Youtube-biisien mestari Kutiman on jälleen vauhdissa

Israelilaistaiteilija sämplää toisiinsa liittymättömistä musavideoista meheviä kappaleita.

City haastatteli muutama vuosi sitten Ophir Kutielia, jonka silloinen ThruYOU-projekti keräsi ihailijoita Youtubessa. Nyt Kutiel, paremmin tunnettu artistinimeltään Kutiman, jatkaa ThruYOU Too -projektillaan saman idean jalostamista.

Kutiman tekee musiikkia Youtubesta löytämiensä musaklippien perusteella. Hän on tuottaja, jonka musikaaliseen talliin kuuluvat kaikki muusikot, jotka jättävät taidonnäytteitään Youtubeen. Hajanaisista pätkistä Kutiman kokoaa yhtenäisiä taideteoksia. Lupaa hän ei kysy, vaan luottaa, että yksittäiset muusikot ovat imarreltuja päästyään osaksi uutta taideteosta. Toistaiseksi kaikki ovat olleet tyytyväisiä, eikä ihme. Harva heistä varmaankaan kuvitteli oman soittonsa päätyvän osaksi suosittuja kappaleita. Jokaisen raakamateriaalina käytetyn videon linkki löytyy Kutimanin videoiden kuvauksista.

ThruYOU Too -projektista on julkaistu toistaiseksi kaksi videota ja koko setin Kutiman on vihjaillut tulevan julki lokakuun alussa. Ensimmäinen julkaisu, Give it Up oli erinomainen esimerkki Kutimanin taidoista: hän käyttää Youtuben videoita raakamateriaalina, josta hän sämplää herkän kokonaisuuden, johon mahtuvat saumattomasti mukaan 6-vuotias pianisti, kolme rumpalia, naislaulaja, tuubansoittaja ja monia muita. Sämpläys tulee samalla selitetyksi visuaalisesti niille, jotka eivät ymmärrä mistä siinä on kyse.

New York Timesin taidesivuilla hehkutettiin Give it Up -biisiä ja muun muassa Slate huomioi toisen, No One in This World -biisin.

Suomalaiset matkailutoimijat voisivat ottaa yhteyttä Kutimaniin. Yksi hänen projekteistaan on Thru The City, jossa hän on kuvannut eri kaupunkien soittajia ja yhdistänyt heidän soitostaan eeppisiä kaupunkikuvia ja -kappaleita. Krakovan, Tokion ja Jerusalemin jatkoksi sopisi erinomaisesti Thru Helsinki -pätkä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi