High on Fire tuo mättönsä Tavastialle

Muut Suomen keikat nähdään ensi helmikuussa Tampereen ja Turun Klubeilla.

Yhdysvaltalainen stoner-kolmikko High on Fire saapuu ensi talvena viimeinkin Suomeen. Sleep-yhtyeestä tutun Matt Piken johtama kokoonpano esiintyy tiistaina 26. helmikuuta Tavastialla, ja kahtena seuraavana iltana vuorossa ovat konsertit Tampereen ja Turun Klubeilla. Minikiertueen liput tulevat myyntiin Tikettiin huomenna torstaina 29. marraskuuta.

Vuonna 1998 Oaklandissa perustettu High on Fire tunnetaan raskaasta stoner-, sludge- ja doom-junttauksesta, mutta etenkin viimeisimmillä albumeillaan yhtye on maustanut Black Sabbath -henkistä keitostaan myös ripauksella Motörheadin suoraviivista mättöä ja Celtic Frostin varhaista thrash metalia. Vahvasti bändin ainoaan alkuperäisjäseneen, vokalisti-kitaristi Pikeen, personoituva yhtye kuuluu modernin raskaan musiikin keskeisiin nimiin. High on Fire on vuosien saatossa kiertänyt maailmaan muun muassa The Melvinsin, Metallican, Kylesan ja Lamb of Godin kanssa sekä levyttänyt muun muassa Man’s Ruin- ja Relapse -levymerkeille.

Tällä hetkellä High on Fire on ajankohtainen huhtikuussa ilmestyneen kuudennen pitkäsoittonsa De Vermis Mysteriis tiimoilta. Convergesta tutun Kurt Balloun tuottama albumi on noussut yhdeksi bändin suurimmasta arvostelumenestyksistä. Tänä vuonna päivänvalon näki myös Southern Lord -levymerkin uudelleenjulkaisu yhtyeen vuoden 2000 debyyttialbumista The Art of Self Defense

Konsertit järjestetään yhteistyössä Sue-lehden kanssa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi