SingStar Pop

PS2

Olen yrittänyt vähentää Pleikkarin käyttöä. En ole himopelaaja, mutta kun saan uuden pelin, pelaan sen puhki. Diggaan turpaanveto- ja skeittauspeleistä”, kertoo räppäri Elastinen ja painaa 24-tuumaisen teeveensä päälle.

Pahiten on addiktoinut skeittipeli Tony Hawk Underground, jonka ääressä kului pari viikkoa putkeen, viisi tuntia päivässä.

“Saa aivot nollattua nopeasti. Onneksi minulla on sen verran itsesuojeluvaistoa, että lopetan, kun väsyttää. Iso H taas pelaa yötä myöten”, Elastinen kantelee.

Nyt katsastetaan räppärin laulutaito, testattavana on SingStar Pop -karaokepeli.

“Tätä vähän pelkäsinkin. Tatsi voi olla ruosteessa, kun ääni on mennyt baarissa viikonloppuna”, Elastinen köhii kerrostalokaksiossaan Punavuoressa.

Seinillä on Rähinä Records -levy-yhtiön logo ja Fintelligensin kultalevyjä, kuulemma inspiraatiota varten.

Yllättäen räppäri kehuu osaavansa laulaa. Musiikkileikkikoulu tuli tutuksi jo 2-vuotiaana ja koulussa tuli laulettua hieman kuoroissakin. Musiikinnumero oli aina täysi kymppi. Soololevylleen hän soitti itse pianon, kitaran, basson ja rummut sekä opetteli varta vasten soittamaan puuhuilua.

Elastinen lämmittelee Beyoncén Crazy In Lovella.

“Nyt rupesi stressaamaan. Onneksi toit olutta.”

Suoritus on vakuuttava. Sinisellä divaanisohvalla heiluva Elastinen saa nuotista kiinni pienen alkujännityksen jälkeen ja saa arvosanaksi toiseksi parhaan Lead Singer -plakaatin.

“Jäi kaivelemaan, tästä oli tiputettu

Jay-Z:n räppi.”

Elastinen ei ole karaoken ensikertalainen. Satumaa-ravintolassa on kokeiltu esimerkiksi Eminemiä ja Nellyä.

“Sanojen rytmitys on vaikeaa, etenkin kännissä. Lauloimme karaokea taannoin Viron-risteilyllä koko illan. Baari oli lähes tyhjä, vain kaksi mummoa istui hurraamassa meille.”

Biisilistan selaaminen jatkuu. Silmät pyörähtävät ympäri, valikosta löytyy yksi hiphopin klassikoista, Eric B and Rakimin Paid In Full.

“Kingiä! Minulla on ilmiömäinen muisti. Osaan old school -räppibiisit ulkoa. Deejii-keikoillakin räppään mukana koko ajan.”

Riimit loksahtelevat osapuilleen kohdalleen. Pisteitä tosin kertyy vain lupaava-kommentin verran.
Seuraavaksi kyytiä saa SingStarin edellinen Party-versio, jonka kappaleista Elastinen valitsee Maroon 5:n radiohitin This Love. Hämmentävää. Laulu menee nuotilleen oikein.

“Kingi juttu, pääsin hittiartistikategoriaan!”

Epäonninen Paid In Full -räppiklassikko joutuu uudelleen syyniin. Elastinen sekoaa kuitenkin lyriikoissa ja tuhisee treenaavansa biisin kuntoon ennen kuin kutsuu kavereitaan kylään.

“Pilasit juuri seuraavat kaksi viikkoani. Tämä on ihan vitun siisti seurapeli, jolla voi nolata itsensä.”

Yhden miinuksen Elastinen SingStarista kuitenkin löytää.

“Olen näköjään parempi laulaja kuin räppäri. Fuck.”

FILE: Elastinen

Ikä: 24 v.

  • Ensimmäinen pelikone: Sega Master System 10-vuotiaana
  • Kodinkoneet: PS2, PSP
  • Pinnalla: Def Jam Vendetta (PS2) ja Ridge Racer (PSP)

****

Juhani Sirén

File: SingStar Pop

Käyttäjien arvostelut

Uusimmat käyttäjäarvostelut. Kaikkien arvosteluiden keskiarvo: ***

  • garnierfani12 9.8.2007 15:51 Semmonenki aina vaihtaa olevansa pelin.***
Angry Birds SM

Kuva : Rovio Kuinka moni muistaa vielä Nokian järjestämät matopelin SM-kisat...

City-lehti • 23.2.2011 (2)