Tom of Finlandista elämäkertaelokuva

Homoikonin elämänvaiheista kertovan elokuvan kuvaukset alkavat ensi vuonna.

Elokuvan pääosissa nähdään Olli Rahkonen (vas.) ja Martti Manninen.
Elokuvan pääosissa nähdään Olli Rahkonen (vas.) ja Martti Manninen.

Special Film Company tekee elämäkerrallisen pitkän fiktioelokuvan Touko Laaksosesta, joka tunnetaan taitelijanimellä Tom of Finland. Elokuvan kuvaukset alkavat keväällä 2014 ja ensi-ilta on vuonna 2015.

Elokuva, työnimeltään Tom, toteutetaan riippumattomana kansainvälisenä yhteistuotantona. Puolet budjetista tulee ulkomaalaisilta yhteistyökumppaneilta, loput kerätään yksityisiltä sijoittajilta.

"Elokuvan tekeminen taiteellisesti itsenäisistä lähtökohdista on ainoa oikea tapa tehdä kunniaa Toukon töille sekä elämälle", sanovat ohjaajakollegat Vesa Kuosmanen ja Henri Huttunen.

Pääosassa nähdään Olli Rahkonen, joka on aiemmin tuttu 3 Simoa -elokuvan pääroolista. Hän ei epäillyt hetkeäkään tarttua Tomin rooliin:

"Toukon tarina on ainutlaatuinen kertomus siitä, miten omaa seksuaalisuuttaan häpeävä mies nousi maailmanlaajuiseksi homoikoniksi taiteensa kautta."

Toukon nuorta rakastajaa Veliä esittävä Martti Manninen jatkaa:

"Aihe on erittäin ajankohtainen nykyisessäkin poliittisessa ilmapiirissä. Me kaikki haluamme tehdä tämän elokuvan niin, että se ei kerro vain yhden miehen tarinaa vaan näyttää hänen merkityksensä maskuliinisen homokulttuurin yleiselle hyväksynnälle."

Elokuvan tuottaja Miikka Haleyi kuvailee Tomia elokuvien The Pianist ja Boogie Nights sekoitukseksi. Elokuvan tyyli on uskollinen Tomin töille; draamallisesti vahva tarina kerrotaan erotiikan ja huumorin keinoin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi