Youtube tuo maksullisen musiikin ilmaisen rinnalle

Music Key -palvelu haastaa Spotifyn Suomessakin.

Olisitko valmis maksamaan musiikista Youtuben yhteydessä?
Olisitko valmis maksamaan musiikista Youtuben yhteydessä? Kuva: © michael spring / Fotolia.com

Googlen omistama videopalvelu Youtube lanseeraa uuden musiikin suoratoistopalvelun Music Keyn. Spotifyn, Deezerin ja kumppaneiden kilpailijaksi asemoituva palvelu yrittää valjastaa osan Youtuben valtavasta käyttömäärästä maksulliseksi. Palvelu tulee beta-testaukseen seitsemässä maassa ja Suomi on yksi niistä.

Music Key on vasta maailmanvalloituksensa alkuvaiheessa. Käyttäjäksi pääsee vain kutsulla, eikä Youtube ole halunnut juurikaan tiedottaa aiheesta. Herkässä kilpailutilanteessa onkin ehkä parempi, että pahin kilpailija Spotify saa paistatella otsikoissa, esimerkiksi keskustelemassa siitä, miksi maailman tämän hetken myydyin artisti Taylor Swift päätti vetää musiikkinsa heidän palvelustaan.

Tilanteen herkkyys näkyy myös hinnoittelussa. Music Key ei uskalla ottaa askeleita suuntaan tai toiseen ja hinta tulee asettumaan samaan 9,99 euroon kuin Spotifyillä. Matalampi hinta saattaisi tuoda isot massat palveluun, mutta korkeammallakin saattaa olla vaikeuksia pitää artistit tyytyväisenä. Kutsulla palvelua pääsee kokeilemaan ilmaiseksi puolen vuoden ajan ja lanseerausvaiheessa hinnaksi tulee 7,99.

Musiikintekijät ja koko ala ottavat uuden palvelun varmasti suurelta osin mielihyvin vastaan, sillä maksulliset ominaisuudet miljoonia ilmaisia ja “laittomia” toistokertoja päivittäin jauhavan Youtuben yhteydessä lisäävät tekijöille jaettavaa kokonaispottia. Ainakin Sony Music ja Universal Music kommentoivat Hesarille pitävänsä uudistusta tervetulleena.

Youtubelle tilanne on herkkä siinäkin mielessä, että käyttäjät ovat tottuneet ilmaiseen palveluun. Muusikoille se on ollut tähän asti pr-työkalu, jonka kautta on kerätty parhaimmillaan uskomattoman laaja fanikunta, jota on voitu hyödyntää esimerkiksi keikkamyynneissä. Mitä tapahtuu ilmaiselle musiikille, jos muusikot näkevät jatkossa Youtuben entistä vahvemmin myyntikanavana?

Palvelun vahvuudet ovat ilmiselvät. Musavideoiden ja suoratoistopalvelun yhdistäminen tuo lisäarvoa, kuunneltavissa on Google Playn 30 miljoonaa kappaletta ja artisteista saa lisätietoa samasta paikasta. Jos ennen Youtube oli satunnaisten löytöjen ja yksittäisten suosikkien valtava laari, on siitä tulossa entistä enemmän paikka, joka tarjoaa samasta käyttöliittymästä kaiken mitä perustallaaja tarvitsee musiikinkuluttamiseen.

Lisää aiheesta: 

1 kommentti

Nico Pohjola

16.11.2014 06:11

Viisas veto. 2010-luvulla ollaan poljettu artistin oikeuksia jo ihan tarpeeksi. Sama olisi laittaa myös Spotify täysin maksulliseksi ja ottaa lopuilltakin ahneilta taidevarkailta rahat pois.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi