Pikku Kakkonen 40 vuotta – muistatko nämä hahmot?

Rölli, Ransu, Pelle Hermanni ja heikkojen jäiden varoitusvideo.

Kuva: Yle

Legendaarinen lastenohjelma Pikku Kakkonen täyttää tänään keskiviikkona kunnioitettavat 40 vuotta! Neljäänkymmeneen vuoteen mahtuu monta ohjelmapätkää ja hahmoa, jotka kuuluvat kaikkien televisiota katsoneiden lapsuuteen. Muistatko vielä nämä hahmot?

1. Varokaa heikkoa jäätä

Varokaa heikkoa jäätä -pätkä on kauhistuttanut lapsia vuodesta 1986 saakka. Camilla Mickwitzin luoma animaatio on todennäköisesti estänyt useita lapsia putoamasta jäihin, mutta samalla aiheuttanut lukuisia traumoja. (Käsi ylös, jos pelkäsit tätä lapsena.)

2. Nukkumatti

Pikku Kakkosen klassikkohahmo, itäsaksalainen Nukkumatti tervehti lapsia aina ohjelman aluksi ja lopuksi sen alusta alkaen vuonna 1977. Nukkumatti jäi esiintymistauolle 2000-luvun alussa, mutta on sittemmin esiintynyt muilla kanavilla. 

3. Pelle Hermanni

Koko kansan höpsö sirkuspelle Hermanni on suloisuuden huippu. Äitiliinin oma rakas, lättyjä aina himoitseva Hermanni ihastutti kömpelöllä olemuksellaan ja helposti lähestyttävyydellään (kepakkoineen). Jookosta joo!

4. Ransu

Toimittaja Anna-Liisa Kirsi ja Ransu.
Toimittaja Anna-Liisa Kirsi ja Ransu. Kuva: Antero Tenhunen / Yle

Ransu Karvakuono, keskikokoinen videonoutaja, on kunnostautunut lastenohjelman juontajanuran lisäksi myös toimittajana ja esiintynyt jopa Uutisvuodossa. 

5. Rölli

Rölli on opettanut meille kaikille, että on okei olla omituinen. 

6. Postilokero 347

Onko Suomessa lasta tai aikuista, joka ei osaisi tätä laulua ulkoa? Yle Uutisten väki osaa ainakin.

7. Kakkonen

Pikku Kakkosen logon pikku hahmot tunnistaisi missä tahansa. Lapsena tapeltiin muun muassa siitä, mikä niistä on oma suosikki.

8. Nalle Luppakorva

Yksi Pikku Kakkosen suurista suosikeista on Nalle Luppakorva, jota alettiin esittää ohjelmassa 70-luvun lopulla. Opettavaiset pikku tarinat toivat lapsen päivään ihastuttavaa rutiinia, kun nalle meni lopuksi aina nukkumaan. Hyvää yötä, piltit!

Paljon onnea 40-vuotiaalle Pikku Kakkoselle!

Postilokero 347  Pikku Kakkosen tarina -dokumentti esitetään TV2:ssa Pikku Kakkosen syntymäpäivänä 11.1. klo 19 ja uusintana ma 16.1. Yle TV2 klo 15.10. Katsottavissa Yle Areenassa 30 vrk.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi