Uskaltaudun mukaan peniskeskusteluun minäkin. Motiiviani voi miettiä, mutta ainakaan peniskateus se ei ole. Pikemminkin olen aina kummastellut jalkojen välissä roikkuvia laitteita, heiluvat ja hyppivät siinä liikkuessa. Haittaavat elämää. Luulisi, että ne ovat koko ajan ajatuksissa siinä killuessaan.
Elin 13 vuotta yhden peniksen kanssa. Siitä minulla ei ole sanottavaa. Sitä aiempia en oikeastaan edes muista. Joten nyt puhutaan 2000-luvun peniksistä.
Olen niitä muutaman nähnyt, filmeissä isompia, tosi elämässä pienempiä. Tunnustellut muutamaa, maistanut hiukan harvempaa. Nauttinut useimmista. Mutta niin se vain on, että ihaninkin penis muuttuu mitättömäksi, kun sen kantaja alkaa tökkiä.
Peniksellä tuntuu olevan iso vaikutus miehen itsetuntoon. Pieni mies, jolla on iso, säteilee rauhaisaa varmuutta. Komea uros pienellä varustettuna on oudon epävarma hyväksyttävyydestään. Suurella kunnioituksella muistelen niitä kahta, jotka toimintahäiriön jälkeenkin ovat valmiita uuteen yritykseen. Eihän se aina käynnisty nainenkaan.
Mikä sitten on se oikea koko? Ja miten voin sen senttimäärän kertoa, kun tosielämästä tiedän vain yhden, seitsemäntoista senttisen mitat? Olen jokusenkin tovin mittanauhaa tuijotellut ja mielessäni olevaa penistä siihen sijoitellut. Kämmenmitta itse tilanteessa on aina jostain syystä unohtunut ottaa. Ja lämpimät tunteet ovat aina tuoneet muutaman tuuman lisää pituutta.
Tunnustaudun tässä penis-faniksi, silläkin uhalla, että sähköpostini tukkeutuu fanikerhoon pyrkivistä. Muistakaa, että se kantajan pääkoppa on kuitenkin se peniksen ihanuuden mittari. Ja että kerhossani on aina kerrallaan vain yksi jäsen. Salaisissa fantasioissani kuitenkin kaksi..