Don Huonot, Miljoonasade, Kwan, Mascara ja Neon 2 tekevät paluun

Ylen uusi ohjelma vyöryttää lavalle ison kasan nostalgiaa.

Ylen uusi viihdeohjelma We Want More tuo suomalaisyleisön eteen viisi kaivattua, aikanaan lopettanutta bändiä. Paluun tekevät yhtyeet ovat Don Huonot, Miljoonasade, Kwan, Mascara ja Neon 2.

Sarjassa tutustutaan jokaisen bändin suosion vuosiin ja hajoamisen syihin. Jännitystä paluuseen lisää se, että osa artisteista ei ole nähnyt toisiaan vuosiin.

"Onhan tämä kiintoisaa, kun ei tässä olla noin kuuteen vuoteen hirveästi heilasteltu. Jännä nähdä, mikä meidän yhteinen kemia näinä päivinä on. Onko se samanlainen vai onko jotain tosi eriyttävää vibaa tapahtunut", pohtii Kwanin laulaja Mariko Pajalahti.

20 vuoden yhteinen ura luo varmaa pohjaa puolestaan Miljoonasateen paluulle, eikä jälleennäkeminen tunnu hermostuttavan. "Eniten jännittää muistaako bändikaverien nimet kaikkien näiden vuosien jälkeen", laulaja Heikki Salo vitsailee.

Vuosien aikana artistien elämässä on ennättänyt tapahtua paljon, ja monet ovat aloittaneet uudet urat musiikkialan ulkopuolella. Neon 2 -yhtyeen toisen keulakuvan ja kitaristi Rami Alangon elämä on nykyään Madridissa kansainvälisen IT-yrityksen johtotehtävissä, eikä hän ole koskenut kitaraan vuosiin.  

"Mulle se on uutta. On siinä hankaluutensa ja jännittävyytensä, totta kai. Mutta myös positiivisella tavalla, hauskaa on tiedossa. Hiljaista ei ole, eikä tylsää, se on ollut aina varmaa näiden jätkien kanssa", Alanko iloitsee.

Myös 90-luvun Erittäin hyvä ellei täydellinen -hitistään tunnetuksi tulleen Mascaran jäsenet ovat lähteneet kukin hyvin erilaisille poluilleen.

"Odotan mitä tuleman pitää. Se on jännää, koska siinä on oikeasti fyysisesti todella monta vuotta välissä kun olemme nähneet. Ihmisille on ehtinyt tapahtua vaikka mitä erilaisia elämänvaiheita", bändin keulakuva Sakke Wallenius sanoo.

We Want More ei keskity pelkästään menneiden muisteluun vaan bändit palaavat takaisin treenikämpille, säveltämään uusia hittejä, studioon ja lopulta suurelle yhteiselle paluukeikalle Espoon Barona Areenalle.

"Kyllä se mietityttää, pystytäänkö me tekemään mielenkiintoista musiikkia, biisejä mistä me kaikki pystytään oikeasti innostumaan, ja pystytäänkö me välttämään ne sudenkuopat missä silloin pyörittiin. Onko kymmenen vuotta tuonut meille enemmän sosiaalisia taitoja, että pystytään keskustelemaan asioista niiden oikeilla nimillä", summaa odotuksiaan Don Huonojen laulaja Kalle Ahola.

Miten bändien paluu sujuu ja minkälaisina he esiintymislavoille palaavat, sitä päästään seuraamaan Yle TV2:ssa 13. syyskuuta alkaen.

  • We Want More Yle TV2:ssa lauantaisin klo 19.10 alkaen 13.9. 2014.
  • We Want More live-konsertti Espoon Barona Areenalla 8.11.2014. Liput tulevat myyntiin 15.9.
  • Osallistu keskusteluun Twitterissä #WeWantMore14

1 kommentti

shiwan8

7.8.2014 09:07

Neon 2, Mascara ja Kikka ovat aika samaa settiä. Kaikki tietävät mistä on kyse, kaikki ovat kuulleet ainakin jotain biisejä, mutta on hirveän vaikea kuvitella, että kukaan haluaisi uusintaa niistä. XL5 olisi ollut edes hauskaa, ihan vain koska pääsisi näkemään kuinka keski-ikää aloittavat mimmit menevät ihan sekaisin jätkistä joiden tuotanto ei ollut edes tämän maan mittakaavassa keskitasolla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi