Seremonia ja pyhä savu

Club Hori Smoku päättää kesän kahdella päivällä.

Ceremony katolla.
Ceremony katolla.

Kuudennella Linjalla järjestettävä Club Hori Smoku juhlii kesän päättäjäisiä kahtena iltana. Ensimmäisenä iltana lavalle nousee yhdysvaltalainen Ceremony, jonka musiikkia on verrattu esimerkiksi Black Flagiin, The Falliin ja The Wireen. Bändi julkaisi tänä vuonna neljännen albuminsa. "Zoo"-levy haki vaikutteita myös garage-rockista ja indiestä ja keräsi huomiota myös punk-piirien ulkopuolelta. Kiista siitä, mitä on oikea punk ja oikea hardcore, jatkuu Youtubessa bändin uusien videoiden alla. Ensimmäisen illan avaa Black Lizard. Toisen illan pääesiintyjä on hardcore-punkin puhutuimpiin nimiin kuuluva yhdysvaltalainen Trash Talk. Bändi on ensimmäinen rap-musiikin ulkopuolinen nimi, jonka rap-levyistä tunnettu Odd Future -levy-yhtiö kiinnitti itselleen. Toisen illan lämmittelijä on Baltimor. Tuttuun tapaan molempina iltoina Kuudennen Linjan pihalla on mahdollisuus grillaukseen.

Ceremony, Trash Talk, Black Lizard ja Baltimor Kuudennella Linjalla 21.–22.8. 15/25 e.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi