Yksisarvisen kyydillä mielenrauhaan

Enkelihoidot toimivat terapiana tekijöilleen.

Kuva: Dedron / Fotolia.com

Joko sinä olet kokeillut enkelihoitoja? Tai yksisarvishoitoa? En minäkään. Kysyntää kuitenkin on ja siihen vastataan. Valkoisen Liekin Voima on lokakuun puolessa välissä rekisteröity yhtiö, joka tarjoaa muun muassa henkisen kasvun koulutusta ja erilaisia energiahoitoja. Eli siis enkeleitä ja yksisarvisia.

Uusilla upeilla sivuillaan Valkoisen Liekin Voiman asiakkaat kertovat kokemuksistaan.

“Enkelihoito jännitti tosi paljon mutta avoimin mielin tulin siihen. Odotukseni ylittyivät reilusti. Loppujen lopuksi hoito oli todella rentouttava ja rauhoittava. Moni mieltä painanut asia katosi hoidossa ja sain jonkinlaisen sisäisen rauhan. Sain sinulta todella paljon tietoa enkeleistä. Ennen en siis tiennyt niiden olevan ihan oikeasti olemassa”, kertoo 34-vuotias nainen.

“Ahdistusasteikolla oloni oli 10, ja lähtiessäni luotasi se oli hyvän ja tyynen olon asteikolla 9. Oma suhtautumiseni enkeleihin on täysin muuttunut. Hoidon jälkeen niistä tuli konkreettisempia elämässäni”, kertoo 38-vuotias nainen.

Valkoisen Liekin Voiman taustalla on Alavudella asuva pariskunta Piia ja Teemu. He kertovat sivuilla avoimesti tarinansa. Piian tie enkelihoitajaksi kulki hänen lapsen menettämistraumansa kautta.

Esikoisen menehtyminen sai hänet etsimään selvyyttä tuonpuoleista käsittelevästä kirjallisuudesta. Tielle tuli kuitenkin uusia ongelmia: keskenmeno, kipuja, työpaikan ja lopulta avioliiton ja kodin menetys. Elmeri-poika oli ilmestynyt Piialle heti kuolemansa jälkeen “hymyilevänä säteilevänä, hehkuvana pienenä poikana, jolla oli aina pilke silmäkulmassa”. Kuljettuaan kuusi vuotta kuolleen poikansa rinnalla Piia hakeutui enkelihoitajakoulutukseen, josta valmistumisen jälkeen hän oli valmis päästämään irti pojastaan. Ja jakamaan kokemaansa totuutta eteenpäin.

Ikira Enkelihoitaja-, Valonpolku Enkelitulkitsija- sekä Diane Cooper Foundationin Yksisarvisopettaja- ja Enkeliopettajakoulutukset suorittanut Piia on käynyt kertomansa mukaan rankkoja vaiheita läpi elämässään. Hän on etsinyt selitystä selittämättömiin asioihin ja jostain syystä yksisarviset ja enkelit ovat tarjonneet hänelle pelikentän, minkä kautta maailman pystyy hyväksymään. Rankkojen kokemusten läpikäyminen on saattanut valmistaa häntä auttamaan muita ihmisiä omien kokemustensa läpikäymisessä. Juuri siksi tai siitä huolimatta, että apuna on satuolentoja.

Seitsemästoista.comin sivuilla kerrotaan, että yksisarviset kuuluvat enkelimaailmaan. Ne ovat seitsemännestä yhdeksänteen ulottuvuuteen nousseita valkoisia hevosia. Yleisin väri on valkoinen, mutta voivat ne olla muunkin värisiä. Enkelit työskentelevät sydämen kautta, mutta yksisarviset hoitavat homman sielun kautta. Jotkut sanovat, että yksisarvisia on meidän planeetallamme enemmän kuin niiden omalla kotiplanetallaan. Valitettavasti ne eivät voi madaltaa energioitaan yhtä paljon kuin enkelit, joten ne eivät pääse ihan kaikkien luokse. Ehkä silloin saa rahat takaisin 52 euron puolituntisesta.

Hienoa, jos enkelit osaavat ohjastaa ihmisiä pois synkistä ajoista, mutta toivottavasti niiden varaan ei lasketa ihan hirveästi. Jos enkelit ja yksisarviset eivät toimi, suosittelen liikuntaa, ystäviä, terveellistä ruokavaliota ja mahdollisesti psykoterapiaa.

3 kommenttia

armoauhreille

26.11.2014 22:19

Niin, nykyään nämä ovat "avohoidossa" eli heitteillä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

27.11.2014 23:01

Mikset Panu menisi kokeilemaan ja kertomaan, miltä tuntui? Ja ei, en ole käynyt kenenkään vieraan luona missään hoidossa. Mulla on noita omasta takaa! :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SkeptikkoAkka

19.2.2017 23:51

Vittu mitä shittii kusetusta :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi