Kesän tulisin juhla löytyy Tampereelta

Chilifest saa chilien rinnalle myös grillaus- ja barbequetuotteet.

Elokuussa juhlitaan chiliä.
Elokuussa juhlitaan chiliä.

Elokuun lopulla makuhermot joutuvat koetukselle Tampereen Chilifesteillä. Chilien kanssa hifistely on erittäin suosittu harrastus ja chili kasvaa yhä useammalla ikkunalaudalla suomalaiskodeissa. Joku tunnistaa vaivoin jalapenon chiliksi, kun toiselta tulee saman tien lista parista kymmenestä eri lajikkeesta.

Tampereen Chilifestillä on luvassa jo perinteeksi muodostunut chilinsyönnin MM-kilpailu. Lisäksi luvassa on paljon muuta ohjelmaa, kisoja, musiikkia, ruokia ja juomia, jotka liittyvät chileihin ja grillaukseen.

Tapahtuma on kasvanut kolmepäiväiseksi ja samalla mukaan on otettu grilli- ja barbequetuotteet. Mukaan mahtuu Coolein grilli -kisa, grillikastikekilpailu ja muuta grillaukseen liittyvää. Ohjelmassa on myös Chilihottis 2012 -valinta.

Suomen Chiliyhdistyksen ja Poppamies.fi -verkkokaupan järjestämä tapahtuma keräsi viime vuonna yli 20 000 kävijää ja sai myös kansainvälistä huomiota.

Loppuun vielä herkullinen näyte chilinsyöntikisasta Thaimaasta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi