Viro

Viro on yhä suomalaiselle idän ihmemaa. Vapaa, niin villi ja vaarallinenkin.

Tallinna

Elintason mittari ei Tallinnassa ole enää aikoihin ollut uusi ja kallis auto, vaan laadukkaat kengät, joista 3000 kruunua kuussa tienaava keskivertovirolainen joutuu pulittamaan parin viikon palkan verran.

Mersun tai Bemarin hankintaan Viron pankit ja leasing-firmat suorastaan tyrkyttävät rahaa, mitättömin vakuuksin, mutta kenkälainaa ei yksikään rahoituslaitos ole ainakaan vielä lanseerannut.

Vakavaraisia asiakkaita etsivät tallinnalaistytöt tarkastavatkin aina ensin miesten kengät. Lloyd, Camel ja BB kelpaavat, Vagabond ja Peperoni ovat jo rajoilla. Tämän jälkeen tsekataan miehen rannekello ja vasta lopuksi kiinnitetään huomiota auton avaimiin.

Nuoret virolaispankkiirit myöntävät lainaa jo lähes mihin tahansa. Viimeisin villitys on ulkomaanmatkailuun myönnetty matkaluotto, jota voi noutaa pankeista 20 000 markkaa.

Ensimmäiset seuraukset kotitalouksien ylivelkaantumisesta ja ulkomaisella lainarahalla puhalletusta talouskasvusta koettiin Virossa tänä syksynä, kun Tallinnan pörssin kurssi romahti 60 prosenttia.

Klubeissa kuhisee

Suosituin tanssiklubi Tallinnassa juuri nyt on Club Hollywood. Kiihkeätä tunnelmaa klubissa, joka on rakennettu neukkuaikaiseen elokuvateatteriin, lietsovat kalterihäkkiin sijoitetut pornahtavat esitanssijat.

Tanssilattialla kiemurtelevat beibet (ikähaitari 14-21, painoa 40-50 kiloa) eivät ole pukeutuneet paljoa esitanssijoita runsaammin. Tallinnassa on vallalla klubimuoti, joka tuo vahvasti esiin naisen rinnat ja pakarat.

Myös Tallinnan miespuoliset yönkiitäjät ovat alkaneet kiinnittää huomiota pukeutumiseensa. Miespuolisten yökiiturien iltaunivormu ei enää poikkea huomattavasti helsinkiläisten vastaavasta, etenkään Hollywoodissa ja muissa pintaklubeissa. Feikkilevikset ovat vaihtuneet aitoihin, diagonaaliteryleenit Dieseleihin.

Klubin vessassa kolme paksuniskaista virolaismiestä haastaa riitaa kahden tanskalaisen kanssa ilman mitään näkyvää syytä. Paikalle pelmahtaa salamana turvamies, joka lopettaa rähinän lyhyeen.

Asiakkaiden turvallisuuteen Hollywoodissa on virolaiseen tapaan panostettu. Heti sisääntullessa on läpäistävä noin viiden portsarin kopelointi. Tarvittaessa otetaan avuksi metallinpaljastajat.

Tiukat turvatoimet eivät ole teatteria, sillä Tallinnan yössä viihtyvät myös kantpeat eli kanttipäät (nimitys hiusmallin mukaan), mafian edustajat. Kuutiopäät ovat usein raskaasti aseistettuja. Viimeisin keskinäinen välienselvittely käytiin Othello-nimisen yökerhon edustalla Mustamäen kaupunginosassa, automaattiasein.

Mafia takaa eläkkeen

Viron rikostilastot ovat olleet karut siitä lähtien, kun kokenut miliisikaarti potkittiin tämän vuosikymmenen alussa palveluksesta ja tilalle värvättiin täysin pystymetsästä parikymppisiä virolaisnuorukaisia.

Käänne vieläkin pahempaan on tapahtunut tänä vuonna: Tallinnassa rikosten määrä on kasvanut 40-50 prosentilla, samalla kun rikosten selvitysprosentti on jumiutunut parinkymmenen nurkille.

Rajusti lisääntynyt rikollisuus on seurausta yhteiskunnan kahtiajakautuneisuudesta, tuloerojen kasvattamisesta, joka on ollut ja on yhä Viron päättäjien tietoinen tavoite. Päämäärään on päästy mm. kiinteällä tuloverolla sekä veronkiertoa ja korruptiota suosimalla.

Viroon on synnytetty rikas yläluokka ja köyhä kurjalisto. Yläluokkaan kuuluu 5-10 prosenttia virolaisista, köyhälistöön 30-50 prosenttia.

Köyhien, mm. työttömien, lähes ainoa tulonlähde on rikollisuus. Työttömyyskorvaus Virossa on 90 markkaa kuukaudessa, toimeentulotuki ei sitäkään. Mafia sen sijaan takaa jäsenilleen sekä kunnon palkan että sairaanhoidon ja eläkkeen.

Huume-ongelma

Huumerikollisuuteen eivät syyllisty ainoastaan köyhät. Viron Punaisen ristin nuorisosihteeri kertoo, että Tallinnan jokaisella lukiolla on oma nimikkodiilerinsä. Eliittilukioissa diilereitä on useampiakin.

Huumeongelma Tallinnassa on kasvanut räjähdysmäisesti. Pelkästään keskikaupungilla pyörii päivittäin jopa 5000 narkkaria. Valtaosa poliiseista ei erota heroiinia Omo-pulverista.

Sekasortoa poliisivoimissa on lisännyt uusi, hämärän menneisyyden (metallibisneksiä, mafiayhteyksiä) omaava sisäministeri, joka on käynnistänyt poliisin johdossa massiiviset puhdistukset. Korkeisiin poliisivirkoihin tämä amatööriralliajaja on nostanut mm. kakkoskuskinsa ja kartanlukijansa.

Sisäministeri ei tosin ole ainoa hallituksen jäsenistä, jolla on omalaatuinen menneisyys. Pääministerinä on Neuvosto-Viron television propagandapäällikkö, puolustusministerinä entinen miliisikapteeni.

 

Tartto

Tallinnasta on Tarttoon matkaa vajaat 200 kilometriä. Kätevimmin matka taittuu linja-autolla, vaikka Tarton yliopiston suomalaisten tiedetään turvautuneen taksiinkin. Matkan hinta: 1000 kruunua eli 400 markkaa. Bussilippu maksaa 75 kruunua.

Bussi on vanha, likainen ja kylmä kuin jääkarhun perse. Kuljettaja käryttää mahorkkan toisensa perään ja matkustajat nuokkuvat penkeillään pipo silmillä. Sisävaloja ei bussissa ole eikä lukemisesta tulisi tärinän vuoksi muutenkaan mitään. Puolivälissä matkaa pidetään kusitauko.

Valta liikemiehillä

Tarttolla on uljas menneisyys. Se oli vilkas kulttuuri- ja kauppakaupunki jo silloin, kun Helsingissä vielä pureskeltiin jäkälää ja elettiin maakuopissa.

50 vuoden venäläismiehitys, jonka aikana Tartto oli kaupungin laidalla sijaitsevan sotilaslentokentän (ydinasepommittajia) vuoksi suljettu kaupunki, muutti kaiken. Nyt Tartto on harmaa ja rapistunut, 100 000 asukkaan taajama, jota pitää otteessaan hämärän menneisyyden omaava liikemiesryhmittymä.

Tarttoa johtavien liikemiesten urakehitys on ollut virolaisittain tyypillinen. Ensimmäiset miljoonansa nämä entiset urheilijat ja autojobbarit loivat vuosikymmenen alun metalli- ja polttoainebisneksessä, jonka jälkeen liiketoimintaa on pikku hiljaa laillistettu.

Likainen raha on lingottu puhtaaksi suoraan pankeissa, jotka Virossa ovat tunnetusti liberaaleja. Loput haisevasta rahasta on pumpattu rakennusfirmoihin, suuriin yksityistämishankkeisiin, sekä politiikkaan.

Lopullisesti ärimehed eli liikemiehet saivat Tarton käsiinsä sen jälkeen, kun yliopistotaustan omaava nuori ja suosittu kaupunginjohtaja alkuvuodesta syrjäytettiin ja tilalle istutettiin oma suosikki.

Kaunasista Atlantikseen

Tarton yöelämän kiistaton keskus on Atlantis, kaupunkia halkovan Emajoen rannalla kohoava disko/ravintola/biljardisali-kompleksi. Aiemmin tämän massiivisen viihdekeskuksen nimi oli Kaunas ja siellä örvelsi Punaisen Viron puolue-eliitti, nyt asiakkaita ovat pääosin opiskelijat.

Baaritiskeillä Atlantiksessa on aina runsaasti tilaa, vaikka muuten olisikin täyttä. Gintonic Atlantiksessa maksaa 30 kruunua (12 markkaa), mikä opiskelijalle merkitsee jopa puolen viikon ruokarahaa. Opintotukijärjestelmää ei Viroon ole katsottu tarpeelliseksi luoda.

Juomat Atlantiksessa tilataan perinteiseen virolaistyyliin: baarimikko seisoo persettään liikauttamatta, samalla kun asiakkaat jonottavat kiltisti siihen ainoaan kohtaan tiskillä, johon tämä suostuu anniskelemaan.

Atlantis kuuluu Viron diskojen kärkiviisikkoon, mikä merkitsee sitä, että dj:t eli viroksi diskorit ovat valtakunnan kiistatonta huippua. Suosituin diskoreista on Viron seksikkäimmäksi naiseksi tänä vuonna valittu Elektra.

Hitureihin ei Atlantiksessa tuhlata aikaa, puristelemaan pääsee vasta viimeisen vartin aikana. Jatkot hoituvat läheisissä Amor- ja Amazon-baareissa. Näistä saa sen mitä nimet lupaavat: edullista seuraa ja kalliita virvokkeita.

Viron rocktähdet

Noisy Nation - suosittu, tyylitajuinen poikabändi
Ultima Thule - Viron Eppu Normaali
Singer Vinger - Viron Popeda, käsittämättömän suosittu
Vennaskond - slaavilaisperinteeseen nojaavaa progepunkkia, järkyttävän suosittu
Maarja-Liis - nuorelle euroviisuilijalle povataan kansainvälistä läpimurtoa

Hinnat

Big Mac (Tallinna ja Tartto) - 9 mk
Levi´s 501 (aidot) - 350 mk, Tallinnan Kaubamajasta
Aito CD-levy - 90-120 mk
Leffalippu - Tallinnassa 20 mk (kova istuin) - 35 mk (pehmeä istuin). Tartossa 10-15 mk
Nelostuoppi 5-10 mk
Taksikilometri 2-3 mk
Bussi/ratikkalippu 1,50 mk, vuoden alussa luvassa rankka korotus
Bussilippu Tallinnasta Pärnuun - 20 mk

 

Pärnu

Valittaminen on rumaa, mutta hotellihuone on helvetin kylmä. Suihkusta tulee vuoroin jääkylmää, vuoroin tulikuumaa vettä. Aamiaispöytä on siivottomassa kunnossa, eivätkä tarjoilijat suostu ymmärtämään mitään kieltä, edes viroa. Kyseisen hotellin nimi on Pärnu, ja sillä pyyhkii hyvin, suomalaisten ansiosta.

Myös muilla Pärnun elinkeinonharjoittajilla pyyhkii hyvin nimenomaan suomalaisten ansiosta. Matkanjärjestäjät rahtaavat kylpylä- ja bailauskaupunkina tunnettuun Pärnuun ryhmän suomalaisia toisensa perään, ympäri vuoden.

Tästä pärnulaiset eivät ole kiitollisia. Päinvastoin: monessa kylpylässä, hotellissa ja esimerkiksi parturissa on käytössä "porolisä", mikä merkitsee sitä, että suomalaisilta peritään palveluista ja tavaroista korkeampi hinta kuin virolaisilta. Käytäntö on vastoin Viron lakia.

Virolaisilta unohtuu usein se, että maa on nostettu jaloilleen osin suomalaisten rahoilla.

Suomalainen turismi tuo Viroon vuosittain kymmenesosan (6-7 miljardia kruunua) koko bruttokansantuotteesta. Puolet Viroon tehdyistä suorista ulkomaisista investoinneista on peräisin Suomesta.

Mukavia tyttöjä

Itämeren rannalla sijaitseva häikäisevän kaunis Pärnu on kesäisin Viron yöelämän keskus. Pärnuun tullaan bailaamaan Tallinnasta saakka. Matkaa on 130 kilometriä.

Etenkin klubit Sunset (lempinimi lihalett eli suomeksi lihatiski) ja Mirage ovat täyteen ahdettuja ilta illan perään. Jatkoja vietetään uimarannalla, joka on koko Baltian paras. Suosittu drinkki on Sex on the Beach.

Näin talvisin on Pärnun yössä hiljaisempaa. Suomalaisturistit örveltävät hotellihuoneissaan ja kylpylöissä. Paikallinen nuoriso sauhuilee Sunsetissa, mutta puolella teholla. Kaupunki odottaa kesää.

Pärnun poliisin tiedottaja kertoo suomalaismiehestä, joka ryöstettiin Pärnussa. Ryöstö oli sikäli merkillinen, että se tapahtui suomalaisen omalla suostumuksella.

Lievästi nousuissaan ollut suomalainen tapasi Pärnun keskustassa kaksi kaunista virolaistyttöä. Hetken neuvottelun jälkeen toinen tytöistä pani kätensä miehen etutaskuihin. Parin minuutin vatkaamisen jälkeen tyttö otti kädet taskuista ja niiden mukana miehen lompakon. Tytöt juoksivat tiehensä.

Rikosilmoitusta suomalaismies ei halunnut tehdä, sillä "tytöt olivat niin mukavia ja tytön kädet tuntuivat niin mukavilta".

 

Pärnu juhlii

Sunset
2-kerroksinen megaklubi uimarannalla. Talviviikonloppuisinkin usein täysi, etenkin kun erikoisohjelmaa

Mirage
Legendaarinen, villi klubi/disko pääkadulla Rüütli-kadulla
Pärnun keskustassa sekä rantaviivalla ja sen ympäristössä on lukuisia baareja/ravintoloita

Näe

Chaplin-keskus
Kulttuuri/elokuva/viihdekeskus. Käytössä oma rahayksikkö, Chaplin

Rannahotell
1930-luvulla valmistunut hotelli, tyylipuhtaimpia funkkisrakennuksia koko planeetalla. Nyt palautettu alkuperäiseen asuunsa. Sunset-klubin vieressä. Kallis.

Mudaravila
Viime vuosisadalta peräisin oleva Pärnun vanhin mutakylpylä, yhä toiminnassa. Kylpylä saavutti viime vuonna julkisuutta, kun paljastui, että sen lääkäriltä oli jäänyt lääkis käymättä. Oikealta ammatiltaan hän oli haudankaivaja.

Endla-teatteri
Ulkonäkö pettää: harmaassa kivirakennuksessa yksi Viron vireimmistä teattereista. Suosittu, ja syystä. Liput ennakkoon.

Pää tyynyyn

Hotelli Pärnu
Suuri hotelli erinomaisella paikalla. Aamusauna. 2 hh EEK 890

Hotelli/terveyskeskus Viiking
Rannalla. 2 hh EEK 880

Rannan välittömässä läheisyydessä on useita edullisia hotelleja, pensionaatteja ja mutakylpylöitä.

Sanasto

Kiitos - tänan, aitäh
Anteeksi - vabandust
Suksi vittuun - käi persse (varsinaiset kirosanat viron kielestä puuttuvat. Käytössä ovat venäjän ja etenkin suomen kieliset ilmaukset)
Paljonko se maksaa? - Kui palju see maksab?
Yksi olut kiitos - palun üks olu
Viini/viina - vein/viin
Miten menee? - kuidas käsi käib? (Ei viittaa masturbointiin)
Mikä on nimesi? - mis on sinu/teie nimi? (Virossa teitittely on yhä yleistä nuorten keskuudessa, vaikkakin vähenemässä)
Näkemiin- nägemist

 

Tallinna juhlii

Club Hollywood
Suuri ja suosittu, vanhankaupungin sydämessä. Musiikki: mainstream. Gintonic 40 kruunua (15 markkaa), liput viikonloppuisin 35 markkaa

Dekoltee
Baltian (omistajan mukaan myös Pohjoismaiden) suurin disko Narva maantiellä. Kirkkoa muistuttava vanha tehdashalli. Imee sisäänsä yli 4 000 juhlijaa. Tanssisali, kasino, ala carte-ravintola, saunaosasto

Cafe Amigo
Iloluontoisten tyttöjen ja poikien taistelutanner hotelli Virun alakerrassa. Suomalaisia

Von Krahl
Perinteikäs musiikkiklubi/teatteri vanhassakaupungissa

Nimeta baar
Suosittu kiitorata Suur-Karja-kadulla vanhassakaupungissa

Reivejä järjestetään mm. vanhassa paperitehtaassa Tartu maantiellä (venäläiset) ja Kinomajassa (virolaiset).

Tietoa ja alennuksiin oikeuttavia flaiereita ShamRock-ja Kosmos Control -levykaupoista, molemmat vanhassakaupungissa.

Näe

Mustamäen tori
Piraatteja sekä varastettua tavaraa autoista Kalashnikoveihin. Taskuvarkaita.

Lasnamäe
Neuvostoliittolaisen lähiösuunnittelun kukkanen, keskelle peltoa rykäisty parinsadan tuhannen asukkaan kivikenno. Yöaikaan vaarallinen

Tabasalun "typerysten kylä"
Tähän ei Fellinikään pystynyt, uskomaton näky: ruplamiljonäärien vuosikymmenen alussa alullepanemia, yhä keskeneräisiä omakotitaloja/linnoituksia (suuruus: 400-600 neliötä) silmänkantamattomiin

Internet-kahvila
Taideakatemian (Kunstiakadeemia) tiloissa Gonsiori- ja Laikmaa-katujen kulmassa. Tunnin nettisessio 15 markkaa

Raekoja plats
Raatihuoneen tori vanhan kaupungin keskellä. Torin laitojen rakennukset ovat saaneet takaisin keskiaikaisen ilmeensä. Vanhakaupunki on Unescon suojelukohde.

Rocca al Mare
Baltiansaksalaisten kesänviettopaikko maailmansotaan saakka. Venäläiset räjäyttivät taivaan tuuleen, nyt kunnostettu upeaksi ulkoilmamuseoksi.

Pirita
Merta, hiekkarantaa ja maisemia, joissa Pertti Karppinenn souti Olympia-kultaa vuonna 1980.

Pää tyynyyn

Kätevintä ja edullisinta on ostaa Suomesta valmis hotellipaketti. Hotellien listahinnat ovat Tallinnassa Suomen tasolla.

Ominpäin matkustava yöpyy näissä:

Hotelli Mihkli, Endla-kadulla. Kysy remontoitua huonetta. 2 hengen huone 820 kruunua

Hotelli Susi, pelimiesten hotelli kaupungin laidalla

Gasthaus Eeslitall, erinomainen sijainti vanhassakaupungissa, suihkut ja wc:t käytävillä, 2 hh 485 kruunua.

 

Tartto juhlii

Atlantis ja XS
Suurimmat ja suosituimmat.

Illegaard
Avoimen rasistinen kulttuuriravintola yliopiston liepeillä. Sisään vain klubikortilla, josta ulkomaalaiset maksavat kaksinkertaisen hinnan.

Krooks, Zavood ja Legend
Suomalaisten suosimia baareja.

Manhattan
Tämän syksyn hitti Tartossa: keilaamista ja kaljoittelua samassa miljöössä.

Illusioon
Leffateatteri/tanssiklubi, jossa reivejä.

Näe

Yliopiston päärakennus
Rappioituneenakin vaikuttava

Püssirohukelder
Kallioon louhittuun edesmenneeseen ruutikellariin sisutettu ravintola.

Annelinn
Tarton Lasnamäe. Tsekkaa myös Kivilinn ja Hiinalinn eli kiinalaisten kaupunki. "Kiinalaiset" olivat neuvostoarmeijan kantahenkilökuntaa perheineen

Toomemägi
Kukkula Tarton keskellä, jossa mm. yli 700 vuotta vanha kirkko. Kukkulalle johtavat Enkelin silta ja Paholaisen silta.

Supilinn - eli soppakaupunki
Tarton perinteikäs kulttuurikaupunginosa keskustan välittömässä tuntumassa. Tutustu, mutta älä pimeällä.

Pää tyynyyn

Barclay-hotelli
Tasokas hotelli hyvällä paikalla. 2 hengen huone EEK 1180

Hotelli Tartu
Neukkuhenkinen hotelli bussiaseman vieressä. 2 hh EEK 880

Tampere-talo
Tampereen kaupungin info- ja kulttuuritalo Tarton vanhassakaupungissa. Kaksi mainiota vierashuonetta sekä sauna. Puh. 372-7-390 911

Edullisia huoneita ja kokonaisia huoneistoja ylioppilaskunnan toimistosta, Pepleri-kadulta

 

 

 

2 kommenttia

Pikalaina

5.4.2012 12:47

Pikalaina -asiaa löytyy täältä:

http://lainaanetistaheti.com
http://pikavippiilmanpuhelintafi.com
http://www.lainaailmanvakuuksianetista.com
http://lainalaskurinetissa.com
http://lainaahetitilille.com/
http://lainaanopeastinetista.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

seippu

29.10.2015 14:51

homo

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi