Herääminen

Siis ihan liian aikaisin ja lasissa on lämmintä mustaherukkamehua. Hoitsukin kyseli kyytiä töihin ja vastasin ´soita taksi´ Naapuritkin varmaan heräsi kun alkoi vaihteeksi kuulua espanjankielistä nillitystä, tolle kun ei uskalla nasauttaa peenistä tutiksi kun se kiukkuaa.
Aijaaha.
En ole kovin hauska ja vitsini on jo kuultu.

Sain pikku torkut vedettyä..vittu kun tajuais joskus laittaa puhelimen äänettömälle! Pitäis lähteä kaveria auttamaan kun pyysi, eli hevosia liikuttamaan ja sitten saa haista karvaooppelille ennen saunaa.

Tää on vittumaista kun ei tarvitse kuin vastailla puhelimeen ja maksella veroja siihen lisäksi.

Jep jep.
Tie vie, kuolema se vasta pysäyttää.

Mä olin tänä aamuna vaihteeksi toooodella reilu ja kiva ja annoin miehen nukkua; no olinhan tosin ajanut sen uuvuksiin illan ja yön aikana ja päästin nukahtamaan vasta 03:20. Saa kerätä voimia iltaa varten, silloin alkaa uusintakierros.
OLIN EPÄOIKEUDENMUKAISESTI BANNATTU VIISI (5) VIIKKOA. VITUN YP.

Forget the horse. Ride the cowboy. ♥

Tyhmä syyttää muita.
Fiksu syyttää itseään.
Viisas ei syytä ketään.

jymyhunaja kirjoitti:
Pitäis lähteä kaveria auttamaan kun pyysi, eli hevosia liikuttamaan ja sitten saa haista karvaooppelille ennen saunaa.

Eikö vakituinen työsi psykiatrisella osastolla kärsi, kun ratsastelet välillä hevosilla tai sitten ajat sämpylä suussa 267 km tunnissa jossain päin eurooppaa?
Huumetestit pakollisiksi Itellan kuskeille!
Järjen ja uskon käyttö on sallittua.
Kirjoita ite paremmin!

Joo mutta ei se haittaa voihan potilaita etänäkin hoitaa, mutta annas olla ku jymis on lentokapteenina ties missä ni kuuluuks siel kännykkä ku jolleki pitäs uusii reseptii? NO EI KUULU!
En ole kovin hauska ja vitsini on jo kuultu.

Taivaanvuohi kirjoitti:
jymyhunaja kirjoitti:
Pitäis lähteä kaveria auttamaan kun pyysi, eli hevosia liikuttamaan ja sitten saa haista karvaooppelille ennen saunaa.

Eikö vakituinen työsi psykiatrisella osastolla kärsi, kun ratsastelet välillä hevosilla tai sitten ajat sämpylä suussa 267 km tunnissa jossain päin eurooppaa?

Sairaslomaa olis melko pitkään tässä, sen jälkeen kun jäin auton alle niin ole paljoa töihin kyennyt ja en saa lentääkkään kun voi taju lähteä miten sattuu.

Noh mitenkäs olet pystynyt säilyttämään ajokorttisi, jos kerran taju lähtee milloin sattuu? Ja toiseksi, mitä välii, jos housuille tule majoneesit, kun auton mittari näyttää 271 km, eikös sinun pitäisi mieluumminkin huolestua mahdollisesta tajuuttomuuskohtauksesta?

Mutta, noi sairauskohtaukset on pikku juttuja, pääasia on että teinitytöt tyrkyttää sulle penaalia.
Huumetestit pakollisiksi Itellan kuskeille!
Järjen ja uskon käyttö on sallittua.
Kirjoita ite paremmin!

Taivaanvuohi kirjoitti:
jymyhunaja kirjoitti:
Taivaanvuohi kirjoitti:
jymyhunaja kirjoitti:
Pitäis lähteä kaveria auttamaan kun pyysi, eli hevosia liikuttamaan ja sitten saa haista karvaooppelille ennen saunaa.

Eikö vakituinen työsi psykiatrisella osastolla kärsi, kun ratsastelet välillä hevosilla tai sitten ajat sämpylä suussa 267 km tunnissa jossain päin eurooppaa?

Sairaslomaa olis melko pitkään tässä, sen jälkeen kun jäin auton alle niin ole paljoa töihin kyennyt ja en saa lentääkkään kun voi taju lähteä miten sattuu.

Noh mitenkäs olet pystynyt säilyttämään ajokorttisi, jos kerran taju lähtee milloin sattuu? Ja toiseksi, mitä välii, jos housuille tule majoneesit, kun auton mittari näyttää 271 km, eikös sinun pitäisi mieluumminkin huolestua mahdollisesta tajuuttomuuskohtauksesta?

Mutta, noi sairauskohtaukset on pikku juttuja, pääasia on että teinitytöt tyrkyttää sulle penaalia.

Se kaahailu oli ennen onnettomuutta, mutta toi ajokortti ei lähde niin helposti, hetken olin ajokiellossa kun epäiltiin epilepsiaa enää ei ole kieltoa. Mutta lähimpään kauppaan on reilu 100m auto on periaatteessa ihan turha mulle. Välillä käyn sairaalalla autolla siinä mun ajelut.

Mene jymis herätyskokoukseen jos vielä henki pihisee, ja rukoile että heräisit oikeasti, niin elämäsi voi vielä muuttua, voit parantua ja pelastua! Ja päästä se hoitsu vapaaksi jos sun kunto ei kerran riitä, tai jos se on Jumalan tahto, niin ehkä pärjäätte, kuntosi nousee kun paranet alkoholismistasi; mut lakkaa haukkumasta ja syyllistämästä hoitsua, ei se oo sen vika, eikä siis mikään vika ollenkaan, jos se on järkevämpi ja terveempi kuin sä.

Osallistu keskusteluun