Salovaara teki sen taas!

Uusi suomalainen tanssilattioiden villitsijä on Dallas Superstars, JS 16:n tallista tietysti.

Jaakko Salovaaran uusin kumppani ja Dallas Superstarsin puolikas Heikki Liimatainen. Liimataisen edellinen projekti, Hi-Tech, pääsi Saksassa Ministry Of Sound -levylle.
Jaakko Salovaaran uusin kumppani ja Dallas Superstarsin puolikas Heikki Liimatainen. Liimataisen edellinen projekti, Hi-Tech, pääsi Saksassa Ministry Of Sound -levylle.
Kotimaisen tanssimusiikin kultasormi, Jaakko Salovaara, on hankkinut taas yhden helmen lisää talliinsa. Hämmentävästi 80-luvun diskohuumaa, funkia, housea, elektroa ja saksasoundia yhdistävä Dallas Superstars on raumalaisen musiikintekijä Heikki Liimataisen ja Salovaaran projekti. Yhteistyö alkoi, kun Liimatainen kiikutti demonsa Salovaaran studiolle pari vuotta sitten.

“Emme ole yrittäneet muuta kuin miellyttää omia korviamme”, kuittaa Liimatainen laskelmointisyytökset.

Ainakin kaksikko jakaa saman musiikkimaun monen kanssa. Viime vuonna julkaistu ensisingle Helium nousi kolmanneksi Suomen tanssilistalla ja neljänneksi vastaavalla listalla Ruotsissa. Top 10:ssä kappale pysytteli 13 viikkoa.

Toinen tuotos Fast Driving antoi myrskyvaroituksen kiilaamalla Ruotsin Dance Chartin paalupaikalle. Kappale killui listan toisella sijalla vielä yhdeksän viikkoa myöhemmin. Ainoastaan Bomfunk MC’sin Freestyler on päässyt nauttimaan samanlaisesta menestyksestä.

“Musiikkimme näyttää uppoavan paremmin ulkomailla. Ruotsalainen Z-tv on soittanut paljon molempia musiikkivideoitamme. Olemme myös hyvässä rotaatiossa naapurimaan radioissa. Ruotsin menestyksen ansiosta meidät on noteerattu myös Suomessa”, toteaa Liimatainen.

Nyt yhtye on päässyt maailmankuulujen deejiiden, Judge Julesin ja Ferry Corstenin, soittolistalle.

“Etenkin Englannissa on tärkeää saada hype aikaiseksi ja napata heti julkaisuviikolla korkea listasijoitus. Suurien deejiiden mielenkiinto lupaa hyvää”, Liimatainen uskoo.

Lisäksi Dallas Superstarsia on pyydetty tekemään kappale vuoden alussa ilmestyvään australialaiseen One Perfect Day -leffaan. Klubielämästä kertovan elokuvan soundtrackille on houkuteltu myös Fatboy Slim ja Paul Oakenfold.

Yhtyeen ensi syksynä ilmestyvä levy Flash on tällä hetkellä Ruotsissa miksattavana. Albumia odotellessa Dallas Superstarsin voi bongata ainakin keikalla Raumanmeren juhannusriehassa.

6 kommenttia

slow driving

7.6.2003 00:05

no joo, taidetaan tässä kuitenkin tehdä kärpäsestä härkänen. "freestyler" nyt kuitenkin möi ruotsissa hur mycket som helst, mutta "fast driving"ia ei ole tainnut edes näkyä ruotsin myydyimpien tanssisinkkujen listalla, jolta löytyy tälläkin viikolla niinkin vanhat sinkut kun prodigyn "baby´s got a temper" ja db boulevardin "point of view". sinkkulistasta puhumattakaan...

p.s. the rasmus on tällä viikolla myynyt kultalevyyn oikeutetun määrän ruotsissa sinkullaan "in the shadows"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

faaast driving

8.6.2003 19:56

empä tiedä myynnistä mutta onhan se Swedish Dance Chartin ykkössijaki jo jotain, eikös?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hypeä hypeä

10.6.2003 20:51

Taitaa olla niin, että eri mediat, City mukaan lukien, on mukana luomassa Suomeen tätä Dallas Superstars -hypeä... Eikai kukaan sikaa säkissä osta. Näköjään meidän omat kotimaiset markkinat ovat niin huonoja testimarkkinoinakin, että biisiä pitää ensin markkinoida Ruotsissa, jotta tiedetään onko hitissä oikeata ainesta. Jos biisi sveduissa menestyy, kannattaa siitä hypettää jopa meillä täällä Suomessa. Ja eiku levykauppaan ostoksille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WhereIsSukkis?

11.6.2003 15:29

Taitaa olla kity-lehti tekemässä ko. orkesterista ns. Miisat! Noh, ei se mitään koska nykyään kaikki radiokanavatkin lukuunottamatta muutamaa harvaa muokkaavat oman mielensä mukaan kuuntelijoidensa mielipiteitä tekemällä näitä "suosituimmat listoja" musiikkiyhtiöiden rasvausrahojen mukaan. Pöyristyttävää? Kyllä!! Toisin oli silloin ennen tätä Änpeekolme -aikakautta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Greedom

13.6.2003 08:50

No voe helvata. Ensinnäkin DS:ää ei ole "testimarkkinoitu" Ruotsissa, Helium julkaistiin Suomessa ensin. Myöhemmin DS lisensoitiin Stocholm Recordsille, joka tietty julkaisee kamat kotimaassaan ensin ja myöhemmin muualla, kuten bändin kotimaassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

masterson

19.6.2003 14:43

voivoi.
tääkin juttu on tehty niin monta kertaa aikaisemmin. felix da housecat, miss kittin.
kai se on vaan hyväksyttävä, ettei musaa voi omia. hyvästä soundista tulee helposti muotia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi