Royal Ravintolat kaappasivat Salven

“On aika vahvistaa Salven legendaa ja tasoa”, sanoo taloyhtiön puheenjohtaja ravintoloitsijan vaihdosta.

 

Eilen maanantaina Helsingin Uutiset kertoivat helsinkiläisen klassikkoravintolan Salven ikävästä tilanteesta: Asunto Oy Hietala Bostads Ab ei suostunut uusimaan vuokrasopimusta ravintolan omistavan HOK-Elannon kanssa. Yli satavuotiaan silakkaravintolan tilannetta ja vuoden 2016 lopussa eteentulevaa pakkomuuttoa pahoitteli HOK-Elannon toimialajohtaja Jouko Heinonen, joka manasi, ettei HOK-Elanto päässyt edes mukaan tarjouskilpailuun ja harmitteli kanta-asiakkaiden ja matkailukaupungin maineen puolesta.

Tänään tiistaina Salven tilanteeseen saatiin uutta valaisua, kun Royal Ravintolat riensi tiedottamaan ottavansa Salven tilan haltuun ja jatkavansa paikan kunniakasta historiaa. Kyse ei ollutkaan siitä, etteikö taloyhtiö halua ravintolaa kiinteistöönsä, vaan siitä, että se haluaa siihen paremman ravintolan, joka aidosti kunnioittaa merimiesravintolan perinteitä.

“Tässä tilassa on toiminut merimieskapakka jo 110 vuotta. Viimeiset vuodet ravintoloitsijana on toiminut HOK-Elanto ja katsoimme, että nyt on aika vahvistaa Salven legendaa ja tasoa. Asetimme riman korkealle ja löysimme tarjouskilpailun kautta uudeksi ravintoloitsijaksi Royal Ravintolat. Heidän avullaan varmistamme, että kapakka pysyy suosiossa ja pystyssä seuraavankin vuosisadan. Taloyhtiölle on luonnollisesti ylpeyden aihe, että meillä on jatkossakin yksi kaupungin parhaita ravintoloita”, kommentoi asuntoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Markku Häyrinen perusteita uuden ravintoloitsijan hakemiselle.

”Meille on kunnia asia päästä kauhan varteen myös Salven paikalla. Se on yksi Stadin legendoista ja tulemme pitämään huolen siitä, että Hietsun rannassa päästään nauttimaan kaupungin parhaista silakoista ja tunnelmasta myös seuraavat 110 vuotta”, kertoo Royal Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja Aku Vikström ja jatkaa: ”Salve nousee meillä luonnollisesti klassikoiden sarjaan. Se on merkittävä osa helsinkiläisen ravintolakulttuurin historiaa ja tulemme huolellisesti vaalimaan ravintolan tunnelmaa. Panostukset tehdään erityisesti ruokaan ja tuoreisiin raaka-aineisiin, hintoja kuitenkaan nostamatta.

HOK-Elannon toimialajohtaja Jouko Heinonen uhkasi, että merimiesten muistoilla ja muulla meriaiheisella tavaralla sisustetun ravintolan kaikki irtaimisto lähtee mukaan, jos muutto tulee, joten jää nähtäväksi, millaisesta tilanteesta Royal pääsee urakkansa aloittamaan. Ainakaan Salven nimeä uusi ravintoloitsija ei saa käyttää.

5 kommenttia

jgadojajbaoi

12.4.2016 15:17

Kaappaus on juuri oikea sana tällaiselle toiminnalle, jatkossa kannattaa kaikkien ravintoloitsijoiden, jotka toimivat vuokrahuoneistoissa olla huolissaan tulevaisuudestaan. Myös Royalin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Laaturuokaa jatkossa

13.4.2016 00:53

HOK-Elanto on niin huono häviäjä. Onhan se ikävää, kun ei enää saa tarjota tällaisella paikalla nahistunutta salaattia ja ylipaistettuja silakoita. Laatu varmasti paranee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

metsien_mies

13.4.2016 14:00

Näin se maailma muuttuu, eikä aina parempaan suuntaan. Onneksi on sentään vielä loppuvuosi aikaa pyhiinvaellukselle kuhan ja räiskäleiden pariin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vaahtopää

20.4.2016 19:17

Salve on jo pitkään ollut pois suositeltavin klassikkoravintoloiden listalta. Kosmos, Elite ja Kolme kruunua ovat pitäneet tasonsa. Kunnes joku iso ketju ostaa nekin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ähinä

14.8.2016 23:54

Eihän joku taloyhtiö omista brändiä, nimeä tai ravintolaa vaan vuokraa ainoastaan liiketoimintapaikan!!!
“Tässä tilassa on toiminut merimieskapakka jo 110 vuotta. Viimeiset vuodet ravintoloitsijana on toiminut HOK-Elanto ja katsoimme, että nyt on aika vahvistaa Salven legendaa ja tasoa. Asetimme riman korkealle ja löysimme tarjouskilpailun kautta uudeksi ravintoloitsijaksi Royal Ravintolat. Heidän avullaan varmistamme, että kapakka pysyy suosiossa ja pystyssä seuraavankin vuosisadan. Taloyhtiölle on luonnollisesti ylpeyden aihe, että meillä on jatkossakin yksi kaupungin parhaita ravintoloita”, kommentoi asuntoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Markku Häyrinen perusteita uuden ravintoloitsijan hakemiselle."

Tämän taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan näkemys on täysin käsiittämätön ja huuhaata. Ihan olisi rikosilmoituksen paikka kun yrittää varastaa toisten liikeyrityksen!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi