Uusi musiikkialan tapahtuma Soundgeist järjestetään helmikuussa

Soundgeist Helsinki tarjoaa muusikoille ja alasta kiinnostuneille konkreettisia neuvoja onnistunutta uraa varten.

Kuva: DWP / Fotolia

”Moni bändi ja artisti miettii, miten lähestyä levy-yhtiöitä, erottua ja saada näkyvyyttä bändille, ja ylipäätään viedä omaa juttuaan eteenpäin. Lisäksi musiikkialalla suhteet ja kontaktit ovat erittäin tärkeitä, jos aikoo menestyä. Huomattiin, että tällaisia verkostoitumistapahtumia löytyy lähinnä vain ammattilaisille, muttei uusille nouseville signaamattomille bändeille tai artisteille. Näin idea Soundgeist Helsingistä syntyi”, kertoo Soundgeist Helsingin projektipäällikkö Marika Häkkilä.

Päivän mittainen Soundgeist-ohjelma koostuu kahdesta osasta: bisnekset ja bileet. Päivällä luvassa on puheenvuoroja alan ammattilaisilta, artistihaastatteluja, paneeleja ja jamit. Illalla nautitaan suosittujen artistien esityksistä.

Paneeleissa keskustellaan muusikoille tärkeistä aiheista, kuten keikkamyynnistä, brändäämisestä ja levytyssopimuksista. Panelisteina tapahtumassa ovat muun muassa Janne Joutsenniemi (Live Nation), Marja Kokko (Universal Music Finland), Luca Gargano (On the Rocks) ja Joose Berglund (Stupido Records & Booking). Puheenvuoroissa ääneen pääsee Teoston asiakassuhdepäällikkö ja muusikko Antti Rask, joka kertoo mitä hyötyä Teostosta on muusikoille.

Artistihaastatteluissa muun muassa Tiisun laulaja Henrik Illikainen ja kosketinsoittaja Antti Vuorenmaa kertovat yhtyeensä taipaleesta ja omasta suhteestaan musiikkiin. Rap-artisti ja tuottaja Laineen Kasperi puolestaan avaa studiotyöskentelyn ja musiikin tuottamisen saloja. 

Tapahtuman juontajina nähdään Kasper Salonen, Jonna Schildt sekä vuoden 2015 Miss Rock -voittaja Jessika Elo. Illalla lava luovutetaan musiikille, kun Nosturin lauteille nousevat Likanen Etelä ja Shiraz Lane sekä kolme tapahtumaan osallistunutta bändiä. Showcase -esiintyjien haku on nyt käynnissä.

Soundgeist Helsinki on suunnattu muusikoille ja alasta kiinnostuneille genrerajoihin katsomatta. Tapahtumaan ovat tervetulleita niin ammattilaiset kuin amatööritkin. Tapahtuman tavoitteena on tukea ja kehittää suomalaista musiikkikulttuura sekä tarjota muusikoille kontakteja ja työkaluja, joilla kehittää omaa tekemistään. Soundgeist Helsinki on voittoa tavoittelematon tapahtuma, jonka toteuttaa alalla työskentelevistä henkilöistä koostuva yksityinen työryhmä.

Soundgeist Helsinki lauantaina 20.2.2016 Nosturilla. Liput (10-18 euroa) myynnissä nyt.

1 kommentti

PispalanPetrucci

8.10.2015 12:27

Hienoa! Tämmöselle tapahtumalle ois ollut tarvetta jo muutama vuosi sitten kun ihmeteltiin bändin kanssa miten monimutkaisia musamaailman kuviot oikeesti on. Tuntuu että noissa piireissä kaikki opitaan vaan tekemällä, ja jokaisella on oma näkemyksensä miten hommat hoidetaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi