Oopperan kummitus

The phantom of the opera

Oopperan kummitus on Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalista sovitettu Kaunotar ja hirviö -rakkaustarina. Tärkeä motiivi elokuvan tekemiseen on ollut kaunis ajatus musikaalin saattamisesta suuren, teatterispektaakkelin ulottumattomissa olevan yleisön nautittavaksi. Tässä tapauksessa missio kääntyy itseään vastaan. Elokuvaa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, etteivät kaikki tarinat ole käännettävissä ilmaisuvälineeltä toiselle.

Kuvailmaisussa näyttämöllisyyden sudenkuopat on väistetty, mutta tarina ei tunnu riittävän monisyiseltä kasvaakseen elokuvaksi. Naispääosan näyttelijä Emmy Rossum, joka myös laulaa roolinsa itse, on kamerakarismaattinen ja upeaääninen löytö, mutta pelkkä säteily ei riitä, kun näyteltävää on vain kolmen ilmeen verran.

Säveltäjä Webber on mukana myös käsikirjoittajana ja tuottajana, ja se näkyy. Äänisuunnittelu on tehty musiikin ehdoilla, ja se etäännyttää katsojaa henkilöistä; kun ihmisistä ja maailmasta ei lähde ääntä, ne lakkaavat olemasta.

Moulin Rougen tunnepyörteistä haaveilevalle tämä elokuva tuottaa pettymyksen. Mutta sille, joka tahtoo sukeltaa upeiden kuvien kuljettamana 1870-luvun teatterin maailmaan, Oopperan kummitus on oikea valinta.

**

Johanna Vuoksenmaa

File: Oopperan kummitus

Käyttäjien arvostelut

Uusimmat käyttäjäarvostelut. Kaikkien arvosteluiden keskiarvo: *****

  • romantikot 23.1.2008 14:02 okei.teillä kaikilla on mielipiteenne mut meijän mielestä tää on tosi hyvä leffa.hyvät musiikit ja aidon tuntuinen siirtyminen menneeseen aikaan.koskettava elokuva.!!:))*****
  • Aamuetana 4.7.2006 12:08 Gsus, et oli tylsä elokuva...puuduttava jopa!**
  • Webberiin ihastunut 7.4.2005 11:05 Aivan ihana elokuva, elokuvan alku oli mahtipontinen ja loistava veto! Musiikki vie mukana, musikaalia parhaimmillaan. Suosittelen ehdottomasti musikaaleista pitäville ja kaikille romantiikan nälkäisille.*****
Pilkunhyväilyn puolesta

Fonttisota - IKEA hylkäsi Futura-kirjasinlajin siirtyen nykyiseen Verdanaan...

Kimmo Laakso • 18.5.2012 (1)