Helsinki Cine Aasia tulee taas

Suomen ainoa aasialaisen elokuvan festivaali tarjoilee maaliskuussa harvinaisia herkkuja.

Nuoc 2030.
Nuoc 2030. Kuva: Helsinki Cine Aasia

Suomen ainoa aasialaisen elokuvan festivaali palaa Helsingin keskustaan 12.–15. maailskuuta ja tuo mukanaan Itä- ja Kaakkois-Aasian parhaat uudet elokuvat.

Kolmatta kertaa järjestettävä Helsinki Cine Aasia palaa keväällä vakuuttavalla kattauksella. Viime vuonna viidenneksen kävijämääräänsä kasvattanut festivaali panostaa jatkuvasti arvostustaan kasvattavaan aasialaiseen elokuvaan ja sen Suomeen tuomiseen.

”Tänä vuonna mukana on useita Euroopan suurilla elokuvafestivaaleilla menestyneitä elokuvia, ja  haluamme tuoda nämä elokuvat myös suomalaisten ulottuville. Kyseessä saattaa olla ainoa mahdollisuus nähdä ne isolta kankaalta”, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Eija Niskanen.

Avajaiselokuvana Bio Rexissä nähdään palkittu trilleri, kiinalainen Black Coal, Thin Ice (2014). Modernissa film noirissa entinen poliisi päätyy selvittelemään toisiinsa linkittyvien murhien sarjaa ja niihin liittyvää salaperäistä naista. Viime vuonna Berliinin elokuvajuhlilla Diao Yi’nanin elokuva voitti Kultaisen karhun, parhaan elokuvan palkinnon. Lisäksi elokuvan päätähti Liao Fan palkittiin Berliinissä Hopeisella karhulla, parhaan näyttelijän palkinnolla.

Kaiken kaikkiaan festivaaleilla nähdään useita eri tyylisiä elokuvia laajalta maantieteelliseltä alueelta. Luvassa on myös monipuolinen valikoima japanilaista elokuvaa, mikä on ollut festivaalin suosituinta antia aiempina vuosina. Tapahtuman ohjeisohjelmaan kuuluu myös Helsinki Cine Aasian Japan a-go-go -klubi 13.3. klo 21 Dubrovnikissa. Klubilla The Charades soittaa muun muassa japanilaisia leffa- ja tv-tunnareita.

Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaali Orionissa, Andorrassa ja Dubrovnikissa 12.–15. maaliskuuta 2015. Festivaalin avajaisnäytös Bio Rexissä torstaina 12. maaliskuuta.

Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaalin järjestää Elokuvien Aasia ry. Festivaalia tukevat The Japan Foundation ja Helsingin Kulttuurikeskus. Yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi Japan Airlines, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, Voima, Sumo ja Shopalike.fi.

1 kommentti

jamie44

26.7.2022 18:52

Thanks for the photo and info! Finland is a great country, one of which I dream to visit. After Damascus, I will definitely fly to Helsinki, by the way, I found a service where you can buy Business Class Flights to Damascus https://voyagu.com/destinations/business-class-flights-to-middle-east-syria-damascus/ great site for travelers and ordinary people

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi