Tältä Johnny Depp näyttää intiaanina tulevassa Disney-seikkailussa

Vaikeuksissa ollut The Lone Ranger -elokuva on saanut studiolta vihreää valoa.

Ei, se ei ole Depp. Mutta voisi tietty olla vahvan meikin alla.
Ei, se ei ole Depp. Mutta voisi tietty olla vahvan meikin alla.

Supertuottaja Jerry Bruckheimer twiittasi tänään torstaina ensimmäisen virallisen promokuvan tulevasta Disney-seikkailusta nimeltä The Lone Ranger.

Kuvassa on The Social Networkista tuttu Armie Hammer Lone Rangerina ja elokuvayleisöille hieman tutumpi Johnny Depp intiaanisoturi-Tontona.

Vielä viime syksynä The Lone Ranger oli vaikeuksissa, kun Disneyn johto, Depp, Bruckheimer ja Pirates of the Caribbean -trilogiasta parhaiten tunnettu ohjaaja Gore Verbinski eivät päässeet yhteisymmärrykseen elokuvan budjetista. Disneyn mielestä 250 miljoonaa dollaria oli liikaa. Budjetti laskettiin lopulta 215 miljoonaan dollariin.

Elokuvan kuvaukset alkoivat viimein tämän vuoden alussa New Mexicossa. The Lone Ranger saapuu näillä näkymin teattereihin keväällä 2013.

The Lone Ranger oli alun perin 1930-luvulla aloittanut radiosarja, josta tehtiin lopulta elokuvia, televisiosarjoja ja sarjakuvakirjoja. The Lone Ranger kertoo yksinäisestä ratsastajasta, joka intiaaniystävänsä Tonton kanssa taistelee rikollisuutta vastaan – missäpä muuallakaan kuin – villissä lännessä. Sankari tuli tunnetuksi "Hi-yo, Silver! Away!" -lausahduksesta, jonka hän huudahtaa hevoselleen.

Tältä näytti Clayton Mooren tähdittämä televisiosarja, jota esitettiin vuosina 1949–1957:

Johnny Deppiä ei ole hetkeen näkynyt valkokankailla, sillä näyttelijän uusin elokuva, Hunter S. Thompsonin romaaniin perustuva The Rum Diary - Rommipäiväkirja ei päässyt Suomessa elokuvateatterilevitykseen. Se julkaistaan kuitenkin dvd:nä 20.4.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi