Vesiallergia on oikeasti olemassa

Amerikkalaisteinin unelmatyö meribiologina jää haaveeksi vesiallergian vuoksi.

Kuva: robert / Fotolia

Utahilaisteini Alexandra Allen, 17, peseytyy kahdesti viikossa kylmällä vedellä. Suihkuaika on minimoitu viiteen minuuttiin. Vesiallergia estää Allenilta peseytymisen lisäksi uimisen ja kävelyretket vesisateessa.

Vuonna 2010, kun Allen oli 12-vuotias, hän joutui sairaalaan uintiretken päätteeksi. Tytön iho peittyi vakavaan ihottumaan. Vasta kolme vuotta myöhemmin hänen veljensä selvitti Googlen avulla, mistä oli kyse. Siihen asti lääkärit epäilivät klooriallergiaa.

Lääketiede tuntee viitisenkymmentä vesiallergiatapausta maailmanlaajuisesti. Vesiallergikko voi juoda yleensä vettä, muttei peseytyä. Puolisen tuntia uimisen tai peseytymisen jälkeen vesiallergikon ihoon ilmestyy ihottumaa, näppyjä tai vesikelloja.

Allen on uhrautunut allergiansa vuoksi: hän on leikannut hiuksensa, jotta niiden peseminen ei veisi aikaa. Hän välttää hikoilua, jottei joutuisi peseytymään. Hän syö kasvisruokavaliota, jotta hänen kehonsa ei tuottaisi niin paljoa pois pestävää öljyä.

Allen kertoo People-lehdelle jutelleensa brittiläisen allergikon kanssa, joka ei voi edes juoda vettä. Vaikka hän on joutunut luopumaan unelma-ammatistaan, suhtautuu hän tilaansa myönteisesti ja on kiitollinen siitä, mihin pystyy.

"Asiat voisivat olla paljon huonommin. Ainakaan en ole allerginen koirille", hän sanoo.

Lähde: People.com

3 kommenttia

FodkcuG

20.4.2015 21:47

Onneksi aina voi juoda veden sijasta sokeritonta kolaa, koska se on hermeettisesti tasapainossa maan magneettikentässä, eikä aiheuta allergiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jännä vaiva

20.4.2015 22:13

"Thus far, Allen hasn't had a problem drinking water, but she says she recently talked to a British woman with the same affliction who now drinks only Diet Coke because her esophagus was affected by the disease as she aged. "

Vettä ei pysty juomaan, mutta sokeriton kola on pelastus! =)

Allergia on väärä nimitys ongelmalle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tapiocapudding

20.4.2015 23:53

Niin varmaan, ihmiskehostahan on 60-70 %, eli kyseessä on siis itseisallergia? Kuka tällaisia juttuja oikein keksii :).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi