Foodora laajenee Tampereelle ja Turkuun

Berliiniläislähtöinen ruoan kuljetuspalvelu hakee nyt työntekijöitä uusiin kaupunkeihin.

Kuva: Kasimir Raipela

Kesäkuussa 2015 Helsingissä aloittanut kuljetuspalvelu foodora laajentaa toimintaansa alkuvuonna Tampereelle ja Turkuun. Ravintoloiden ruoka-annoksia kotiinkuljettava startup on kasvanut kuudessa kuukaudessa yli 100 henkeä työllistäväksi yritykseksi.

Tampere ja Turku saavat maailmalla suurta suosiota nauttineen ravintolaruoan kuljetuspalvelun, kun muun muassa Torontossa, Sydneyssä ja Pariisissa toimiva foodora laajenee kaupunkeihin alkuvuodesta. Helsingissä palvelu on toiminut nyt kuusi kuukautta. Palvelun piirissä on 120 ravintolaa ja lisää tulee koko ajan.

"Foodora toimittaa yli miljoona ravintola-annosta Helsingissä ensi vuonna. Palvelun suosio kasvaa viikko viikolta: annoksia tilataan useita satoja päivittäin, viikkotasolla puhutaan tuhansista annoksista. Uudet kaupungit vauhdittavat kasvua entisestään", iloitsee Suomen foodoran toimitusjohtaja Ville Vasaramäki.

Foodora avaa palvelunsa Turussa ja Tampereella pian. Startup hakee nyt kaupunkeihin uusia työntekijöitä. Työtä on tarjolla sekä täysipäiväisille että osa-aikaisille läheteille kilpailukykyisellä palkalla. Lähetit toimivat normaalissa työsuhteessa foodoraan.

"Työ on varmasti houkuttelevaa esimerkiksi opiskelijoille, sillä työajan saa valita lähes vapaasti ja tuntipalkka on parhaimmillaan yli 15 euroa. Polkupyörät ovat kaupungissa nopein, tehokkain ja ympäristöystävällisin tapa tehdä kuljetuksia."

Puolessa vuodessa foodora on Suomessa kasvanut yli sata henkeä työllistäväksi yritykseksi. Näistä sadasta hengestä 25 työskentelee yhtiön toimistolla. Loput työntekijöistä toimivat lähetteinä - osa autoilla, osa skoottereilla, suurin osa polkupyörillä.

Foodora sai alkunsa lokakuussa 2014. Sen jälkeen berliiniläinen startup on kasvanut räjähdysmäisesti - tilausten määrä on kasvanut keskimäärin 20 prosenttia viikossa viimeisen puolen vuoden aikana. Startup on sektorillaan maailman nopeimmin kasvava ja toimii jo 15 maassa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi