Paras elokuva ei aina voita Oscaria: Kuu ei saanut edes ehdokkuutta

Lauantaina 1. syyskuuta YLE Teema esittää Duncan Jonesin ohjaaman scifi-elokuvan Kuu, jonka olisi pitänyt voittaa kaikki mahdolliset Oscar-palkinnot vuonna 2010.

Sam Rockwell rakentaa pienoismalleja ja löytää itsensä Kuussa.
Sam Rockwell rakentaa pienoismalleja ja löytää itsensä Kuussa.

YLE Teema esittää tänään lauantaina 1. syyskuuta yhden parhaista elokuvista ikinä. Yhdysvaltain elokuva-akatemia väittää joka vuosi palkitsevansa alan parhaat elokuvat ja tekijät. Näin ei suinkaan aina tapahdu.

Mykistävä Kuu (Moon) on brittiläisen Duncan Jonesin ohjaama ja käsikirjoittama moderni scifi-draama vuodelta 2009. David Bowien pojan esikoisohjauksen pääosassa loistaa Sam Rockwell, joka esittää Kuussa kolme vuotta työskennellyttä miestä. Mitä vähemmän elokuvan juonesta tietää etukäteen, sitä vaikuttavampi elokuvan katselukokemus on. Vangitseva Kuu on niin erinomainen, että sen olisi pitänyt putsata Oscar-pöytä.

Stanley Kubrickille hattua nostava Kuu on pienen luokan indie-elokuva, jonka budjetti oli viisi miljoonaa dollaria. Elokuva tuotti maailmanlaajuisesti 9 760 104 dollaria lippuluukkutuloissa mitattuna.

Taide-elokuville perustettu levitysyhtiö Sony Pictures Classics ei suostunut markkinoimaan Kuuta elokuva-akatemian jäsenille, jotka äänestävät Oscar-voittajat. Kyseessä on iso bisnes: ennen Oscar-gaalaa studiot mainostavat elokuviaan alan lehdissä, järjestävät näytöksiä elokuvilleen ja lähettävät elokuvia akatemian jäsenille katsottavaksi esimerkiksi DVD-muodossa.

Duncan Jones yritti syksyllä 2009 markkinoida Kuuta Twitterissä omin voimin, sillä Sony Pictures Classicsilla ei ollut varaa tehdä kopiosuojattuja DVD:itä elokuvasta, jota ei vielä oltu julkaistu Yhdysvalloissa DVD-formaatissa. Perustelu oli outo, sillä Kuun Blu-ray-versio oli jo olemassa, ja sitä pystyi kopioimaan kuka tahansa vääriin tarkoituksiin. Miksi kopiointia yritettiin estää turhaan? Miksei akatemian jäsenille voitu lähettää edes Blu-ray-levyjä katsottavaksi?

Jones sai Twitterissä tukea mm. kirjailija Neil Gaimanilta. Nettiin perustettiin myös adressi, jonka tarkoituksena oli tuoda huomiota Sam Rockwellin uskomattomalle roolisuoritukselle. Elokuvaohjaajat Jim Jarmusch ja Jon Favreau olivat sitä mieltä, että Rockwell ansaitsisi Oscarin, sillä hekin tiettävästi allekirjoittivat adressin. Kuu ei nettimarkkinointikampanjasta huolimatta saanut Oscar-ehdokkuuksia.

Vuonna 2011 Oscar-akatemia muutti elokuvien Oscar-kampanjoinnin sääntöjä niin, että elokuvat voidaan nyt toimittaa äänestäjille digitaalisessa muodossa. Muutos on tehty siksi, että pienillä studioilla ei ole varaa samanlaisiin markkinointikampanjoihin kuin isoilla studioilla. Olisikohan Kuulla ollut mahdollisuuksia, jos Oscar-äänestäjät olisivat voineet ladata elokuvan kätevästi kotikoneelleen?

Duncan Jones tunnetaan myös vuoden 2011 Source Code -scifi-trillerin ohjaajana.

Suomessa Kuu ei päässyt teatterilevitykseen. Se nähtiin isolla kankaalla ainoastaan Espoo Ciné -festivaaleilla elokuussa 2009. Kuu on sittemmin julkaistu Suomessa DVD:nä ja Blu-raynä.


Mikä on mielestäsi suurin Oscar-vääryys? Milloin pysti on mennyt väärään osoitteeseen? Kommentoi!


HUOM: Trailerissa ja haastatteluvideossa juonipaljastuksia.

Kuu YLE Teemalla lauantaina 1. syyskuuta klo 22:19

5 kommenttia

Tomi

1.9.2012 18:25

Kuun olisi pitänyt saada etenkin kaikki naisnäyttelijöiden palkinnot..

Suuri yleisö kyllä pitää tuosta elokuvasta, mutta kriitikot eivät sille niin erityisesti lämmenneet: http://www.metacritic.com/movie/moon/critic-reviews

Eipä saanut (500) Days of Summerkaan yhtään Oscar-ehdokkuutta.

Tämän budjetti oli vain 2 miltsiä ja voitti Oscarin: http://www.imdb.com/title/tt1305806

Tässä kriitikoiden suosikki tuolta vuodelta: http://www.imdb.com/title/tt1235166

Eiköhän Valkoinen nauhakin ole melkein joka suhteessa Kuuta parempi.

Cityn toimittajien mielestä parhaat elokuvat eivät aina voita ihan jokaista Oscaria.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

1.9.2012 19:46

Etenkin, koska Rockwell on niin nätti.

"Suuri yleisö kyllä pitää tuosta elokuvasta, mutta kriitikot eivät sille niin erityisesti lämmenneet."

24 positiivista arviota 29:stä? Kai tuo oli sarkasmia, koska muussa tapauksessa en vain sitten ymmärrä lausettasi. :D Rotten Tomatoes -saitillakin positiivisen puolelle kääntyviä kriitikkoarvioita on enemmän kuin negatiivisia: myönteisiä 159, kielteisiä 19. Yhteensä arvioita Kuusta on saitilla 179. http://www.rottentomatoes.com/m/10009075-moon/

2 miltsin Oscar-voittaja oli kategoriassa ulkomaalainen elokuva (Best Foreign Language Film). Kuu ei kelpaa siihen kategoriaan. Samoin Un prophète kuuluu samaan kategoriaan. Valkoinen nauhakin on Oscareissa ollut kategoriassa ulkomaalainen elokuva. Joten noita leffoja en välttämättä lähtisi vertailemaan Kuuhun, jolla olisi ollut mahdollisuus päästä mm. elokuvien pääkategoriaan paremmalla markkinoinnilla.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tomi

2.9.2012 00:40

No kriitikot suurimmaksi osaksi miedosti lämpesivät (mutta yhtä hyvin voisi puhua että naiset lämpenevät minulle). Jos noita metacriticin arvioita muuttaisi suomalaiseen muotoon niin: kerran 5 tähteä, 4 kertaa 4½ tähteä, 14 kertaa 4 tähteä, 6 kertaa 1-3½ tähteä. Pitäisikö kaikkien Oscarien mennä elokuvalle, jolle vain 5 kriitikkoa 29:stä antaa 4½ tähteä tai enemmän. Ei se nyt miltään spektaakkelimaisen hyvältä kuulosta. Voisin ihan katsomatta elokuvaa jo sanoa että olisi huutava vääryys jos sellainen elokuva saisi minkään pää-Oscarin. Olen Kuun katsonut, ja minusta semmonen 3½-4 tähden elokuva (minun tosi ankaralla (maskulamaisella) skaalalla, jossa 90% saa enintään 2½).

Tälle kriitikot lämpesivät: http://www.metacritic.com/movie/crazy-heart/critic-reviews

Jos kärjistäisi niin Kuun 12:nneksi korkeimmat pisteet 29 kriitikon joukosta ovat samat kuin Crazy Heartin 4:nneksi alhaisimmat pisteet 32 kriitikon joukosta.

Ja jos hyvistä ja komeista miesnäyttelijöistä puhutaan, niin eipä ole Pauly Shorellekaan ehdokkuuksia herunut Akatemialta.

Kuu-elokuvaa tullaan vielä sadan vuoden päästä pitämään suurena klassikkona, väärin ymmärrettynä nerona. Elokuvana jonka arvon tulevat sukupolvet tulevat määrittelemään. Jonka suuruutta kukaan ihminen ei vielä moneen tuhanteen vuoteen tule käsittämään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

2.9.2012 00:52

Kiitos selvennyksestä, mielenkiintoisia pointteja kyllä. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia arvosanoja Oscar-äänestäjät olisivat mahdollisesti mielessään antaneet Kuulle ja miten ne olisivat poikenneet kriitikoiden arvioista.

Eivät kriitikotkaan aina kaikkea tiedä: esim. Avataria en olisi itse laittanut parhaiden elokuvien ehdokkaisiin.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jmv

2.9.2012 08:24

Suurista Oscar-vääryyksistä voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Räikeimpien joukkoon kuuluu minusta se, että esimerkiksi Alfred Hitchcock jätettiin urallaan täysin ilman Oscaria.

Kipeää tekee myös se, että vuonna 1998 (kun Titanic voitti kaiken mahdollisen paitsi näyttelijöiden palkinnot) kokonaan ilman ehdokkuuksia jätettiin esimerkiksi Tarantinon Jackie Brown.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi