Haavisto koppasi toisen kierroksen itselleen.

AlkuunEdelliset261–269 / 269SeuraavatLoppuun
Convalleria kirjoitti:Miten muuten määrität kulttuurillisesti fiksumman? Minkälainen ihminen on kulttuurillisesti fiksu?

Tarkoitan ihmistä joka tietää ympäröivästä maailmasta enemmän koska on kokenut ja lukenut, ja ehkä matkustanut itsekin. Mahdollisuudet ovat lisäksi tänä internetin aikana lähes rajattomat tiedon haulle, ja internet on niin olennainen osa suurelle osalle nykynuoria.

Sitä paitsi nämä vaalit käydään hyvin selkeästi netissä, joka myös vääristää sitä mielikuvaa että Haaviston kannatus olisi erityisen suurta.
Convalleria kirjoitti:
Tarkoitatko ehkä, että parikymppinen reilaava helsinkiläishippi on kulttuurillisesti fiksumpi kuin henkilö joka on tehnyt saman 60-luvulla, mutta sen jälkeen paljon muutakin?

En tietenkään tarkoita, mutta asiaa ei voi verrata koska omaan ajatukseeni liittyy se että 60-luvulla ei ole voinut yhtä yleisesti kokea samoja asioita ja saada tietoa asioista kuin tänä päivänä. Silloin se ainakin on ollut todella pienen piirin mahdollisuus.
‎"You know that look women get when they want sex? Me neither." -Steve Martin

"Whenever someone calls me ugly, I get super sad and hug them, because I know how tough life is for the visually impaired." -Will Ferrell

njoy kirjoitti:

Niin. Tai siis nimenomaan voi verrata. Otin vastapainoksi 60-luvulla reilanneen (tosin reilaus tais tulla 10-20 vee myöhemmin, mutta ohitetaan se ja nipot voi tarkastella vaikka vasemmistoradikaaleja) ja jotain sen jälkeenkin tehneen suomalaisen. Emme siis vertaile 60-luvun nuorta ja nykynuorta vaan viittaamaasi Haavistoa äänestävää nettinuorta ja esim. hänen isäänsä.

Toistan kysymykseni. Tarkoitatko siis, että nykynuori on kultturellisti fiksumpi ja
njoy kirjoitti:tietää ympäröivästä maailmasta enemmän koska on kokenut ja lukenut, ja ehkä matkustanut itsekin.
?

Jos näin, lausahduksesi näyttää mun mielestä yllättävän suppeakatseiselta, tosin ei silti yllätä.
Luottamus on halpaa - hintana on vain rehellisyys.

postmanrings kirjoitti:

Veikkaan njoyn tarkoittavan, että mitä nuorempi, sitä fiksumpi; mitä kokemattomampi, sitä viisaampi; jne.
Tämä logiikka sopii hyvin haavistolaisuuteen muutenkin.

postmanrings kirjoitti:Haavistoa on äänestettävä mm. siksi, että Niinistö saisi mahdollisimman vähän yli 50% äänistä. Tämä on kansalaisen ainoa ja rationaalinen tapa pienentää presidentin saamaa mandaattia ja siten hillitä tulevaa pahantekoa.
Jos ei olis tiedossa mitään gallup-tuloksia, niin prosentit olisivat siis toiset.

Ihan mielenkiintoista olis tietää edes teoriassa, mitkä prossat olis, jos olis pakko valita vain omasta mielestä parempi.
Luottamus on halpaa - hintana on vain rehellisyys.

Paltsaraja kirjoitti:
^ Pitäis pressan olla ehdottamasti hengellisissä asioissa kunnostaunut vanhoillislestadiolainen saaranasmies. Sellanen joka on kunnolla manannu demoneja lapsista ulos. Silleen niinku ennen wanhaan. Lähetyssaarnaajassa vinttihuoneessa ja jos kikkeli on lipsahtanu kakkakolon puolelle ni siitä ei kerrota.

Tässä ois ainesta!

Unohditko tarkoituksellisesti artikkelit, joissa kerrotaan urheiluvalmentajien, valokuvaajien, rikollisten, jne. tekemät raiskaukset?
Huumetestit pakollisiksi Itellan kuskeille!
Järjen ja uskon käyttö on sallittua.
Kirjoita ite paremmin!

Paltsaraja
Taivaanvuohi kirjoitti:
Paltsaraja kirjoitti:
^ Pitäis pressan olla ehdottamasti hengellisissä asioissa kunnostaunut vanhoillislestadiolainen saaranasmies. Sellanen joka on kunnolla manannu demoneja lapsista ulos. Silleen niinku ennen wanhaan. Lähetyssaarnaajassa vinttihuoneessa ja jos kikkeli on lipsahtanu kakkakolon puolelle ni siitä ei kerrota.

Tässä ois ainesta!

Unohditko tarkoituksellisesti artikkelit, joissa kerrotaan urheiluvalmentajien, valokuvaajien, rikollisten, jne. tekemät raiskaukset?

En unohtanut. Vihaan katos vain uskovaisia.

Convalleria kirjoitti:Otin vastapainoksi 60-luvulla reilanneen (tosin reilaus tais tulla 10-20 vee myöhemmin, mutta ohitetaan se ja nipot voi tarkastella vaikka vasemmistoradikaaleja) ja jotain sen jälkeenkin tehneen suomalaisen. Emme siis vertaile 60-luvun nuorta ja nykynuorta vaan viittaamaasi Haavistoa äänestävää nettinuorta ja esim. hänen isäänsä.

Toistan kysymykseni. Tarkoitatko siis, että nykynuori on kultturellisti fiksumpi ja
njoy kirjoitti:tietää ympäröivästä maailmasta enemmän koska on kokenut ja lukenut, ja ehkä matkustanut itsekin.
?

Jos näin, lausahduksesi näyttää mun mielestä yllättävän suppeakatseiselta, tosin ei silti yllätä.

Voisin sanoa mitä vain mutta sillä ei ole tässä mun mitään merkitystä koska se ei ole se mistä alun perin puhuin. Puhuin laajemmasta otannasta kuin yhdestä ihmisestä eli nuorisosta kokonaisuutena, tällöin tämä aihe on täysin turha sivuraide mulle.
‎"You know that look women get when they want sex? Me neither." -Steve Martin

"Whenever someone calls me ugly, I get super sad and hug them, because I know how tough life is for the visually impaired." -Will Ferrell

^
Älähän nyt hermostu. Saattaa toki olla, että valveutunut, fiksu nuoriso äänestää vanhempiaan viisaammin.

Valveutunut nuoriso
Luottamus on halpaa - hintana on vain rehellisyys.

ääni annettu, tuloksia odotella saapi
Laitetaanko pieneen pussiin?

Kohta arki alkaa taas kuntaliitoksineen, vakausrahastoineen, budjettileikkauksineen yms.

AlkuunEdelliset261–269 / 269SeuraavatLoppuun

Osallistu keskusteluun