VIP-Tinderiin pääsevät vain kutsutut, etkä sinä ole yksi heistä

Julkkikset ja miljonäärit löytyvät täältä.

Suositusta deittisovelluksesta Tinderistä löytyy salainen puoli vain tärkeille henkilöille. Tinder Selectiin pääsee vain kutsulla, eikä yritys ole itse missään vaiheessa tunnustanut sen olemassaoloa virallisesti.

Salaisesta osiosta liikkuu paljon huhuja. Business Insiderin toimittaja kirjoittaa sen käytöstä parin kuukauden ajalta. Jutussaan Nathan McAlone kertoo, että kyseinen osio ei oikeastaan näytä erilaiselta kuin tavallinen Tinder. Siinä ei ole mahdollista selata vain vip-käyttäjiä, vaan he ilmestyvät normaalin virran seassa sinisellä leimalla varustettuina.

Tinder Selectissä on tällä hetkellä todella vähän käyttäjiä jopa New Yorkin mittakaavassa, ja useimmat sinne päässeistä ovat teknologia- tai PR-alalla. McAlone kuitenkin mainitsee selkeäksi eduksi Selectin järkyttävän hyvän algoritmin. Tavallisen swaippailun jälkeen hän sai yhdessä yössä parikymmentä osumaa, jota ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin.

Kun palveluun ei ole mahdollista päästä ilman kutsua, se tuntuu McAlonen mukaan vain superkäyttäjien pitämiseltä tyytyväisempinä. Alkuvaiheessa olevan palvelun tulevaisuus on vielä auki, mutta todennäköinen vaihtoehto on, että jossakin vaiheessa kalliimmat, vain Selectin käyttäjille näkyvät mainokset tulevat kuvaan.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi