Raakaa nuoruutta

Iceage myy klubeja loppuun myös Pohjois-Amerikassa.

Iceage antaa kovan äänen.
Iceage antaa kovan äänen.

Tanskalainen Iceage julkaisi New Brigade -debyyttialbuminsa vuonna 2011. Juuri täysikäistyneiden miesten muodostaman bändin levystä tuli yllätyshitti, lähes kaikki levyn kritiikki on ollut positiivista. Pitchfork kehuu levyä raikkaaksi ja epätavalliseksi ensilevyksi. Washington Postin arvio sanoo levyn olevan muistutus siitä, millainen äänen voima voi olla. Levy yhdistää 80-lukulaisen post-punkin tunnelmat rämisevään garageen ja hardcore-punkiin.

New Brigaden ilmestymisen jälkeen Iceage on ehtinyt soittaa Roskilde-, Eurosonic- ja Iceland Airwves -festivaaleilla, loppuunmyydyillä klubeilla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa sekä kiertää esimerkiksi Fucked Upin, Wiren ja HEALTHin kanssa. Kuudennella Linjalla bändiä lämmittelee debyyttivinyylisinglensä äskettäin julkaissut kotimainen Death Laser. Garagepunk-yhtyeen soittajat ovat aiemmin kunnostautuneet muun muassa Turnoffsissa sekä Seksihulluissa.

Club Hori Smoku on Kuudennen Linjan uusi klubi-ilta, joka keskittyy punkiin ja garagerockiin. Muutaman kerran vuodessa järjestettävä klubi pyrkii esittelemään uusia mielenkiintoisia artisteja.

Club Hori Smoku: Iceage ja Death Laser Kuudennella Linjalla 5.4. 12 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi