USA:n puolustusministeriö lähetti vahingossa pernaruttoa pitkin maailmaa

Hienosti hoidettu.

Kuva: Dreaming Andy / Fotolia

Pernaruttobakteerin, jota Yhdysvaltain puolustusministeriö lähetti lukuisiin osavaltioihin ja ulkomaille, piti olla kuollut ja vaaraton tutkimistarkoituksiin. Lähetyksessä tapahtui kuitenkin uskomaton virhe: matkaan lähetettiin epähuomiossa toimiva, elossa oleva tappava pernaruttobakteeri.

Bakteeria lähetettiin laboratorioihin yhdeksässä eri Yhdysvaltain osavaltiossa ja lisäksi USA:n sotilastukikohtiin maailmalla, muun muassa Etelä-Koreassa. 

Pentagonista vakuutetaan, ettei bakteerista ole siviileille vaaraa. Joillekin labratyöntekijöille on kuitenkin määrätty supervoimakkaita antibiootteja varmuuden vuoksi. On epäselvää, ovatko FedExin postityöntekijät, jotka bakteeria ovat kuljettaneet, saaneet saman kohtelun. Tappava pernarutto on hoidettavissa antibiooteilla, jos se havaitaan ajoissa. Oireiden ilmestyttyä on yleensä kuitenkin jo liian myöhäistä. 

Pernaruton vahinkolevitys ei tapahtunut suinkaan ensimmäistä kertaa. Vuonna 2004 eräästä laboratoriosta Marylandin osavaltiossa lähetettiin epähuomiossa tappavaa bakteeria lastensairaalaan Kaliforniaan. 

Lähde: NBC News 

1 kommentti

Maali

1.6.2015 21:35

Joo joo
Selvä teroristimaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi