Enkeleitä onko heitä

Tietenkin on niitä, joiden mielestä Kirkan Okolona River Bottom Band (menikö nimi oikein…) oli groovea ja Danny kova soulkunkku.

Toisten mielestä Suomi-groove alkoi 80-luvun lopulla, kun J. Karjalainen oli musta lasi ja Bullworkers-niminen ryhmä ja klubi sheikkasivat Helsinkiä.

Sitten tuli kategoria “velvets”. Tähän kategoriaan kuuluivat Veeti “pöksyt märäksi” Kallio ja Sami “se lyhyt kaveri” Saari ja ainakin Sasu “ai niin toikin oli velvetsissä” Moilanen sekä Aki Sirkesalo.

Nyt Sirkesalo on suomalaisen soulkoulun oppi-isiä. Uskallan nostaa hänet tähän asemaan nyt, kun hänen ensimmäisestä sooloalbumista on kulunut niin kauan, ettei voida puhua komeetasta.

Mielenrauhaa oli paitsi menestys, myös onnistuneimpia suomalaisia poplevyjä. Sellaisen debyytin jälkeen on täytynyt olla vaikea ylittää omaa rimaansa. 90-luvun aikana Sirkesalo otti pari sivuaskelta, onnistui ok, mutta ei järkyttänyt Mielenrauhaa.

Nyt on kulunut tarpeeksi aikaa siitä, kun Mustankipeet ja muut soulinpuhuvat hitit kesäämme kuumensivat. Enkeleitä onko heitä ei enää tavoittele samoja rimoja vaan kiertää kypsän miehen tyylikkyydellä hyppypaikan ja jatkaa matkaa.

Samoin kuin Mielenrauhaa, Enkeleitä onko heitä on niitä levyjä, joiden kappaleet on tullut kuultua ennenkin – vaan kenen tekemänä… ai eikö tämä olekaan joku käännösbiisi! Juuri sellaiselta hitin pitää kuulostaa. Tällä kertaa sävelten hengessä mukana on ainakin Burt Bacharach, karibia-rytmien takapotkuista puhumattakaan.

Velvets-koulukuntaa kehutaan aina laulutaidosta, mutta Sirkesalo nousee joukosta korkeimmalle pallille. En tiedä toista suomalaista laulajaa, joka osaa iskeä konsonanttinsa yhtä luontevasti oikeisiin paikkoihin. Sirkesalo-maneerit, kuten se ärsyttävä E, eli MustankipEEEE - tällä levyllä SikamakEEE - ovat ja pysyvät, mutta onneksi karsittuina versioina.

Enkeleitä onko heitä -albumilla on silti yksi puute. Sirkesalon lyriikka onnistuu olemaan ahdistavan pop. Tekstit ovat pop-oivalluksia tyyliin Senat sakaisin ja oi, kitara soi, mutta laihoiksi nämä lauseet vähän jäävät. Popillakin voisi joku joskus yrittää sanoa jotain muita kuin sikamakeita juttuja.