Mirel Wagner ei ole vaikea keskustelukumppani, mutta hän saattaa olla vaikea haastateltava. Hänestä on totuttu lukemaan haastatteluita, joissa vastaukset ovat vain sanojen ”kyllä” ja ”ei” variantteja. Vähäsanaisuus ei ole tylyyttä vaan asiallisuutta: vain musiikilla on väliä, ja sekin on usein niin subjektiivinen kokemus, ettei siinä riitä selitettävää.
Wagnerin ehdottomuus tuntuu kaikessa. Hän ei tee itsestään isoa numeroa, mutta on tarkka siitä vähästä, mitä hän antaa. Tämän jutun kuva otetaan hänen ehdoillaan. Haastatteluun hän on suostunut, koska on niin päättänyt. Moni muu on jäänyt ilman.
Ensimmäinen merkintä parikymppisestä espoolaisesta lauluntekijästä kirjattiin kotimaisen popmusiikin historiaan, kun Jean Ramsay kirjoitti hänestä ylistävän artikkelin Rumban verkkosivuille vuonna 2010. Vuotta myöhemmin tuli levy, joka saattoi median polvilleen ulkomaita myöten. Wagnerista kirjoitettiin Pitchforkissa ja The Guardianissa. Hän kiersi maailmaa ja starttasi jopa kiertueen Yhdysvalloissa. Se reissu jäi kahden keikan jälkeen kesken, kun järjestelyt eivät toimineet. Jotain matkalta jäi silti käteen.
Elokuussa julkaistaan Wagnerin kakkosalbumi, tällä kertaa maineikkaan Sub Popin suojissa. Diilin siemen kylvettiin juuri tuon lyhyen Yhdysvaltain visiitin aikaan. Oikea ihminen osui oikealle keikalle.
Sopimus on Suomen mittakaavassa valtava juttu, mutta Wagner ei pidä siitä sen kummempaa show’ta. Eikä hän koe sen kummempia paineita levyn menestyksestä. Tärkeintä on musiikki.
"Mulla on tähtäimessä tehdä vielä ainakin 15 albumia. Ei sillä ole mitään väliä, saadaanko tämä sen debyytin kannoilla myymään tosi hyvin. Se ei ole mulle tärkeää." Wagner kertoo.
Kummatkin levyt osoittavat sen, kuinka pienillä asioilla voi saada paljon aikaan. Ilmaisultaan Wagner on Leonard Cohenin, Nick Caven ja PJ Harveyn kaltaisten, synkillä sävyillä flirttailevien taiteilijoiden sielunkumppani. Kitaran ja äänen rikkumaton liitto ei ole dogmaattisuutta, vaan sitä, ettei enempää useinkaan tarvita. Wagner sanoo, että voisi kyllä ottaa mukaan enemmänkin instrumentteja, mutta nämä kappaleet eivät ole sellaisia vaatineet.
"Aina sitä voimaa ei tarvitse hakea jättikuorosta ja 15 raidasta. On aika vaikeaa saada sama voima ilman. Yksin ei ole varaa virheille, ja kaiken pitää olla tarkkaan harkittua. Se viehättää." Wagner kertoo.
Vaikka hän viihtyy yksin, Wagner voisi laulaa joskus myös dueton. Tai vierailla toisen artistin albumilla. Toistaiseksi paras on kuitenkin ollut yksin. Ja ollaanhan vasta pitkän uran alkumetreillä.
Uudesta levystä Wagner ei halua puhua liikoja. Toisaalta analysointi on vaikeaa, ja toisaalta hän ei koe sitä tarpeellisena. Paras on, kun kuulija voi lähestyä levyä ilman selkeitä ennakkokäsityksiä. Selkein ero on tekotahdissa: debyytin kappaleista vanhimmat olivat useamman vuoden takaa, nyt kaikki on kirjoitettu suhteellisen tiiviiseen tahtiin.
"Ehkä siellä on sellainen näkyvämpi näkymätön lanka, koska ne on kirjoitettu paljon lyhyemmän ajan sisällä. Enemmän samoja teemoja kappaleiden välillä." Wagner miettii.
Musiikilliset vaikutteet ovat pysyneet samoina. 'Perusvakioihin' lukeutuvat Memphis Minnie, Mississippi John Hurt ja muut 'blues-äijät sekä blues-ladyt'. Viime aikoina Wagner on kuunnellut Alan Lomaxin kenttänauhoituksia, joissa soivat vanhan Amerikan vankilalaulut.
Esikuvat kertovat paljon Wagnerin omasta musiikista, joka on samaan aikaan ajatonta ja rytmimusiikin historiaan kiinnittyvää. Sellaista, jonka hienovarainen taika voi mennä ohi, ellei pysähdy kuuntelemaan. Loppukesästä jokaisen on syytä pysähtyä.
CULT24.FI on pääkaupunkiseudun kulttuurielämän uutis-, tiedotus- ja markkinointisivusto. CULT24 MAGAZINE on kuukausittain ilmestyvä kulttuurin ja viihteen ajankohtaislehti.
CULT24 on osa City Digital mediaperhettä, jossa itsenäiset mediat tuottavat sisältöjä kaupunkikulttuurista ja viihteestä.