Tätä et koe muualla: sokkoteatteria aistien voimin

Teatteri Tuikkeessa katsojilta peitetään silmät. Esityksiä kuunnellaan, haistellaan ja tunnustellaan. Vastaavaa ei maailmalta löydy.

Viimeinen vuoro -aistikauhuesitys sijoittuu illan viimeiseen metroon.
Viimeinen vuoro -aistikauhuesitys sijoittuu illan viimeiseen metroon. Kuva: Teatteri Tuike

"Tein oppilaiden kanssa vuosia sitten teatteriesityksen pikkujouluihin livekuunnelmana niin, että yleisöllä on silmät kiinni. Nuoret sössivät esityksen täysin. Purskahtelivat nauruun ja mokasivat kaiken, mikä mokattavissa on", Teatteri Tuikkeen perustaja ja puheenjohtaja Nina Rinkinen kertoo ensimmäisestä aistiteatteriyritelmästään.

Mokailuista huolimatta esitys sai paljon kehuja, ja muutkin ryhmät kiinnostuivat kuunnelmateatterin tekemisestä.

"Ajattelin, että jos paskaversiokin on näin vaikuttava, miten hyvä se voikaan olla, jos se tehdään kunnolla", Rinkinen kertoo huvittuneena.

Kuunnelmaesitykseen keksittiin yhteistuumin lisätä hajuja ja tuntoaistielämyksiä. Niin syntyi koko perheen aistiteatteriesitys Pieni tulitikkutyttö. Tutussa tarinassa köyhä tyttö myy tulitikkuja pakkasyönä ja menehtyy kylmyyteen. Tarina on koskettava, mutta siinä on onnellinen loppu. Aluksi esitys oli suunnattu näkövammaisille, mutta sitten elämys päätettiin avata myös näkeville - peittämällä heiltä silmät. 

Teatteri Tuike sai Pienestä tulitikkutytöstä valtavan hyvää palautetta, enemmän kuin mikään muu produktio. Syynä saattaa olla se, että aistiteatteri koetaan kokonaisvaltaisemmin kuin perinteinen teatteri. Tai sitten syynä on se, ettei tällaista yleensä koeta. Aistiteatteriesityksiä ei nimittäin ainakaan googlaamalla löydä, Suomesta tai muualtakaan.

"Aisteja on teatterissa kyllä käytetty muuallakin, muttemme ole onnistuneet toistaiseksi löytämään muita aistiteattereita, joissa näkeviltäkin evätään näköaisti", Rinkinen kertoo hiukan pettyneenä. "Aistiteatteria olisi nimittäin mukava kokea itsekin, jonkun toisen toteuttamana."

Tuikkeessa otettiin askel syvemmälle aistiteatterin maailmaan, kun siellä ryhdyttiin esittämään aistiteatteria kauhuversiona. Viimeinen vuoro sijoittuu illan viimeiseen metroon, joka pysähtyy keskelle metrotunnelia - ja kauheita alkaa tapahtua. Viimeinen vuoro keräsi alusta lähtien valtavasti huomiota, ja kaikki esitykset myytiin loppuun ennen ensi-iltaa. Lisäesityksiä pyydetään jatkuvasti, ja Rinkinen lupailee, että niitä on keväämmällä tulossa. 

"Olen tehnyt teatteria yli kaksikymmentä vuotta, enkä ole nähnyt tällaista myyntiä aiemmin. Ei ole paljon markkinointia tarvinnut tehdä."

Aistiteatteri on jännittävä kokemus, ja Viimeisessä vuorossa jännitystä korostaa esitystä ympäröivä mystiikka. Tuike sijaitsee hämärässä kellaritilassa, ja silmät sidotaan jo ennen varsinaiseen esityssaliin siirtymistä, joka tehdään taluttamalla. Siinä, missä Pienessä tulitikkutytössä yleisöä kehotettiin esityksen jälkeen kokeilemaan aistielämyksen tuottaneita esineitä ja tavaroita, kauhuteatterissa ne jäävät yleisöltä pimentoon.

"Pienessä tulitikkutytössä halusimme luoda yleisölle mukavan ja lämpimän ympäristön. Lapset saivat kokeilla, miten aistiteatteria luodaan ja näin pystyimme myös purkamaan esityksen heidän kanssaan. Viimeisessä vuorossa on tarkoitus, että katsojan pelko säilyy", Rinkinen selittää.

Aisteilla koettavan kauhuteatterin suosio ja viehätys piilee Rinkisen mukaan kahden harvoin tarjolla olevan elämyksen takana. Yhtäältä ihmisiä kiinnostaa kauhuteatteri, toisaalta aisteilla kokeminen. Mahtavaa on myös se, että kokemus on kaikille yksilöllinen, kuten kirjan lukeminen: tapahtumaympäristö ja hahmot ovat kaikkien mielissä erilaiset. Niistä syntyy suosion arvoinen yhdistelmä. 

"Lisäksi syksyllä 2016, jos kaikki menee hyvin, on tulossa uusi kauhuesitys aistiteatterina. Silloin kauhuaspekti nostetaan toiseen potenssiin."

1 kommentti

illves

29.3.2015 16:46

Upeaa! Kävin täällä, ja vaikka vakaana kauhufanina en ollut pupu pöksyissä, se oli silti jännittävää, ja äärimmäisen mielenkiintoinen elämys. Suosittelen kaikille jotka kestävät kummitusjunanverran kauhua, muuten kokemus saattaa olla liian jännä. Kannattaa ottaa se paikka jossa kosketaan, hauskaa oli!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi