Mitä lojaalius merkitsee?
 | shiwan8 kirjoitti:
Millä tavalla se, että joku on lojaali kahdelle eri taholle olisi mahdoton yhtälö? Jos joku puolustaa väärässä olevaa niin sehän on hänen omaa tyhmyyttään eikä mielestäni ole mitenkään liitoksissa lojaaliin toimintaan. Minusta tuntuu nyt vahvasti siltä, että sinä puhut tyypistä jota minä kutstu "joojoo-mieheksi" ja minä aivan eri asiasta.
Voi olla lojaali kahdelle, mutta voiko olla lojaali kaikille? Jos ei ole lojaali enemmistölle, niin saattaa kusta enemmistön muroihin? "En halua kehuskella liikaa, mutta niihin aikoihin iskin naisen vähintään kerran päivässä" –George Lazenby |
 | Lojaaliuteen olen törmännyt vain koirissani, jopa niinkin että jouduin itse käyttämään voimakeinoja ettei virkaintoinen poliisi olisi ampunut edellistä rekkuani, se olisi varmaan tehnytkin sen kun on siihen lupa teknisesti - saatanan mulkku hyökkäs maijasta ulos ja alkoi uhkailemaan, koira tietysti reagoi niin kuin kuuluukin. Miksi en tiedä olin lenkillä ja ehkä sovin johonkin etsittävään tmv.
Itsellä vain iski koulutus päälle ja tein tuon kusipään vaarattomaksi.
Tosta jutusta voisin jopa kirjoittaa enemmänkin, mutta en jaksa miettiä menneitä. Se vanhempi poliisi osasi käyttäytyä ja kysyi henkilötiedot sekä totesi että jos poliisilta ottaa aseen pois niin se on jo vakavampaa, mutta tilanteeseen nähden ei voi kun nauraa. |
 | Paltsaraja jymyhunaja kirjoitti:
Lojaaliuteen olen törmännyt vain koirissani, jopa niinkin että jouduin itse käyttämään voimakeinoja ettei virkaintoinen poliisi olisi ampunut edellistä rekkuani, se olisi varmaan tehnytkin sen kun on siihen lupa teknisesti - saatanan mulkku hyökkäs maijasta ulos ja alkoi uhkailemaan, koira tietysti reagoi niin kuin kuuluukin. Miksi en tiedä olin lenkillä ja ehkä sovin johonkin etsittävään tmv.
Itsellä vain iski koulutus päälle ja tein tuon kusipään vaarattomaksi.
Tosta jutusta voisin jopa kirjoittaa enemmänkin, mutta en jaksa miettiä menneitä. Se vanhempi poliisi osasi käyttäytyä ja kysyi henkilötiedot sekä totesi että jos poliisilta ottaa aseen pois niin se on jo vakavampaa, mutta tilanteeseen nähden ei voi kun nauraa.
<3 sankarini! |
 | Paltsaraja jymyhunaja kirjoitti:
Itsellä vain iski koulutus päälle ja tein tuon kusipään vaarattomaksi.
Teit pikaisen nielunviljelyn, totesit angiinan, määräsit antibiootit ja annoit muutaman päivän saikkua, että ei tartuta asemalla työtovereitaan? |
 | Aiheesta vielä. Munkin mielestä voi olla lojaali vaikkei komppaisikaan toista silloin kun toinen on väärässä. Ainakin parhaiden ystävien keskuudessa lojaalius on myös sitä että on pokkaa sanoa kun toinen on menossa pahasti metsään ja kaverin toiminnan kyseenalaistaminen on hänen itsensä etu. Myönnän kyllä että tottakai sitä kernaammin ymmärtää kavereiden toiminnan vaikuttimia ja vastakkainasettelutilanteissa sitä helpommin ottaa sen kaverin puolen muttei kaikessa tarvitse hymistellä ollakseen lojaali. Lisää kannanottoja aiheeseen: Onko lojaalia toimia kaverin edun parhaaksi silloin kun ko toiminta on kaverin tahdon vastaista? Mielestäni joissain tapauksissa on, esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen tekeminen kaveriperheen tilanteen kriisiytyessä pahasti voi olla tällainen teko, tai etäisyyden ottaminen ja pakittamisen syyn kertominen alkoholisoituneelle tai läheisriipuvaiselle ystävälle.Tässä tosin on se paskamainen juttu, että ihmiset tekee myös oikeasti ikäviä ja haitallisia juttuja ajatellessaan toimivansa "toisen omaksi parhaaksi". Liika siisteys tappaa luovuuden. |
 | ^Tismalleen samaa mieltä. Lojaalius ei ole mielestäni mitään kaikissa asioissa peesailua, vaikka olisi selvää että henkilö on väärässä. Lojaaliutta on ajatella läheisen parasta, vaikka se olisikin vaikeaa ja siitä saisi kenties väliaikaisesti vihat päälleen. Jos henkilö ei tilanteen selkiydyttyäkään huomaa, että olin vain ajatellut hänen parastaan tai hyväksy anteeksipyyntöäni jos osoittautuikin että olin väärässä, henkilö ei ansaitse lojaaliuttani. I don't trust kids. I think they're planning to replace us.
Before you diagnose yourself with depression or low self-esteem, first make sure that you are not, in fact, just surrounding yourself with assholes. |
 | VeliSkeptinen _Smiley_ kirjoitti:
Aiheesta vielä. Munkin mielestä voi olla lojaali vaikkei komppaisikaan toista silloin kun toinen on väärässä. Ainakin parhaiden ystävien keskuudessa lojaalius on myös sitä että on pokkaa sanoa kun toinen on menossa pahasti metsään ja kaverin toiminnan kyseenalaistaminen on hänen itsensä etu. Myönnän kyllä että tottakai sitä kernaammin ymmärtää kavereiden toiminnan vaikuttimia ja vastakkainasettelutilanteissa sitä helpommin ottaa sen kaverin puolen muttei kaikessa tarvitse hymistellä ollakseen lojaali. Lisää kannanottoja aiheeseen: Onko lojaalia toimia kaverin edun parhaaksi silloin kun ko toiminta on kaverin tahdon vastaista? Mielestäni joissain tapauksissa on, esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen tekeminen kaveriperheen tilanteen kriisiytyessä pahasti voi olla tällainen teko, tai etäisyyden ottaminen ja pakittamisen syyn kertominen alkoholisoituneelle tai läheisriipuvaiselle ystävälle.Tässä tosin on se paskamainen juttu, että ihmiset tekee myös oikeasti ikäviä ja haitallisia juttuja ajatellessaan toimivansa "toisen omaksi parhaaksi".
Olen sinulle lojaali ja sanon suoraan kaunistelematta että tämä kirjoitus tarvitsisi kappalejakoa jotta sen sisältämä asiallinen sanoma välittyisi paremmin lukijoille. |
 | VeliSkeptinen kirjoitti:
Olen sinulle lojaali ja sanon suoraan kaunistelematta, että tämä kirjoitus tarvitsisi kappalejakoa, jotta sen sisältämä asiallinen sanoma välittyisi paremmin lukijoille.
Korjasin pilkut. I don't trust kids. I think they're planning to replace us.
Before you diagnose yourself with depression or low self-esteem, first make sure that you are not, in fact, just surrounding yourself with assholes. |
 | VeliSkeptinen imperfect kirjoitti:
VeliSkeptinen kirjoitti:
Olen sinulle lojaali ja sanon suoraan kaunistelematta, että tämä kirjoitus tarvitsisi kappalejakoa, jotta sen sisältämä asiallinen sanoma välittyisi paremmin lukijoille.
Korjasin pilkut.
Kiitos lojaalisuudesta. |
 | :D Te ootte aika ihania tänään. <3 Liika siisteys tappaa luovuuden. |
 | VeliSkeptinen kirjoitti:
_Smiley_ kirjoitti:
Aiheesta vielä. Munkin mielestä voi olla lojaali vaikkei komppaisikaan toista silloin kun toinen on väärässä. Ainakin parhaiden ystävien keskuudessa lojaalius on myös sitä että on pokkaa sanoa kun toinen on menossa pahasti metsään ja kaverin toiminnan kyseenalaistaminen on hänen itsensä etu. Myönnän kyllä että tottakai sitä kernaammin ymmärtää kavereiden toiminnan vaikuttimia ja vastakkainasettelutilanteissa sitä helpommin ottaa sen kaverin puolen muttei kaikessa tarvitse hymistellä ollakseen lojaali. Lisää kannanottoja aiheeseen: Onko lojaalia toimia kaverin edun parhaaksi silloin kun ko toiminta on kaverin tahdon vastaista? Mielestäni joissain tapauksissa on, esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen tekeminen kaveriperheen tilanteen kriisiytyessä pahasti voi olla tällainen teko, tai etäisyyden ottaminen ja pakittamisen syyn kertominen alkoholisoituneelle tai läheisriipuvaiselle ystävälle.Tässä tosin on se paskamainen juttu, että ihmiset tekee myös oikeasti ikäviä ja haitallisia juttuja ajatellessaan toimivansa "toisen omaksi parhaaksi".
Olen sinulle lojaali ja sanon suoraan kaunistelematta että tämä kirjoitus tarvitsisi kappalejakoa jotta sen sisältämä asiallinen sanoma välittyisi paremmin lukijoille.
Mä voin tiivistää Smileyn tekstin yhteen sanaa: tilannekohtaisuus. Olkaapa hyvät. :) OLIN EPÄOIKEUDENMUKAISESTI BANNATTU VIISI (5) VIIKKOA. VITUN YP.
Forget the horse. Ride the cowboy. ♥
Tyhmä syyttää muita.
Fiksu syyttää itseään.
Viisas ei syytä ketään. |
 | postmanrings kirjoitti:
shiwan8 kirjoitti:
Millä tavalla se, että joku on lojaali kahdelle eri taholle olisi mahdoton yhtälö? Jos joku puolustaa väärässä olevaa niin sehän on hänen omaa tyhmyyttään eikä mielestäni ole mitenkään liitoksissa lojaaliin toimintaan. Minusta tuntuu nyt vahvasti siltä, että sinä puhut tyypistä jota minä kutstu "joojoo-mieheksi" ja minä aivan eri asiasta.
Voi olla lojaali kahdelle, mutta voiko olla lojaali kaikille? Jos ei ole lojaali enemmistölle, niin saattaa kusta enemmistön muroihin?
Hyvä pointti. Oletusarvohan on se, ettei ihmisellä ole lojaliteetteja joka suuntaan. En nyt osaa muotoilla asiaani. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että lojaalius olisi synonyymi typeryyden kanssa ja typeryydestähän on kyse kun puolustetaan sellaista jonka tiedetään olevan väärässä. Huume- ja psyykkiset testit pakollisiksi uskovaisille!
Järjen käyttö on sallittua. Uskonnoilla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä.
Pakollinen vastuusta vapauttava sydän jonka jälkeen minua ei voi syyttää mistään ikävästä toiminnasta: <3 |
 | -Nemesis- Uskollisuutta. Varsinkin uskollisuutta omia arvojaan kohtaan. Moni kyllä tuppaa "myymään" itseään ja arvoille sanotaan heippa. |
 | shiwan8 kirjoitti:
Hyvä pointti. Oletusarvohan on se, ettei ihmisellä ole lojaliteetteja joka suuntaan.
Kysyisinkin kaikilta lojaaliutta arvostavilta seuraavaa. Kenelle et ole lojaali, miksi et ole ja miten se näkyy käytännössä? "En halua kehuskella liikaa, mutta niihin aikoihin iskin naisen vähintään kerran päivässä" –George Lazenby |
Osallistu keskusteluun
Osallistuaksesi keskusteluun, sinun tulee olla kirjautunut sisään. Jos sinulla ei ole omaa käyttäjätunnusta, rekisteröidy!
|
|