Ruotsalainen pop-lupaus Suomeen

Seinabo Sey esiintyy Helsingissä Tavastian lavalla 1. lokakuuta.

Laulaja-lauluntekijä Seinabo Sey saapuu Suomeen. Länsinaapurissa sukupolvensa parhaaksi soul-ääneksi nimetty Seinabo Sey nähdään Tavastialla keskiviikkona 1. lokakuuta. 

23-vuotiaan ruotsalaisen laulajalupauksen singlet ”Younger” sekä ”Hard Time” ovat herättäneet kuhinaa blogimaailmassa sekä listoilla. Nuoresta iästään huolimatta oman vahvan soundinsa löytänyt artisti julkaisee odotetun debyyttialbuminsa myöhemmin tänä syksynä. Albumi on tehty tuottaja-laulunkirjoittaja Magnus Lidehällin kanssa, joka tunnetaan yhteistyöstään mm. Veronica Maggion, Katy Perryn ja Mapein kanssa.

Urbaania ja koukuttavaa poppia esittävän Seinabo Seyn musiikki heijastelee kiireistä ja luovaa elämää kahden kulttuurin välissä Ruotsissa ja Gambiassa. Vangitsevalla äänellään ja esiintymisellään lumoava Seinabo Sey puhuttelee yleisöään yksilöllisellä tyylillään.

Seinabo Sey (SWE), keskiviikkona 1. lokakuuta, Tavastia, Helsinki. Ovet klo 20, k-18. Liput myyntiin torstaina 21. elokuuta. Liput palvelumaksuineen 13,50 euroa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi