Vappumorkkiksesta voiton puolelle Juha Pekka Tapani Heikkisen kyydissä

KreBaamaan-musavideo tarjoaa keinot pirstaleisen mielen uudelleen kasaamiseen.

Ahdistaako? Menikö vappuna överiksi ja nyt on vaikea polkaista tynkäviikon loppupäätä käyntiin? Ei hätää, tilanteeseen löytyy ratkaisu: laita pyörimään Juha Pekka Tapani Heikkisen KreBaamaan musiikkivideo.

Heittäydy sanoitusten ja rytmin vietäväksi ja reflektoi vapun tapahtumia. Anna videon liikekielen kasvattaa kreisibailausvimma takaisin pieneen, morkkiksen valtaamaan mieleesi.

Enää pari päivää viikonloppuun ja torstai on jo itsessään toivoa täynnä!

Juha Pekka Tapani Heikkinen ja niin edelleen on Suomen musakartalla ilmaantunut outolintu. Meno on suoraviivaista ja kaunistelematonta. JPTH JNE:n musiikissa voi kuulla suoran linjan Hurriganesista Riston kautta tähän päivään. Sympaattinen Heikkinen on potentiaalinen kulttihahmo, joka on kasvattanut suosiotaan toistaiseksi epätavanomaista reittiä. Väkevää tahnaa -albumille hankittiin rahoitus Mesenaatti-yhteisörahoituspalvelun kautta ja jo se kertoo, että katusoittajinakin vaikuttaneelle bändille ja sen keulahahmolle on kysyntää.

7 kommenttia

Anonyymi

2.5.2013 13:06

kauheinta paskaa ikinä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kerkele

2.5.2013 21:09

Haha, kommentti pelasti tämän "videon" :D

Kukkkuuuu

2.5.2013 18:15

Oon kyllä paskempaakin kuullu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hyvää duunii!

2.5.2013 21:33

Asiaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

n0rmaali

3.5.2013 00:08

Parasta skeidaa ikinä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PuuhaSpede

3.5.2013 08:54

Aivan h*lv*tin hywä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kiusausko

9.5.2013 13:17

En ymmärtänyt aloitusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi