Vastaisku mediatyöläisen eroamisvideoon

Pomot pistivät tanssien rekryvideossaan. Hämmentävintä on kuitenkin se, mitä kyseinen firma tekee leipänsä eteen.

Siinä ei mennyt kauaa, kun valtavaan suosioon meillä ja maailmalla noussut Marina Shifrinin erovideo sai vastineen. Vaikka alkuperäisellä videolla työnantajat saavat kylmää kyytiä, on heille annettava pisteet vastareaktiosta, vaikka saman idean kopioiminen omaan tarkoitukseen ei suurinta luovuutta olekaan.

Uutisanimaatioita tekevän taiwanilaisen Next Media Animationin kaupallinen johtaja Mark Simon lähetti videovastineen lisäksi Gawkerille kirjeen, jossa hän perustelee asiaa firman johdon kannalta: Shifrin oli hyvä työntekijä, joka sai hyvää palkkaa, eikä joutunut paiskimaan eläimellisesti hommia. Toisenkin mielipiteen esiintuominen kuuluu pelisääntöihin. Simon jäi ystävällisesti myös vastailemaan Gawkerin lukijoiden kysymyksiin.

Hämmentävintä koko kuviossa on kuitenkin se, mitä Next Media Animation tekee, eli uutisanimaatioita. Tässä pari esimerkkiä. Ensimmäisessä hupsutellaan jenkkien hallinnon lomautuksella ja toisessa herkutellaan uudella iPhonella.


1 kommentti

Shmu

5.10.2013 21:03

ei teitä cityläisiä voi viestinnän ammattilaisiksi kyllä syyttää, mutta hyvä että teette tärkeää hyvää viihdettä meille (kuten nämä videotkin). tämä on loistava suoritus, älkää vasemmistopellet unohtako sitä periaatteidenne edessä, aina pieni ihminen ei ole oikeassa, muutenhan olisi vain pieniä ihmisiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi