Paavo Arhinmäki jakoi kulttuurilehtien laatupalkinnot

10 000 euron suuruiset palkinnot jaettiin neljälle lehdelle. Onnea 1/2, Ananda, Basso ja Jänkä!

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on jakanut kulttuurilehtien laatupalkinnot.

10 000 euron suuruiset palkinnot ojennettiin kuvataidelehti 1/2:lle, joogaan, henkisyyteen ja meditaatioon keskittyvälle Anandalle, musiikkilehti Bassolle ja lappilaiselle kulttuurilehti Jänkälle.

Laatupalkintoperusteluiden mukaan 1/2 -lehti on tuonut raikkaan tuulahduksen suomalaiseen kuvataidekeskusteluun ja -kritiikkiin. Ananda puolestaan tarjoaa kiinnostavia artikkeleita sekä asiaan vihkiytyneille että ulkopuolisille. Lehti vaalii moniäänisyyttä, eikä tuputa valmiiksi pureskeltuja aatteita.

Ennakkoluulottoman ja pureutuvan Basson aiheiden kirjoa kehutaan huomattavan laajaksi: lukijalle tarjotaan ajattelemisen aihetta varamummeista Wittgensteiniin. Jänkä muodostaa elävän ja käsin kosketeltavan kuvan nykylappilaisesta kulttuurista ja elämästä.

Tarkemmat perustelut löytyvät tiedotteesta.

Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista taiteen edistämiseen osoitetuista määrärahoista. Ministeriö myöntää laatupalkinnot kuultuaan kulttuurilehtilautakuntaa.

Basson Facebook-sivulla on jopa todiste siitä, että Arhinmäki todella oli itse paikalla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi