Mielensäpahoittajan pop up -ravintola saattaa olla maailman ensimmäinen fiktiivisen henkilön ravintola

Viini ja ruoka -messuilla pääsee maistamaan fiktiohenkilön herkkuja.

Kuva: WSOY

Viini ja ruoka -messuilla on tarjolla ainutlaatuista herkkua: mahdollisesti maailman ensimmäinen fiktiivisen henkilön pop up -ravintola. Mielensäpahoittajan ruokarekka tarjoilee Mielensäpahoittajan mieliruokia Kirjamessujen yhteydessä järjestettäville Viini ja ruoka –messuilla 27.-30. lokakuuta. Menusta löytyy muun muassa karjalanpaistia, paistetut muikut, kaalilaatikkoa ja karjalanpiirakoita. Mielensäpahoittajan ruokarekka on suomalaisen perinneruoan äärellä, ruokien, jotka ovat suomalaisille kaikkein rakkaimpia.

Mielensäpahoittaja on Tuomas Kyrön luoma fiktiivinen hahmo, Sysi-Suomessa asuva, kahdeksankymppinen jääräpäinen ukko, jonka elämän suola on asioista mielensä pahoittaminen ja niistä valittaminen. Mielensäpahoittaja on esiintynyt kirjojen lisäksi myös radiossa, näytelmissä ja elokuvassa. Messuilla julkistetaan Mielensäpahoittajan uusi ruokakirja, Mielensäpahoittajan keittiössä

Kirjan juju löytyy Mielensäpahoittaja – Ruskea kastike -kertomuskokoelmasta, jossa mainitaan suuri määrä Mielensäpahoittajan lempiruokia. Emännän joutuessa muistisairauden vuoksi vuodeosastolle, joutuu Mielensäpahoittaja totuttelemaan keittiöhommiin. Hänen kaltaisiaan löytyy koko ajan enemmän, ihmisiä, jotka löytävät itsensä yllättäen hellan äärestä. Keittokirjan 100 reseptiä on koostettu osittain näitä ihmisiä ajatellen.

Mielensäpahoittaja keittiössä -kirja julkistetaan messuilla, osastolla 5n39. Sieltä löytyy myös ruokarekka. Ei likhtituotteita!

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi