Omituisin kirja

ylivoimaisesti omituisimman kirjan tittelin voittaa jyrki lehtolan teos: tule takaisin, olmi!

Mihail Bulgakov : Saatana Saapuu Moskovaan

Britlyn kirjoitti:
Mua kiehtoo kaaosteoria kuin puuro hullua.

Mikäs sinua siinä kiinnostaa muu, kuin sana "kaaos"? Jos siul on jotain kysyttävää matematiikasta, fysiikasta, kemiasta tai biologiasta, ni voit ihan tulla kysymään.

Albert Cohen - Rakkaani, valittuni (Belle du Seigneur). Kokonainen luku saattaa olla ilman ainoaakaan välimerkkiä, sanoja vaan putkeen. Tosi raskas lukea.

Täältäkin yksi piste O'Brienin Kolmannelle konstaapelille. Myös Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarja on jokseenkin omintakeinen (vai oliko se sana rasittava?). Taisin ehtiä viidenteen osaan ennen kuin käämit paloivat.

William S. Burroughsin, Alaston lounas

Anja Snellmanin Safariklubi.. varsinaista kyseenalaistusta Darwinin teorioista.

D.M thomas: valkoinen hotelli. ja sit joku juurikaskuningatar vai mikähä hell se oli..

sick_mind kirjoitti:
D.M thomas: valkoinen hotelli. ja sit joku juurikaskuningatar vai mikähä hell se oli..

olisko toi juurikasjuttu voinu olla keittokirja=D

isop1971 kirjoitti:

sick_mind kirjoitti:
D.M thomas: valkoinen hotelli. ja sit joku juurikaskuningatar vai mikähä hell se oli..

olisko toi juurikasjuttu voinu olla keittokirja=D

no ei ollu ei. keittokirjaa olisin ehkä jopa osannu tulkita mutta tätä tarkoittamaani en sit millään.

Omituisin lukemani kirja oli kirjanpidon alkeisiin ja tilinpäätökseen liittyvä opus kouluajoilta. Sekavampi kuin heppu.

JohnnyBravo kirjoitti:
Eläkeläinen muistelee. Luin/ selasin sen muistaakseni aika muksuna ja kovin oli "erilainen". Mutta mutta...

Googletin teoksen ja julkaisuvuodeksi mainitaan 2002. Mitä vittua? Sehän oli ihan äsken. Ja kirjaa kehutaan loistavaksi!?!?!?
Täytyypi etsiä opus uudelleen käsiin ja ottaa selvä mistä oikein olikaan kyse.

Lasketaanko sarjakuvakirjat kirjoiksi?

more kirjoitti:
Vonnegutin Tearastamo 5

Helmi:)

Sepulchrave kirjoitti:

more kirjoitti:
Vonnegutin Tearastamo 5

Helmi:)

Useimmat Vonnegutit ovat helmiä, vaikka 80-luvun puolivälin jälkeen julkaistut taas eivät ehkä niinkään ikimuistoisia.

Fyysiseltä olemukseltaan erinomaisen omituinen kirja on myös Anne Carsonin "Nox". Omituisen kirjasta tekee sen sidonta - tai tarkemmin että sitä ei ole sidottu lainkaan. Kirjan kannet ovat käytännössä pelkkä laatikko, jonka sisällä on irrallaan pitkä haitarimaisesti taiteltu paperisuikale, jolle varsinainen sisältö on painettu. Kyse on siis eräänlaisesta taidekirjasta, eikä sisällöstäkään ota oikein selvää, että onko se proosaa, runo vai tietokirjaa - luultavasti noita kaikkia.

Ehkä oudoimpiin lukeutuva lukemani kirja oli Fatso. Pääosassa oli elämätön vanhentuva runkkari. Teoksen luojaa en nyt muista.

Voisihan näitä omituisia luetella. Päättömyydessään jo aikaisemmin viitattu Raamattu, mutta erityisesti sen Ilmestyskirja ja Hesekielin kirja ja muutkaan profeetat eivät paljoa jää jälkeensä. Koko kirja on itsessään ihan viihdyttävä, mutta elämänohjeeksi siitä ei ole sen enempään kuin monesta muustakaan kirjasta.

Mutta sitten hyvää päättömyyttä sisältää Shea & Wilson: Illuminatus-trilogia. Omituisuus on siinä sarjassa positiivisessa mielessä. Oli pakko lukea kaksi kertaa peräkkäin kaikki kolme osaa läpi, että sai selvän kuvan juonesta. Scifin & Lovecraftin ystäville suosittelen.