Väriä, meikkiä ja villiä menoa

John B marssii perjantaina Playgroundin viinillä ja hedelmillä koristetulle lavalle.

John B on tunnettu tiukkojen biisiensä lisäksi värikkäästä olemuksestaan.
John B on tunnettu tiukkojen biisiensä lisäksi värikkäästä olemuksestaan.

Drum´n´bassin kiihkeät rytmit valtaavat Club Playgroundin perjantaina, kun John B, yksi genren uranuurtajista saapuu Helsinkiin ja Basstards-klubille. 1990-luvun alkupuolella solubiologian opintonsa musiikin tekemiseen vaihtanut John B nosti drum´n´bassin laajemman yleisön tietoisuuteen 2000-luvun alun hurmosta seuranneen marginalisoitumisen jälkeen.

John B on erittäin aktiivinen verkossa ja onkin yksi ensimmäisiä isoja dj:tä, joka hyödynsi verkon mahdollisuuksia laajasti hyödykseen. Miehen verkkosivuilta löytyy iso kattaus tavaraa, mukaan lukien yli 100 podcastia kuunneltavaksi. Twitterissä hän jakaa matkustuskokemuksiaan TheAirportNinja -nimellä.

Vaikutusvaltaisen DJ Magazine Top 100 DJ -listalle kuuluva John B on sukkuloinut erilaisten elektronisen musiikin genrejen välillä. Esimerkiksi trance-kautenaan hänen kappaleitaan kuultiin Paul Oakenfoldin kokoelmilla. Miehen suurimpia hittejä on Up All Night, joka palautti drum´n´bassin valtavirtaan Roni Sizen kaltaisten supertähtien unohduttua ihmisten mielistä. Drum´n´bassin ja trancen lisäksi mies on kokeillut niin elektrohousea kuin italoakin.

Playgroundissa tullaan näkemään värejä, sillä John B on tunnettu eksentrisestä pukeutumisestaan, villeistä kampauksistaan ja tuhdeista meikeistään.


John B Club Playgroundissa perjantaina 21. lokakuuta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi