaavat ilmestykset eivät todellakaan kuulu kaupungin katukuvaan oli ilman lämpötila sitten kuinka paljon tahansa. Ei maailma siihen kaadu - ei ole kysymys moraalista, vaan toisten ihmisten kunnioittamisesta ja yleisestä siisteydestä. Pukeutuminen (tai sen puute) ei todellakaan ole julkisilla paikoilla yksityisasia, kuten aivan liian moni ajattelee. Aikuinen ihminen rantavarusteissa keskellä kaupunkia tai ravintolan terassilla on epäesteettisyden (ruumiin eritteet, hiki ym.) lisäksi säälittävä näky - myös itsensä kannalta - ja viestii täydellisestä tyylitajun ja sosiaalisen kanssakäymistaidon puutteesta. Jopa ruokaravintoloissa valitettavasti näkee näitä toisten ruoka- ja oleskelunautintoa pilaavia olioita. Mielestäni loukkaus on yhtä paha kuin räkiminen, nenän kaivaminen, suolikaasujen päästely ja muut moukkamaisuudet julkisilla paikoilla. On osoitus vääristyneestä yhteisöllisyydestä puolustella käyttäytymistä sillä, että vähäpukeiset ihmiset ovat kaunista katsottavaa. Ken sitä kaipaa, sopivia paikkoja löytyy varmasti muualta. Mauttomalla paljastamisella ei myöskään ole mitään tekemistä kauneuden, positiivisen eroottisuuden, myönteisen flirtin tai vastaavan kanssa.

Kesämökit, maaseutu, uimarannat, maauimalat, monet puistot jne. - kuten myös naturismi ja muut tilanteet, joissa käyttäytymiskoodi on erilainen - ovat eri asia. Tämän kun tämä metsäkansa joskus oppisi ymmärtämään. Jos asiasta huomauttaa, saa pilkkaavia vastauksia tiukkapipoisuudesta tai ties mistä. Myönnän, että rajan vetäminen on vaikeaa. Siksi toivoisinkin, että jokaisella olisi omasta takaa sen verran tyylitajua, että itse tietää missä raja menee omalla kohdalla. Virkavallan on asiaan hankala puuttua, mutta kaikkein räikeimmissä tapauksissa niin pitäisi kuitenkin tehdä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

viina

4.8.2003 20:16

Poitsulla on kyllä älyttömän hyvä peppu, sillen, että ei edes artikkelin lukemisesta tullut mitään, kun katse kiinittyi vain ja ainoastaan noihin suloisiin pakaroihin. Hän taitaa tykätä itsestään ja jokereista. Sääli, että kuvia oli vain niin vähän!
Mistäköhän muualta voisi tuon söpöliinin bongata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lassyn_lassyn

4.8.2003 23:30

No voi hellanlettas kun sitä on oltu niin rohkeita ja kävelty oikein uimapuvuissa keskellä Helsinkiä. Onpa tosi hurjaa. Mennäänkö seuraavassa numerossa työpaikkahaastatteluun tatskat poskilla vai jotain muuta niiiiin extremeä? Säälittää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kiesus

5.8.2003 12:35

"....Ilman paitaa tai hihattomassa paidassa kulkevat miehet....."

Mahtaa sinulla ola vaikeaa kulkea yhtikäs missään, mikäli hihaton mies kaupungilla kokeilee sietokyvyn rajoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EiKaaduMutta

5.8.2003 13:29

Jos olisit ymmärtänyt kokonaisuuden, et puuttuisi vain yksityiskohtiin ja vääristelisi ajatusta. Kun sanoin, että kuvatun kaltainen pukeutuminen ei kuulu kaupunkikuvaan, tarkoitan sitä, että kaupungissa ja julkisilla paikoilla liikkuttaessa ollaan koko ajan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Pelkkä kävely on toki hieman eri asia kuin esimerkiksi se, että hihattomaan paitaan kainalokarvoista hikeä valuva henkilö kurkouttautuu torilla mansikkatiskin yli, lounaskahvilassa noutopöydän antimien ylle tai ruuhkaratikassa pitää kiinni ylätangosta siten, että kainalo on sieraimesi edessä. Harvoin vain pitäydytään yhdessä ainoassa aktiviteetissa, kun liikkeellä ollaan. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että ottaa huomioon myös toiset ihmiset, ei vain omia narsistisia tarpeitaan. Onko tämä nyt niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä? Jos haluat elää kuin metsässä, mene landelle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

limeslimboy

5.8.2003 19:14

Hahaa..ovelaa, mäki haluun uimashortheis Espalle chillaillee :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

porro

6.8.2003 14:33

EikaaduMutta sanoi aika hyvin asiat niinkuin itsekkin ajattelin koko bikiineissä hillumisen kaupungissa. Käytöstavat pitäisi kaikilla olla jotenkuten hanskassa, tosin tässähän ei ollut kyse toimittajan käytöstavoista, vaan hänen kokeilunhalusta, joka sallittakoon hänelle. Näin itse toimittajan ja "Käkkiksen" Espalla kyseisenä päivänä ja luulen, että meidän suomalaisten häveliäisyys paistoi läpi sinäkin päivänä. Se että säädytön pukeutuminen ei kuulemma haitannut ketään on vain toimittajan itse havainnoima asia ja kukaan ei uskaltanut suoraan tulla ojentamaan säädyttömäösti pukeutuneita. Moni ihminen kehtasi katsoa toimittaa ja Kärkkäistä vasta heidän mentyään ohi. Kuulin monen selittävän tympääntyneenä, kuinka ihmisillä ei ole mitään käytöstapoja enään ja kuinka muita ihmisiä ei oteta huomioon. Ymmärsin näistä kommenteista, että monikaan ei mielellään katsele melkein alastomia vartaloita keskellä kaupunkia, vaikka täällä keskustelupalstalla kommentit ovatkin hormoonihäiriöisiltä finninaamoilta hieman erilaisia. Itse luulin kyseisillä henkilöillä olevan polttarit. Artikkeli itsessään oli oikein hyvin kirjoitettu ja näkökulma piristävää vaihtelua. Kiitos siitä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EiKaaduMutta

6.8.2003 15:06

Mukava kuulla, että joku muukin - sinä, Porro - on samaa mieltä. Huomiota herättävää on se, että suuri osa asiaa täällä kommentoivista ymmärtää toimittajien kokeen vain ja ainoastaan henkilökohtaisena extreme-lajina ja sitten vähätellään, että mitäs tuossa nyt oli, olisivat edes nakuna kävelleet. Ollenkaan ei ajatella sitä, että tarkoitus oli testata kaupunkiyhteisössä vallitsevia hyvän maun rajoja eikä nähdä yhteisöllistä ulottuvuutta eli omaa napaa pidemmälle. Toimittajathan lähtivät nimenomaan siitä, että heidän pukeutumisensa ON sopimatonta ja odottivat, että siihen reagoitaisiin.

Pitää varmasti paikkansa, kuten Porro toteaa, että monet pitivät pukeutumista hyvän maun ja tapojen vastaisina, mutta suomalaisilla kynnys huomauttaa on todella korkea - ehkä juuri siksi, että vastaukseksi saattaa saada herjoja ja mauttomuuksia ellei peräti fyysistä aggressiota. En usko, että olisin itsekään huomauttanut, jos olisin toimittajat kadulla nähnyt, mutta mikäli he olisivat tulleet vastaani ravintolassa tai kaupassa, olisin niin todennäköisesti tehnyt. Olen joskus huomauttanut elintarvikekaupassa näkemälleni paidattomalle miehelle hänen käyttäytymisensä sopimattomuudesta. Siihen minulla on mielestäni täysi oikeus, vaikka tätä moni ei omassa itsekeskeisyydessään ymmärrä. Aivan samoin katson itselläni olevan oikeus huomauttaa, mikäli esimerkiksi minulle tuntemattomat ihmiset (ikään katsomatta) käyttäytyvät sopimattomasti vaikkapa konsertissa (hälisevät) tai muuta vastaavaa.

Toistan, että kyse ei ole tiukkapipoisuudesta, ahdistavasta moraalin vartioinnista tms., vaan siitä, että kun me elämme, asumme ja toimimme osana yhteisöä, on seikkoja, jotka eivät ole pelkästään meidän yksityisasioitamme. Valitettavasti vain kaikki eivät ole oppineet positiivista toisten huomioon ottamista ja hyviä tapoja kotona vaan ovat aina saaneet tehdä mitä haluavat. Siksi törmäys - heidän mielestään - tuntuu rajulta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mielipidemies

8.8.2003 12:05

EiKaaduMutta oli aivan oikeassa sen suhteen, että eritteiden valuttelu mansikkatiskillä tai ruokapöydässä on ällöttävää, mutta loppujen lopuksi miten se liittyy vähäpukeisena liikkumiseen?

Mielestäni kuumalla kelillä bikineissä/uimapuvussa liikkuminen julkisella paikalla ei ole laisinkaan hävytöntä tai ajattelemattomuutta toisia kohtaan. Onko siinä niin hirveästi eroa, kulkeeko vähissä vaatteissa uimarannalla tai Espalla?

Tietty vähäpukeiset miehet/naiset voivat häiritä keskittymistä ja aiheuttaa tätä kautta ongelmia. Jos vähiin vaatteisiin pukeutuvat ihmiset vieroksuttavat, kannattanee sitten vältellä julkisia paikkoja. Omasta mielestä esim. voimakkaasti hieltä/alkoholilta/valkosipulilta löyhkäävät persoonat häiritsevät huomattavasti enemmän kuin uimarannalta kotiin kävelevä, shrotseihin verhoutunut kaveri.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EiKaaduMutta

9.8.2003 00:01

Lyhyesti: Jos paita on hihaton, hiki tippuu kainalokarvoista alas, vaatteet suojaavat. Sanoin myös, että harvoin kaupungilla kävelevä vain kävelee, hän menee kauppoihin, kahviloihin jne., joten näitä esteettisiä haittoja tulee varmasti. En muuten puhunut shortseista lainkaan. Jos joku kävelee rannalta siisteissä shortseissa, se on eri asia. Tärkein pointtini on nimenomaan mainitsemani siisteys ja esteettisyys liikuttaessa väkijoukossa, kaupoissa, ravintoloissa, terasseilla... Siisteyden puutetta ja toisten huomioimatta jättämistä kritisoisoin.

Samaa mieltä olen siitä, että hielle tai muuten pahalle haisevaa ihmistä ei vaatetus pelasta. Joten lisättäköön sosiaalisiin taitoihin ehdottomasti kyky pitää itsensä siistinä, siitä tässä loppujen lopuksi on kyse.

En aio vältellä julkisilla paikoilla liikkumista, mutta kylläkin ravintoloita, kahviloita ja kauppoja, jotka antavat epäsiistien asiakkaiden olemuksellaan pilata toisten asiakkaiden ruokailua, ostoksia tai muuta vastaavaa. Jos liikkeenharjoittaja ei uskalla vaatia perusasioita asiakkailtaan, jää minulta asioimatta.

Hyvää loppukesää kaikille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EiKaaduMutta

9.8.2003 00:04

Unohdin. Kyllä, Espalla ja uimarannalla on mielestäni sittenkin selvä ero - ja pukeutumisen on oltava sen mukaista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

agnie

12.8.2003 16:20

Totta tosiaan, artikkelin tulokseen (siihen, ettei reaktioita näyttänyt syntyvät) vaikutti varmastikin enemmän suomalaisten tuppisuut ja "toisten asioihin sekaantumattomuus", kuin se, ettei oikeasti oltaisi reagoitu! Suomalaiset eivät reagoi kokemaansa ja näkemäänsä niin spontaanisti, kuten esim. britit ja amerikkalaiset. Ihan varmasti toimittajien selkien takana jupistiin ja paheksuttiin kovastikin. Sen me nimittäin osaamme. Kansanluonteessa istuu ja tukevasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

reaktio

14.8.2003 12:51

Luulisinpa, että kaksi miestä vaeltelemassa kaupungilla vastaavissa asuissa olisi saanut juroimmankin suomalaisen reagoimaan haluamallanne tavalla. Vähintäänkin olisi tullut sakkoja, pamppua ja putkaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Putin1488

18.12.2017 15:37

Vasara messiin enskerralla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kryptaa saatana

20.12.2017 00:59

Ja tämä sama "tieturvaan erikoistunut" ei-enää-niin-kiinteä-peppuinen hs-toimittelijatar hoitaa nykyään lähdesalaisuutta ja haastateltaviensa anonyymiutta vasaroimalla tietsikan kovalevyjä kerrostalon kellarissa ;-D Toivottavasti taloyhtiössä on hyvät palovakuutukset.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi