Brädi: "Urban XPRS on kuin hyvän jengin kotibileet"

Kevään kolmannella Urban XPRS -risteilyllä nähtiin Brädi ja Nikke Ankara.

SpinFM ja City tarttuivat jälleen airoihin, kun kevään kolmas Urban XPRS -risteily suuntasi merelle. Loppuunmyydyn pääsiäisristeilyn hyvän meiningin näki jo terminaalissa, missä innokkaat bilehileet odottivat laivaan pääsyä. Risteilyllä esiintyivät Brädi ja Nikke Ankara sekä levyjä pyörittäneet SpinFM DJ:t Taste ja Nestar.

Illan alkutunnelmat olivat railakkaat. Sieltä sun täältä kuului biletyshuudahduksia ja kovaa naurua. Tax-free-myymälä täyttyi matkustajista sekunneissa ja karaokeen muodostui hetkessä pitkä laulujono. Matkustajaryhmä oli valmis bailaamaan.

Ennen H-hetkeä City kävi tsekkaamassa illan artisteja ja kysymässä mikä on meininki.

"Fiilis on hyvä vaikka flunssa painaa päälle. En muista milloin olisin viimeksi valmistautunut näin heikolla energialla keikkaan. Se kyllä väistyy sitten kun keikka-adrenaliini tulee tilalle", kertoi teekuppia pidellyt Brädi.

"Olin viime vuonna myös esiintymässä Urban XPRS:llä ja tämähän on laivakeikaksi erikoinen siinä mielessä, että botski ei ole kauheen suuri ja esiintymispaikkakin on pieni ja intiimi. Viime vuonna oli erittäin kova ja ihmisläheinen meininki ja samaa voi odottaa tältäkin reissulta. Pojat ovat valmiina bailaamaan, mutta katsotaan mitä keikan jälkeen tapahtuu", Brädi jatkoi.

Syytä juhlaan riitti, sillä Brädin uunituore sinkku Evelinan kanssa myi kultaa.

"Tänään on eka keikka sen jälkeen, kun kappale myi kultaa. Tänä vuorokautena Kombo-kappale ylitti kultarajan, sen kunniaksi voisimme juoda yhdet Kulta Katriinat", Brädi vitsaili.

Jätimme Brädin valmistautumaan keikkaa varten ja suuntasimme seuraavaksi Nikke Ankaran luokse. Niken hytissä olivat jo juhlat alkaneet. Poikaporukka oli hyvällä tuulella ja tapaaminen alkoi vitsaillen.

"Laivalla on aina kivaa ja on siistiä esiintyä Brädin kanssa. Eiköhän tänään ole aika hyvä meno, laiva on täynnä porukkaa. En aikaisemmin ole käynyt tällä risteilyllä ja odotuksia on paljon! Paljon nuorta jengiä mestoilla. Me ollaan tossa poikien kanssa jo aloiteltu ja eiköhän tänään bailata koko yö", Nikke sanoi iloisena.

Tämä pääsiäinen on Niken mukaan hieman erilainen.

"Yleensä rukoilen, urheilen ja syö ituja sun muuta sellaista, mutta tänä pääsiäisenä meinaan kyllä ryypätä ihan huolella", Nikke naurahti. Hän myös välitti viestin bilekansalle: "Vamos ja tervetuloa Nikke Ankaran likaiseen maailmaan. Tänään tulee tosi kovat bileet!"

Tanssilattialla yleisö tamppasi maata Dj Nestarin johdatuksella. Baaritiskillä riitti jonoa matkustajien odotellessa artisteja. Illan isäntä, Spin FM:n Vesku Matara saapui yleisön eteen, toivotti kaikki tervetulleiksi ja julisti bileet virallisesti alkaneiksi.

Brädin mentyä lavalle bileet räjähtivät kertaheitolla käyntiin. Ei pienintäkään signaalia flunssasta. Brädi säilytti hyvän lavaenergian alusta loppuun ja sai yleisön kädet ilmaan. Keikan loppupuolella Brädin seuraksi lavalle astui Nikke Ankara. "Mä oon mitä syön ja mä oon räppäri" -kertosäkeen myötä kävi ilmi, että nämä pojat syövät räppäreitä aamupalaksi. Yhteistyö lavalla toimi hyvin ja esitys oli täynnä positiivista energiaa. Naiset ryntäilivät eturiviin ja kundit nyökyttelivät päätään biittien tahtiin.

Nikke Ankara jatkoi esiintymistä omalla keikallaan. Suosiota kuvaa se, että yleisö lauloi osan biiseistä kuorossa. Jostain kuului huudahduksia: "Omg Nikke on ihana" ja sen sellasta.

Esitysten jälkeen bilehenkeä piti yllä DJ Taste. Tanssilattialla näkyi villiä tanssia, kun matkustajat twerkkasivat, pitivät battlea ja pistivät parastaan. Yhdessä pöydässä vietettiin nuoren naisen polttareita ja toisessa pöydässä oli porukka, joka kertoi olevansa jo kolmatta kertaa Urban XPRS:llä.

Useat kertoivat tulleensa juuri artistien takia, mutta porukkaan eksyi myös eräs, joka ei tiennyt mihin oli päätynyt.

"Saavuin tietämättömänä miniristeilylle pääsiäisen kunniaksi ja sitten täällä olikin jotain esiintyjiä ja paljon bileporukkaa. En ollut kuullutkaan näistä esiintyjistä, mutta ne olikin tosi hyviä ja hauskaa on", 28-vuotias naismatkustaja kertoo.

Risteily oli hauska ja hyvällä energialla ladattu. Aamulla laivan palatessa maihin osa bilekansasta näytti jatkavan juhliaan iloisena.

Seuraava Urban XPRS -risteily on vappuaattona 30. huhtikuuta. Risteilyllä esiintyy Reino Nordin ja SpinFM:n DJ:t.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi