12 omituista uuden vuoden perinnettä maailmalta

Vuoden vaihtuessa tulee pukeutua punaisiin ja kuiskia elukoille.

Kuva: Ludovick / Flickr.com

Vuoden vaihtuminen on perinteisesti juhlan aihe. Vanha minä jää taakse ja elämän voi aloittaa uudestaan alusta. Uuden vuoden aloittamiseen onnekkaissa merkeissä liittyy monissa maissa myös perinteitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän omituisia.

  1. Skotlannissa kaduilla pallerehditaan kuskaten mukana ketjun päässä killuvaa tulipalloa. Miksi? Emme tiedä. Kuulemamme mukaan kyseessä on viikinkiajoilta ulottuva perinne.
  2. Etelä-Afrikan Johannesburgin asukkaat heittelevät vanhoja huonekaluja asunnoistaan ja tekevät kirjaimellisesti tilaa uudelle vuodelle.
  3. Espanjassa uudenvuodenyönä pukeudutaan punaisiin alusvaatteisiin ja syödään 12 viinirypälettä kellon lyödessä 12.
  4. Monissa eteläamerikkalaisissa maissa alusvaatteiden väri uudenvuodenyönä ennustaa tulevaa vuotta: punainen merkitsee rakkautta, kultainen tai keltainen vaurautta ja valkoinen rauhaa. Mitäköhän Snoopy-kuviointi ennustaa?
  5. Bolivialaisen tradition mukaan jälkiruokiin ja leivonnaisiin leivotaan kolikoita. Se, joka löytää kolikon, saa paljon hyvää onnea tulevalle vuodelle. Ja tietenkin kolikon.
  6. Romanialaiset kuiskuttelevat kotieläinten kanssa saadakseen hyvää onnea uudelle vuodelle. Onni suo kuitenkin vain, jos eläintä onnistuu ymmärtämään.
  7. Tanskassa noustaan seisomaan tuolille, josta hypätään kellon lyödessä 12. Uudelle vuodelle onnea ystävyyssuhteisiin tuo, jos ulko-oven eteen kasataan kaikki vuoden aikana kerääntyneet rikkinäiset lautaset. Se, jolla on eniten sirpaleita, saa eniten ystäviä. Joskus lautasia jopa heitellään kavereiden oviin. Tämä on osoitus lämmöstä ja ystävyydestä, ei turpaanvetokutsu.
  8. Saksalaisten mielestä lyijy tuo onnea. Sitä sulatetaan kauhoissa ja heitetään sangollisen kylmää vettä. Sulan metallin vedessä saama muoto ennustaa -- hetkinen, eihän tässä ole mitään outoa!
  9. Filippiineillä uskotaan pyöreiden asioiden tuovan vaurautta uudelle vuodelle, sillä ne ovat kolikon muotoisia. Uudenvuoden juhlassa pukeudutaan mieluusti vaatteisiin, joissa on pyöreä kuviointi ja syödään pyöreitä ruokia. Onneksi melko lailla kaiken ruoan voi leikata pyöreään muotoon. Varsinkin makkaran.
  10. Chilessä vanha vuosi vaihdetaan uuteen hautausmaalla jo poistuneiden ystävien ja sukulaisten joukossa. Hilpeää.
  11. Englannissa uskotaan, että uuden vuoden ensimmäinen vieras tuo onnea. Mutta onnea hän tuo vain jos hän on mies, tulee sisään etuovesta ja tuo mukanaan perinteisiä lahjoja kuten leipää ja hiiltä. Muuten hän ei pääse sisään. Emme tiedä teistä, mutta jos joku toisi meille hiiltä, emme päästäisi häntä sisään ollenkaan.
  12. Ecuadorilaisen perinteen mukaan uudenvuodenjuhlassa poltetaan paperilla täytettyjä variksenpelättimiä ja kasoittain vanhoja valokuvia. Omanlaisensa ilotulitus tuokin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi