Uskonnon harjoittaminen ei valtion ja kunnan..

AlkuunEdelliset1–20 / 40SeuraavatLoppuun

Uskonnon harjoittaminen ei ole valtion ja kunnan tehtävä

Uskonnon harjoittaminen on yksilöiden ja uskonnollisten yhteisöjen oma asia eikä kuulu valtiovallan ja julkisten palvelujen lakisääteisiin tehtäviin, joten valtion laitosten ja kuntien itsensä tulisi pidättyä hartaustilaisuuksien ja jumalanpalvelusten järjestämisestä muun muassa oppilaitoksissa. Näin todetaan Vapaa-ajattelijain liiton lausunnoissa Opetus- ja kulttuuriministeriölle kohdistettuna sekä lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-15 että koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2011-16 luonnoksiin.

- Varsinkin lasten ja nuorten yhdenvertainen ja syrjimätön kohtelu myös uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapauden suhteen on tärkeää, perustelee pääsihteeri Esa Ylikoski liiton lausuntojen pääviestiä. Vaikka vähemmistöjen perusoikeuksissa kysymys ei ole määrästä, kouluissa on hyvä huomata, että Suomessa jo yli miljoona ihmistä on ev.lut. kirkkoon ja uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia.

- Kun uskonnon opetus ei virallisesti ole tunnustuksellista ja koulun juhlan yksittäinen virsi ei perustuslakivaliokunnan kannan mukaan tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista, tältä pohjalta olisi luonnollista, että peruskoulut ja lukiot eivät muussa toiminnassaan pidä hartaustilaisuuksia ja koululaisjumalanpalveluksia osana koulutyötä. Tämähän ei estäisi kirkkon ja uskonnollisia yhdyskuntia tarjoamasta tilaisuuksiaan varsinaisen koulutyön ulkopuolella, Ylikoski huomauttaa.

Liitto pitää hyvänä, että lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi ja yhteisvastuullisiksi kansalaisiksi painotetaan, jolloin uskonnon tunteja voisi siirtää kansalaistaidon, yhteiskuntatiedon ja historian opetukseen jo alakoulun puolella. Nyt yhteiskuntaoppi alkaa vasta 9. luokalta ja uskontoa on joka vuosi ensimmäiseltä luokalta alkaen. Liitto esittää myös elämänkatsomustietoa kaikille vapaasti valittavaksi oppiaineeksi.

Lausunnot kokonaan:

Lausunto lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma
www.vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/lapsetnuoret

Lausunto koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman luonnoksesta
www.vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/koulutusasia
Suosittelen kirkkoon kuulumattomalle ateistille perehtymistä kyseiseen tarustoon, sekä mieluusti muittenkin maailman valtauskontojen kirjoituksiin. Perehtymällä näiden uskontojen keskeisiin opinkappaleisiin ja sovelluksiin maltillisesta fundamentalisteihin voi oppia ehkä ymmärtämään jotakin ihmisestä ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
Sinänsä pidän viisaana että koululaisena perehtyy näihin asioihin maltillisesti ettei tule sitten aikuisena tai kasvavana aikuisena höynäytetyksi tai rahastetuksi. Katsoisin että rakkaat ammattilaisemme pyrkivät omalta osaltaan suojaamaan meitä esim kristillisen tieteen ja muiden tyylisuuntien hoitokokouksilta.
Mitä nyt jokunen pappi on kärähtänyt viinanmyynnistä tai rattijuoppoudesta - ei tunnu missään! Ihmisyys kunniaan ja sateenkaaripapit yhdessä sateenkaariponien kanssa taivaalle ilon sanomaa toivottamaan!!

Which is worse - to invent a bank, a religion or a bailout system?

Jos et jaksanut lukea ylläolevaa - tässä seuraa tiivistelmä:
** ÄLÄ MENE MAAKUOPPAAN ODOTTAMAAN MAAILMANLOPPUA **

turskakoru kirjoitti:

Mihin kohtaan pitäisi tutustua ja mihin kohtaan luulet että ateistit eivät jo olisi tutustuneet? Miten hyvin luulet nykyisen uskonnonopetuksen vastaavan näihin tarpeisiin?
"If man evolved from monkeys, why do we still have monkeys?" LOL!

Eihän tästä kauaa ole kun se yksi rabbi/diileri jäi kiinni huumeiden salakuljetuksesta, siunattua pössyä, tiiä minkälainen mehuhetki olisi ollut seuraavassa saarnassa, osahan on voinut mennä kouluihinkin.

Sepulchrave kirjoitti:
turskakoru kirjoitti:
Suosittelen kirkkoon kuulumattomalle ateistille perehtymistä kyseiseen tarustoon, sekä mieluusti muittenkin maailman valtauskontojen kirjoituksiin. Perehtymällä näiden uskontojen keskeisiin opinkappaleisiin ja sovelluksiin maltillisesta fundamentalisteihin voi oppia ehkä ymmärtämään jotakin ihmisestä ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
Sinänsä pidän viisaana että koululaisena perehtyy näihin asioihin maltillisesti ettei tule sitten aikuisena tai kasvavana aikuisena höynäytetyksi tai rahastetuksi. Katsoisin että rakkaat ammattilaisemme pyrkivät omalta osaltaan suojaamaan meitä esim kristillisen tieteen ja muiden tyylisuuntien hoitokokouksilta.
Mitä nyt jokunen pappi on kärähtänyt viinanmyynnistä tai rattijuoppoudesta - ei tunnu missään! Ihmisyys kunniaan ja sateenkaaripapit yhdessä sateenkaariponien kanssa taivaalle ilon sanomaa toivottamaan!!

Which is worse - to invent a bank, a religion or a bailout system?

Jos et jaksanut lukea ylläolevaa - tässä seuraa tiivistelmä:
** ÄLÄ MENE MAAKUOPPAAN ODOTTAMAAN MAAILMANLOPPUA **

Mihin kohtaan pitäisi tutustua ja mihin kohtaan luulet että ateistit eivät jo olisi tutustuneet? Miten hyvin luulet nykyisen uskonnonopetuksen vastaavan näihin tarpeisiin?

Ainakin vanha testamentti antaa hyvän kuvan ihmislajin raadollisuudesta. Mieluummin annan lapseni kuunnella maltillista ja yliopistokoulutuksen saanutta opettajaa kuin kiertävää maallikkosaarnaajaa. Kuitenkin hienoa että joku voi kokea tollaisia kokemuksia. Sen kirkon erottamisen valtiosta esitti aikanaan yksi itämainen hippi. Ajatus ei vaan lyönyt läpi. Ks alla irrotettuna asiayhteydestä:

Mark 12:17 ..Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.

Toisaalta Avara luonto voi olla ihan yhtä opettavainen jos ei jaksa lukea kuin kuvatekstejä.

Joo hyvin sopii tähän tilanteeseen yksi suurimpia jeesusteluja mitä ko. opuksesta löytyy. Sen sijaan että olisi ottanut tilanteeseen selkeän moraalisen kannanoton, kiertää koko ongelman:)
"If man evolved from monkeys, why do we still have monkeys?" LOL!

Oon jostain syystä aiemmin pitäny turskakorua fiksuna mutta nyt jotenkin en pysty.
En ole kovin hauska ja vitsini on jo kuultu.

Kait sarkasmi on vaikea tyylilaji, en taida hallita sitä vielä. Mutta jos teille rautalangasta vääntäis.
Mä epäilen että uskontojen evoluutio olis karsinut jo nää valtauskonnot pois maan päältä ellei niistä olisi vallanpitäjille ja pönöttäjille jotain hyötyä. Olisiko ihmiskunta voinut antaa aivopestä itseään vuosituhannet jos valtaosa ihmisistä olis osannut lukea? No tai edes hepreaa, kreikkaa ja latinaa joista en ite osaa hajusen pläjäystä.

Eli jotakin biologista hyötyä on tieteestä joka pysäytti darwinawards-kisan vaiheeseen jossa massat olivat valtauskontojen hallinnassa? Oliko kommunismi uskonnoton utopia vai kiusallisen julma psykologissadistinen ihmiskoe? Onko ylipäätään mahdollista oppia menneisyydestä muuta kuin onttoja heittoja kuten "ainokaisen poikansa" tai "I have a dream" tai "om mani padme hum" tai "koti, uskonto, isänmaa" tai "olen berliininmunkki"?

Jotakin täytyy olla vialla kun jengi joko tsiigaa BB:tä tai vetää brenkkuu tai nappeja tai luonnon omaa viiherpiiperösalaattia suoraan piipusta. Tai jakaa tauteja radalla ihan tuhannen päissään. Tällaseen on tiukemmatki yhteiskunnat kaatunu ku EU, Britannian imperiumi tai antiikin Rooma ja sparta yhteensä.

Eli ihmiselämän alussa ja lopussa on kerrottava jotain avaruusmuumitarinoita ja joulupukki-puukon-sai-tarinoita että rauha säilyy ja vallanpitäjillä mässy. Pitää vaan hyväksyy tosiasiat ja pitää totuus omana tietonaan. Kunhan itse tietää millä jipoilla kansaa vedätetään. Ja sit vaan hyväksyy tilanne.

Sarjassamme sokeat sitaatit:
* "The one who controls the media, controls the minds." James D. Morrison

Uskonnonvapaus on tärkeä asia, ja sitähän monissa maissa ei ole. Uskonnonvapauden käsitteeseen pitäisi sisältyä myös vapaus esim vaihtaa uskontoa, esim jos on muslimi tms, ja haluaa tulla kristityksi, niin ei menetä päätään tai vähintääkin ihmisoikeuksiaan samantien. Tällaista sopimusta ei niiden maiden liberaaleimmatkaan edustajat pysty allekirjoittamaan! Suomessa on tietenkin näihin verrattuna melko vapaata vielä, mutta sitä vapautta pitää käyttää muuten se menetetään, ja esim tuoda reippaasti julki uskonsa, jos sellaisen sydämessään omistaa!

turskakoru kirjoitti:

Sarjassamme sokeat sitaatit:

Mikä ja kuka sä itse olet, oletko kala vai lintu? 'Jos pasuuna antaa epäselvän äänen...'???

Perustuslain 11 § on nimetään Uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uusi painotus vahvistettiin perusoikeusuudistuksessa 1995 ja 2003: Uskonnon ja omantunnon vapauteen (PL 11 §) kuuluu omantunnon vapaus, joka on positiivinen oikeus. Omantunnon vapaus on enemmän kuin ns. negatiivinen uskonnonvapaus (oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan ja oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoitukseen).

Positiiviseen omantunnon vapauteen kuuluu ”oikeus ilmaista vakaumus” – tämä tarkoittaa samalla myös uskonnottoman vakaumuksen vapautta. Näin on selvästi myös kansainvälisissä ja EU-säädöksissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut (tuomio 25.5.1993 A 260-A) ihmisoikeussopimuksen suojaa paitsi uskonnollisille vakaumuksille myös ateisteille, agnostikoille, skeptikoille ja maailmankatsomuksen suhteen välinpitämättömille.

Omantunnon vapaus kattaa sekä sisäisen vakaumuksen vapauden ulottuvuuden (forum internum) että yksilön oikeuden ilmaista sisäinen vakaumuksensa ja elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan (forum externum).
(Ojanen ja Scheinin 2011 (a), s.417)

”Oikeus ilmaista vakaumus” ei pelkästään vahvista PL 12 §:n sananvapautta, vaan nimenomaan myös yksilön oikeutta elää suhteessa muihin ihmisiin tavalla, joka vastaa ja toteuttaa hänen vakaumustaan (Ojanen ja Scheinin 2011(a), 418). Tämä tarkoittaa myös hiljaisten, mielipiteistään ääntä pitämättömien uskonnottomien ihmisten omantunnon ja vakaumuksen vapautta elää identiteettinsä mukaan. Tämä puolestaan korostaa PL 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisen ja syrjimättömän kohtelun merkitystä myös vakaumusten suhteen.

Yhdenvertainen ja syrjimätön kohtelu tarkoittaa, että ”ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan … uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen … perusteella.” (PL 6 § 2 mom.) Yleinen syrjintäkielto kohdistuu ensi sijassa viranomaistoimintaan - eli julkisen vallan ja myös julkisten palvelujen toimintaan (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12. pöytäkirja, SopS 8/2005)

Hyväksyttävä peruste positiiviseen erityiskohteluun voi olla heikommassa asemassa olevan väestöryhmän aseman parantaminen ja tosiasiallisen tasa-arvon edistäminen. Tietyn ryhmän (esim. vähemmistöt) asemaa ja olosuhteita parantavat toimet, jotka tähtäävät tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseen eivätkä asteeltaan muodostu toisia syrjiväksi

Uskonnon harjoittaminen ei ole oppilaitosten tehtävä

Uskonnon harjoittaminen ei kuulu peruskoulun, lukion, ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen eikä yliopistojen lakisääteisiin tehtäviin. Uskonnon opetuskaan ei ole tunnustuksellista, ja perustuslakivaliokunnan mukaan yksittäinen virsi ei tee koulun juhlasta uskonnon harjoittamisa. Käytännössä oppilaitokset kuitenkin järjestävät toistuvasti varsinaista uskonnon harjoittamista, kuten jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia, liittäen ne omaan toimintaansa. Tämä tilaisuudet on lainvalmistelussa ja Opetushallituksen ohjeissa todettu selvästi uskonnon harjoittamiseksi.

Peruskoulussa ja lukiossa koululaisjumalanpalveluksia on muutaman kerran vuodessa (yleensä evankelisluterilaisen seurakunnan kirkossa tai myös koulun tiloissa). Uskonnollisia päivänavauksia pitävät seurakuntien papit usein säännöllisesti (1-4 kertaa/kk) ja erityisjärjestelyin (pidempi aika). Paikoin alakouluissa ilmenee myös opettajan johtamaa ääneen lausuttua ruokarukoiluttamista. Kytännössä uskonnottomien oppilaiden perheitä painostetaan painostetaan siihen, että oppilas ei olisi pois uskonnon harjoittamisesta. Esimerkiksi Espoon kaupunki lähetti viime lukuvuonna myös uskonnottomiin koteihin kirjeen, jossa sivistystoimi suositteli osallistumista evankelisluterilaiseen uskonnon harjoittamiseen, kuten jumalanpalvelukset ja uskonnolliset pävänavaukset.

Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa tilanne ja mm. seurakuntien nimeämien ns. oppilaitospappien rooli vaihtelee. Yliopistoissa jumalanpalvelus on virallinen osa lukuvuoden avajaisten ja promootiotilaisuuksien ohjelmaa. Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan promootiossa on ollut ensimmäistä kertaa jumalanpalvelukselle vaihtoehtoinen uskonnoton tilaisuus.

Julkisten oppilaitoksen tehtäväkseen ottama uskonnon harjoittamisen järjestäminen on perusteetonta enemmistöasemassa olevan evankelisluterilaisen kirkon suosimista. Tällaiselle positiiviselle erityiskohtelulle ei ole perustetta, koska kirkko ei ole heikommassa asemassa eikä vähemmistön edustaja, vaan saa hyväkseen myös muuta erityiskohtelua (verotusoikeus, yhteisöveron tuotto). Yhden uskonnon suosiminen julkisessa sivistys- ja koulutuspalvelussa syrjii uskonnottomia ja muiden uskontojen piirissä olevia oppilaita ja perheitä.

Uskonnon harjoituksen tulisi olla kirkon omaa toimintaa, ei kunnan tai valtion isntituutioiden organisoimaa. Luonnollisesti kirkkon ja muut uskonnolliset yhdyskunnat voisivat tarjota tilaisuuksiaan oppilaille, lasten vanhemmille ja opettajille. Tilaisuuksien tulisi kuitenkin olla varsinaisen koulutyön ulkopuolella.

littlelight kirjoitti:
Uskonnonvapaus on tärkeä asia, ja sitähän monissa maissa ei ole. Uskonnonvapauden käsitteeseen pitäisi sisältyä myös vapaus esim vaihtaa uskontoa, esim jos on muslimi tms, ja haluaa tulla kristityksi, niin ei menetä päätään tai vähintääkin ihmisoikeuksiaan samantien. Tällaista sopimusta ei niiden maiden liberaaleimmatkaan edustajat pysty allekirjoittamaan! Suomessa on tietenkin näihin verrattuna melko vapaata vielä, mutta sitä vapautta pitää käyttää muuten se menetetään, ja esim tuoda reippaasti julki uskonsa, jos sellaisen sydämessään omistaa!

Uskonnonvapaus on myös vapaus olla uskomatta mihinkään. Uskonnonvapaus tuli aikoina jolloin kirkko hallitsi showta melko suvereenisti. Itse näen tämän vapauden nimenomaan suojaksi hihhuli instituutioita vastaan.
"Älä viitsi naurattaa. Mun älylliset ilotulitukset menevät jo nytkin niin korkealta yli teidän hilseen."

-littlelight

Luulisi nyt kun valtio ja uskomuslaitos on "erotettu" toisistaan jo kauan sitten että uskonnot jotenkin voisivat pysyä yksityisasioina mutta ei kyllä se kirkko sieltä aina hiipii yhteiskunnan rakenteisiiin sekaan.
"Älä viitsi naurattaa. Mun älylliset ilotulitukset menevät jo nytkin niin korkealta yli teidän hilseen."

-littlelight

arzitheman kirjoitti:

Yksikään päättävissä elimissä olevista ei uskalla astua kirkon varpaille.
Kirkko ei ole niin tyhmä, että se luopuisi loputtomasti lypsävästä lehmästään.
Ja uskon että tämä eriskummallinen tilanne ei tule muuttumaan koska maksajana ollaan me rivikansalaiset.

Asiat ovat pysyneet täsmälleen samanlaisina melkein koko kirkkohistorian aikana.
Rivikansalaisen talikot on vain vaihtuneet haarukoihin ja kirkon hevoset bemareihin.

^ Totta. Vieläkään ei riitä poliittista rohkeutta alkaa tosissaan erottamaan kirkkoa ja valtiota toisistaan sillai aikuisten oikeesti tällä kertaa. Kirkosta eronneiden osuuden pitänee vissiin saavuttaa sen kriittisen pisteen ensiksi.
"Älä viitsi naurattaa. Mun älylliset ilotulitukset menevät jo nytkin niin korkealta yli teidän hilseen."

-littlelight

Kyrkkan
Laitetaanko pieneen pussiin?

arzitheman kirjoitti:
^ Totta. Vieläkään ei riitä poliittista rohkeutta alkaa tosissaan erottamaan kirkkoa ja valtiota toisistaan sillai aikuisten oikeesti tällä kertaa. Kirkosta eronneiden osuuden pitänee vissiin saavuttaa sen kriittisen pisteen ensiksi.

Oletkos unohtanut tämän?

Vapaat suunnat kasvattavat jäsenmääriään, kiitos vapaasti ajattelevat:)

On täysin selvää, että pappien homolaulannat ja muut silitykset saavat Raamatun ohjeiden mukaan elävät uskovat eroamaan kirkosta.

Kiitos ja runsas sellainen vapaa-ajattelijoille)))?
Huumetestit pakollisiksi Itellan kuskeille!
Järjen ja uskon käyttö on sallittua.
Kirjoita ite paremmin!

^ Onnea teille sinne järkijättöiseen fundamentalisti kerhoon.

Mitä tekoa muuten Vapaa-ajattelijoilla on pappien ja uskovaisten politiikkojen möläytyksien kanssa.
"Älä viitsi naurattaa. Mun älylliset ilotulitukset menevät jo nytkin niin korkealta yli teidän hilseen."

-littlelight

Olisiko omituista, jos työpaikoilla olisi työnantajan järjestämänä jopa viikottain tai parin viikon välein uskonnollisia aamuhartauksia ja muutaman kerran vuodessa pitäisi mennä työpaikan tilaamaan jumalanpalvelukseen läheiseen kirkkoon? Olisiko se oikein perustuslain määrittämien perusoikeuksien, yhdenvertaisuuden (6 §) ja uskonnon ja omantunnnon vapauden (11 §) valossa?

Olisihan se omistuista, ja harvinaista. Kansainvälisen vertaislututkimuksen tietojen mukaan suomalaisista vain alle 20 prosenttia käy jumalanpalveluksissa edes muutaman kerran vuodessa.

Edellä mainittu omituisuus on kuitenkin arkipäivää muutamissa julkisen palvelulun työpaikoissa ja niihin liittyvissä sinänsä ei-uskonnollisissa ammateissa. Monet opettajat ja päivähoidon henkilöstö joutuvat kohtaamaan työssään työnantajan järjestämää toistuvaa uskonnon harjoittamista, kuten juuri hartaustilaisuuksia ja jumalanpalveluksia siten, että heidän edellyttään osallistuvan siihen.

Kuitenkaan uskonnon harjoittaminen ei kuulu päivähoidon ja oppilaitosten lakisääteisiin tehtäviin! Uskontokasvatus ja uskonnon opetus eivät ole tunnustuksellista. Ja on perustuslakivaliokunnassa rajattu, että koulun juhlissa yksittäinen virsi ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista, mutta sen sijaan seurakunnan edustajien pitämät uskonnolliset päivänavaukset sekä koululaisjumalanpalvelukset ovat uskonnon harjoittamista.

Varsinkin julkisen vallan ja julkisten palvelujen tulisi kohdella sidosryhmiään yhdenvertaisesti – myös uskonnon, vakaumuksen ja mielipiteen suhteen. Mahdollista positiivista erityiskohtelua tulisi suunnata vain heikommassa asemassa olevan vähemmistön tosiasiallisen aseman parantamiseen, ei enemmistönä tai muuten vahvassa asemassa olevan tahon suosimiseen, koska se syrjii muita.

Sitä paitsi ev.lut. kirkon jäsenten kulttuurinen käyttäytyminen uskonnon harjoittamisen suhteen ei tutkimustulosten valossa puolla sitä, että enemmistö heistä haluaisi työnantajan organisoivan heille uskonnon harjoittamista. Monet heistäkin katsovat, että uskonnon harjoitaminen on yksilöllinen ja perheen oma asia ja sen tulisi tapahtua uskonnollisten yhteisöjen omassa piirissä, ei valtion ja kunnan toimesta. Ja joka tapauksessa tulisi ajatella myös ev.lut. kirkkoon kuulumattomia, joita valtion ja kunnan tulisi toiminnassaan kohdella yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi myös uskonnon, omantunon ja vakaumuksen vapauden suhteen.

AlkuunEdelliset1–20 / 40SeuraavatLoppuun

Osallistu keskusteluun