Tom of Finland otti haltuun Iso-Britannian, seuraavana vuorossa Yhdysvallat

Briteissä lisättiin kopioita, Yhdysvalloissa elokuva pääsee valkokankaille lokakuussa.

Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Iso-Britanniassa ja Irlannissa K18-ikäluokitettu elokuva on saanut erittäin vahvan vastaanoton sekä kriitikoiden että ennakkoyleisön keskuudessa, minkä johdosta elokuvan paikallinen levittäjä Peccadillo Pictures on lisännyt kopioiden määrää kymmenestä 25:een. Elokuvan esitetään elokuvateattereissa myös muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. Yhdysvalloissa elokuva pääsee valkokankaille lokakuussa.

Tom of Finland -elokuvasta on kovaa vauhtia tulossa yksi Suomen laajimmin ulkomailla levinnyt elokuva. Suomen jälkeen elokuva esitettiin Ruotsissa maaliskuussa, ja nyt tulevana perjantaina elokuvalla on ensi-ilta Iso-Britanniassa ja Irlannissa, jonne suomalaiset elokuvat harvoin pääsevät. Elokuva saa ensi-iltansa myös Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Hollannissa, Belgiassa, Virossa, Tanskassa, Norjassa, Islannissa, Israelissa, Taiwanissa, Tšekeissä, Slovakiassa ja Etelä-Koreassa. Useassa maassa kopioiden määrää on lisätty kriitikoiden ylistävien kirjoitusten ansiosta.

“On hienoa nähdä miten elokuva ja sen aihe kiinnostaa. Tähän asti elokuvasta on kirjoitettu kaikissa levitysmaiden suurissa valtamedioissa kuten Guardian, Telegraph, BBC, Le Monde ja La Mundo. Uskomme, että Yhdysvalloissa, missä Tom of Finland on yksi tunnetuimmista suomalaisista kautta aikojen, median kiinnostus tulee olemaan samaa luokkaa. Se olisi poikkeuksellista suomalaiselle elokuvalle”, kertoo elokuvan ohjaaja Dome Karukoski.

Iso-Britannian ja Saksan ohella Tom of Finland -elokuvan tärkeimpiä kohdemaita on Yhdysvallat, jossa elokuvalla on ensi-ilta lokakuussa. Elokuva avaa ensin New Yorkissa ja Los Angelesissa, jonka jälkeen on San Franciscon ja muiden kaupunkien vuoro. Tom of Finland -elokuva on esillä Yhdysvalloissa tärkeään Awards Season aikaan.

“Olemme todella ylpeitä siitä, että saamme vastata Tom of Finland -elokuvan levityksestä Yhdysvalloissa. Tom of Finland on Suomen kuuluisin taiteilija, ja hän on vaikuttanut vahvasti amerikkalaiseen kulttuuriin, niin homojen kuin heterojen keskuudessa. Elokuvan levityksessä teemme tiiviisti yhteistyötä Tom of Finland Foundationin kanssa, joka järjestää näyttävän avajaisjuhlan elokuvan Los Angelesin ensi-illan yhteydessä”, sanoo Kino Lorber’s theatrical divisionin johtaja Wendy Lidell.

“Tuntuu siltä, että elokuvan teemat koskettavat yhdysvaltalaisia erityisesti tällä hetkellä, kun Trumpin hallinto on kiristänyt LGBT-yhteisön oikeuksia”, kommentoi Helsinki Filmin toimitusjohtaja ja elokuvan tuottaja Annika Sucksdorff.

Tom of Finland -elokuva on saanut kymmeniä kutsuja elokuvafestivaaleille Yhdysvalloissa, jonka lisäksi se on ollut esillä lukuisilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, joista arvokkaimmat ovat Tribeca New Yorkissa sekä Edinburgin ja Münchenin elokuvafestivaalit. Göteborgin kansainvälisillä festivaaleilla elokuva palkittiin kriitikoiden arvostetulla FIPRESCI-palkinnolla.

Yli 100 000 katsojaa Suomessa

Tom of Finland -elokuva menestyi hyvin myös Suomessa, jossa elokuva keräsi yli 100 000 katsojaa. Kotimaisten elokuvien katsojaluvuissa mitattuna vain Onneli ja Anneli sijoittuu kuluvana vuonna Tom of Finland -elokuvaa paremmin.

“Jokainen elokuva, joka saa Suomessa yli 100 000 katsojaa on iso elokuva. Voimme olla ylpeitä Tom of Finland -elokuvasta niin kotimaisella kuin kansainvälisellä mittapuulla”, sanoo Finnkino elokuvalevityksen johtaja Mika Nieminen.

Tom of Finland -elokuvan päärooleissa nähdään Pekka Strang (Touko Laaksonen), Lauri Tilkanen (Veli ”Nipa” Mäkinen) ja Jessica Grabowsky (Kaija, Toukon sisko). Dome Karukosken ohjaama elokuva on Helsinki-filmin tuottama ja sen levitti Suomessa Finnkinon elokuvalevitys. Elokuvan kansainvälisestä levityksestä vastaa Protagonist.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi