Olavi Uusivirta on kaikkialla, ja hyvä niin

Yksi Suomen karismaattisimmista lavaesiintyjistä vie “Olavi”-levynsä tien päälle levynjulkaisukiertuellaan.

Kuva: Tero Ahonen

Olavi Uusivirta on pitänyt sydämensä avoimena ja nyt kaikki haluaa hänet, ja Olavi haluaa kaikki.

Herra komeilee vuoden ensimmäisen Soundin kannessa, YleX valitsi “Olavi”-albumin viikon albumiksi, Love Records -leffan tunnari tarjottiin hänelle ja osallisuus SuomiLOVEssa oli selviö. 30 keikan liverundi odottaa Kotkasta Kuusamoon, laivalta landelle. Livelähetystä tarjoillaan niin Facebookissa kuin Periscopessakin. Seikkaileepa Olavi absurdin koomisessa sarjakuvassakin, jota Tommi Liimatta piirtää. Levynsyntyvaiheita kuvaava strippi julkaistaan ovelasti Levykauppa Äxän albumisivulla. Harvoin on levyn ostolinkkiä tykätty näin paljon Facebookissa.

Tässähän alkaa pohtia, onko kaverilla tarvetta mennä ollenkaan Vain elämää -ohjelmaan?

Oleellinen tiivistyy kuitenkin Uusivirran uusimman videon nimessä: Tanssit vaikka et osaa. Se on kappale, jolla artisti haluaa saada Juha Sipilän tanssimaan. Taika on siinä, että niin sanoessaan, hän vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta Sipilän halukkuudesta tanssia.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi