Suomileffan tähtikartta

Vain yhden elokuvan tehnyt Mikko Leppilampi on Cityn sisäpiiriselvityksen mukaan Suomileffan kassamagneetti. Kun Juniorisiipi iskee, kelpaavatko vanhat tähdet enää kenellekään?

Mikko Leppilampi
Mikko Leppilampi
"En mä tiedä tästä mitään. Nykyajan kassamagneetit on niin nuoria", perustelee legendaarinen Uuno-ohjaaja Ere Kokkonen poisjättäytymistään City-lehden elokuvakyselystä.

Etenkin nuoret suomalaiset katsovat taas kotimaista. 1990-luvun lopulla alkanut buumi on synnyttänyt maahamme jo joukon elokuvasta tuttuja nuoria tähtiä: Reino Nordin, Jenni Banerjee, Mikko Leppilampi, Ville Haapasalo.

Selvittääksemme, ketkä suomalaisnäyttelijät vetävät kansaa elokuviin, soitimme yli 20:lle alan tuottajalle ja ohjaajalle ja pyysimme kutakin heistä jakamaan 50 pelimerkkiä viidelle vahvimmalle kassamagneetille.

Listan kärkeen nousi ensimmäisen elokuvansa, Helmiä ja sikoja, vasta syksyllä tehnyt Teatterikorkeakoulun opiskelija Mikko Leppilampi, 25.

"Naisten esiintyjiin kohdistama ihailu on keskeinen ostopäätökseen vaikuttava tekijä, siksi kassamgneetti on yleensä mies, mutta ei välttämättä taitava, kuten Martti Suosalo tai hauska, kuten Petteri Summanen. Kassamagneetit ovat kauniita poikia, joiden karisma on ensirakastajan karismaa. Niin suomalainen kuin hollywoodilainen käsitys on, että naisnäyttelijät eivät yleensä erityisemmin myy lippuja", tietää toimitusjohtaja-käsikirjoittaja Aleksi Bardy (Häjyt, Salatut elämät). Listan mieshegemoniaa uhkasivat oikeastaan vain Laura Malmivaara, Irina Björklund ja Tiina Lymi. Esimerkiksi Kuutamolla-tähti Minna Haapkylä ei saanut mainintoja.

Ei siis ihme, että Jasper Pääkkönen esiintyy kolmessa ensi vuonna ensi-iltaan tulevassa elokuvassa. Eräs elokuvatuottaja veikkaa Pääkköselle jopa läpimurtoa Hollywoodissa kahden vuoden sisään.

Junioritähtien suosiota kuvaa se, että TOP 10:ssä oli kolme alle kaksvitosta. Yllättäjä, 16-vuotias Andreas Af Enehjelm näyttelee ensi vuonna ensi-iltaan tulevassa elokuvassa Populäärimusiikkia vittulanjängältä.

Lauri Törhönen on tosin vakuuttunut, ettei suosion kaava ole välttämättä nuoruus + kauneus:

"Pahoissa pojissa eniten ihailijapostia sai Lauri Nurkse. Kun muut kundit levittelivät leffajulisteessa lihaksiaan, oli Nurksen sylissä kissanpentu. Se vetosi pikkutyttöihin."

Osa ohjaajista ja tuottajista oli vakuuttunut siitä, ettei Suomessa ole kassamagneetteja, "kun tämä ei ole Hollywood".

Kaikki halusivat korostaa, että tärkeintä on tietenkin se, että rooli on oikea.

"Yleensä parhaat näyttelijät ovat sivuosissa. Roolit ovat niissä moninaisempia."

Suomen parhaina näyttelijöinä pidettiin muiden muassa Pirkka-Pekka Peteliusta, Ville Virtasta ja Heikki Nousiaista, mutta heille ei herunut magneettimainintoja. Samuli Edelmann oli kaupallisista tähdistä ainoa, jolle sovitettiin usemman kerran myös parhaan näyttelijän viittaa.

1. Mikko Leppilampi 75 rahaa

Puoli vuotta sitten suomalainen elokuvayleisö ei edes tiennyt, kuka Mikko Leppilampi on. Ja reilut kolme vuotta sitten Leppilampi ei vielä itsekään tiennyt ryhtyvänsä näyttelijäksi.

Nyt, Helmiä ja sikoja -elokuvan jälkeen, Leppilammella on sähköpostilaatikossaan 1 000 ihailijakirjettä ja taskussaan elokuvapomojen vankkumaton suosio.

25-vuotias Teatterikorkeakoulun viimeisen vuoden opiskelijan ura on lennossa. Tammikuussa alkavat Aku Louhimiehen ohjaaman Pahan maan kuvaukset. Kyseessä on eräänlainen Irtiottoja-sarjan elokuvaversio. Lisäksi suunnitteilla on ehkäpä jopa kansainväliseen levitykseen lähtevä elokuva.

Helmiä ja sikoja -elokuvaan Leppilampi päätyi koekuvauksien kautta syksyllä 2001, Pahaan maahan taas Louhimiehen bongauksesta.

"Piirit on niin pienet. Elokuvantekijät seuraavat uusia näyttelijöitä. Aku otti minut ensin kokeeksi Irtiottoja-sarjaan", Leppilampi mutustelee kanapastaa kantapaikassaan ravintola Torissa.

Leppilampi on hieman vaivaantunut siitä, että ravintola on niin täynnä että pöytänaapurimme kuulevat meidät. Ja selkeästi hieman hämmentynyt siitä, mitä hänen pitäisi tehdä kaikella tällä julkisella huomiolla.

"Juurin kun olin ajatellut, että en anna yhtään haastattelua – Helmiä ja sikoja on ohi – alkaa toinen leffa, jota pitää alkaa promota. No, olen ajatellut, että nämä haastattelut kuuluvat työhön."

Kun Leppilampi kolme vuotta sitten kavereiden innostuksesta pyrki Teatterikorkeakouluun ja pääsi sinne ensiyrittämältä, oli hän ehtinyt harrastaa jääkiekkoa, laskuvarjohyppyä, sukellusta, laulua sekä oppia Kanadassa englannin kielen aksentin.

"Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki elämässäni on johtanut näyttelemiseen." Vielä seitsemän vuotta sitten hän pohti ammattilaisjääkiekkoilijan uraa. Hän kiekkoili stipendin turvin kolme vuotta kanadalaisessa lukiossa ja mietti siirtymistä A-junnuista SM-liigaan. Elokuvat vetivät lopulta pidemmän korren, ja mies haki Toronton yliopistoon opiskelemaan elokuvatuottamista.

"Teen kaiken täysillä. Siksi jouduin lopettamaan lätkän pelaamisenkin. Nyt osaan pelata harrastukseksi."

Peter Franzén
Peter Franzén
2. Peter Franzén 53 rahaa

Suomalaisen elokuvan virallinen seksikäs mies. Teki läpimurtonsa vaimonsa Irina Björklundin kanssa Rukajärven tie -elokuvassa. Äänestettiin Cityn seksikäs mies -kisassa vuonna 1999 kolmanneksi. Totesi itse: "Pidän itseäni ihan rotannaamana."

Samuli Edelmann
Samuli Edelmann
3. Samuli Edelmann 52 rahaa

Se on pienestä kii! Samuli Edelmann tippui kolmoseksi viime metreillä. Aloitti uransa kulttisuosioksi nousseilla lauluesityksillään KOM-teatterissa vuonna 1990. Ensimmäiset hitit, Peggy ja Pienestä kii hoilattiin 1991. Teki elokuvadebyytin Romanovin kivissä 1993. Sittemmin hyppinyt laivan kansilta, seurustellut malli Vera Jordanovan kanssa ja tullut isäksi. Seuraava Vesa-Matti Loiri.

"Vereslihainen paneutuminen rooleihin on ainutlaatuista. Hän on myös valovoimainen ja komea, vaikka olisi kuinka lihava. Samulin fyysinenkin komeus on henkistä", tuottaja kuvailee.

Laura Malmivaara
Laura Malmivaara
4. Laura Malmivaara 42 rahaa

Entinen malli, teologian ja valokuvauksen korkeakouluopiskelija, valmistunut Teatterikorkeakoulusta. Teki ensimmäisen suuren leffaroolinsa Levottomissa ja iski samalla aviomiehensä, ohjaaja Aku Louhimiehen. Sittemmin ihastuttanut elokuvassa Kuutamolla ja Hymypoika. Näyttelee myös Kotikatu- ja erinomaisessa Irtiottoja-tv-sarjassa.

"Malmivaara on naisnäyttelijänä saavuttanut eniten sekä uskottavuutta että ihailua ja on suomalaisista naisnäyttelijöistä ehkä ainoa, jolla voi olla asiaa tällaiselle listalle", eräs ohjaaja sanoo.

Irina Björklund
Irina Björklund
5. Irina Björklund 37 rahaa

Suomi-filmin 30-vuotias suuri suloinen, joka nousi suosikiksi suoraan Rukajärven tie -elokuvasta. Sittemmin ollut mm. Levoton ja Minä ja Morrison. Naimisissa Peter Franzénin kanssa. Käynyt elokuvatähti Minna Haapkylän rinnakkaisluokalla ranskalaisen koulun, jossa tunnettiin ujona oppilaana. Yrittää uraa Hollywoodissa. Parhaillaan kankaalla Vieraalla maalla -elokuvassa.

6. Jasper Pääkkönen 35 rahaa
7. Vesa-Matti Loiri 26 rahaa
8. Tiina Lymi 25 rahaa
9. Petteri Summanen, Elena Leeve, Reino Nordin, Kai Lehtinen, Andreas Af Enehjelm 20 rahaa
14. Matleena Kuusniemi 16 rahaa
15. Antti Tarvainen, Vera Kiiskinen, Oiva Lohtander 15 rahaa
18. Sulevi Peltola, Rebekka Toivonen, Outi Mäenpää, Lauri Nurkse, Kari-Pekka Toivonen, Santeri Kinnunen, Kari Heiskanen, Lasse Pöysti, Anneli Sauli, Kyllikki Forssell, Pentti Siimes 10 rahaa
29. Nicke Lignell 7 rahaa
30. Mari Rantasila, Niina Nurminen, Janne Virtanen, Ville Haapasalo, Vesa Vierikko, Kari Väänänen, Pirkko Saisio, Hannu-Pekka Björkman, Susanna Anteroinen 5 rahaa
39. Esko Salminen 2 rahaa

Näin kysely tehtiin

City kysyi suomalaisilta elokuvaohjaajilta ja -tuottajilta, keiden näyttelijöiden varaan laskisitte, jos maksimaalinen kassavirta olisi ainoa tavoite. Annoimme kullekin 50 elokuvarahaa. Raha oli jaettava viiden näyttelijän kesken siten, että vetovoimaisin saa korkeintaan 25 elokuvarahaa ja viides vähintään yhden. He vastasivat: tuottaja Markus Selin, toimitusjohtaja-käsikirjoittaja (mm. Häjyt) Aleksi Bardy, ohjaaja (mm. Heinähattu ja vilttitossu) Kaisa Rastimo, ohjaaja (mm. Nousukausi) Johanna Vuoksenmaa, ohjaaja Aku Louhimies, ohjaaja (mm. Raid) Tapio Piirainen, ohjaaja (mm. Menolippu Mombasaan) Hannu Tuomainen, ohjaaja (mm. Näkymätön Elina) Klaus Härö, Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen, ohjaaja-tuottaja (mm. Akvaariorakkautta, Leijat Helsingin yllä) Claes Olsson, ohjaaja (mm. Cyclomania) Simo Halinen, ohjaaja-näyttelijä (mm. Aleksis Kiven elämä) Jari Halonen, ohjaaja (mm. Vieraalla maalla) Ilkka Vanne, elokuvaohjaaja (mm. Hymypoika) JP Siili, televisiotuottaja (mm. Isänmaan toivot) Roope Lehtinen. He kieltäytyivät tai jättivät vastaamatta: Markku Pölönen, Minna Virtanen, Pirjo Honkasalo, Ere Kokkonen, Lauri Törhönen, Aleksi Mäkelä, Ilkka Matila, Marko Röhr, Åke Lindman, Perttu Leppä.

Läpimurto Hollywoodissa

Kysyimme myös, kuka suomalainen lyö läpi Hollywoodissa. Ja kas: kymmenen uskoi, että näin todella tapahtuu. Viisi veikkasi, että breikki jää tekemättä. Eniten uskottiin Jarmo Mäkisen, Irina Björklundin, Peter Franzénin ja Reino Nordinin läpimurtoon. Myös Mikko Leppilampi, Laura Malmivaara, Andreas Af Enhjelm ja Pamela Tola mainittiin. Useimmin ajankohdaksi ennustettiin vuotta 2006.

12 kommenttia

Jamo1000

4.12.2003 15:21

Noh noh, eipä olla oikein Samulin uraan tutustuttu kun väitetään seuraavaa..

"Teki elokuvadebyytin Romanovin kivissä 1993"

Samulihan on ollut leffoissa 80-luvulta (mm. Talvisota) saakka ja vuotta ennen v. 1992 tuli jo mainio Veturimiehet heiluttaa, jossa Samuli on pääosassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

k80

4.12.2003 19:21

Mikko on IHANA!!! Ei vaan ihanan näköinen vaan myös fiksu ja todella mukava!!! ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Arbiter

18.12.2003 08:16

Samuli on kyllä aivan paras noista. Näyttelijänä. Peter on myös kiva. Irina tietty kaunein =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

cest_moi

23.12.2003 15:00

[LAINAUS]k80 kirjoitti 04.12.2003 klo 19:21:

Mikko on IHANA!!! Ei vaan ihanan näköinen vaan myös fiksu ja todella mukava!!! ;)[/LAINAUS]

niinpä
mikko on paras

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-Rosa-

1.1.2004 12:21

Keppikerjäläisenä, joka on juuri luopunut puolen vuoden opintotukea vastaavasta summasta ensimmäisen oman varjon saadakseen, koin suuren järkytyksen törmätessäni laskuvarjohyppäämiseen imperfektissä=O
Ei lopettaminen ole mahdollista, eihän?

Elämän tarkoitus on leikkiä ilmassa, joten eksynyt lammas heti Malmille, kunhan punavalkoinen enkeli palaa talvihorroksestaan hangaarista maaliskuun alussa mahdollistaen täysipainoisen elämän jatkumisen!(samalla voisit vetää perässäsi läjän fanejasi valaistuksen tielle=D)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suomea

30.4.2004 22:18

Niin minkä englannin kielen aksentin Mikko oppi? Brittien? Jenkkien? Vai kenties irlantilaisten? Jos suomalainen oppii englannin kielen aksentin niin tarkoittaako se että se puhuu sitten suomea brittikorostuksella?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mutteri

1.8.2004 22:29

Pentti Siimes On paras!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Blondit

2.8.2004 23:53

moi!katottii helmiä ja sikoja elokuva tänään vasta DVD:ltä!!!ja heti ku sitä katto vähä aikaa niin heti se tuntu tosi hyvältä!!!mut mein mielestä sä olit niistä parhain näytteliä...toivoisimme vaan että saisimme susta jättijulisteen huoneen seinälle!?!olemme 15 ja 16 vuotiaita...!!!oot paras:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KaDDi

2.3.2005 19:08

MIKKO LEPPILAMPI on IHANA! Se on niin seksikäs ja komea!! Ja ennen kaikkea HOT! Se on niiiin ihana! Mut en voi nähä enkä tavata sitä ja se on todella surullista ;( Mut se on

I H A N A !!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Haidi.

28.12.2005 23:54

Nordin jyrää! Hemmetin hyvä ja karismaattinen näyttelijä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikko Leppilampi Fani

26.3.2006 19:59

Mikko Leppilampi sä oot ihana.Toivottavasti tän luet.Sä oot mun suosikki nättelijä ja idoli ikuisesti niin kauan kuin elän.oon kattonu melkee kaikki sun leffat 1 vaa näkemättä ja ootan kovasti sun levyy.Toivottavasti nään sut joskus Oulussa keikoilla monta kertaa,koska en oo koskaa sua livenä nähnyt ja haluisin nähä dut livenä tosi monta kertaa.Mua on sanottu leikillää Leppilammeksi sun sukunimellä en tiiä miksi,mut mä tykkään susta paljon näyttelijänä ja laulajana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sea^^Star

16.8.2008 08:20

peter franzén on paras suomalainen miesnäyttelijä, leppilammella ei oo sitä karismaa mitä franzénilla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi