Ridge Racer
PSP
 Ex-pornotähti Rakel Liekki istuu ravintola Torin ikkunapöydässä farkkuminihameessa ja tiukassa PSTAR-kirjaillussa topissa ja ilmoittaa heti, ettei juuri pidä peleistä.
“Se on poikien juttu. Olen kokeillut Marioita ja Tekkeniä. Tekken on helppo, ei tarvitse kuin rämpyttää näppäimiä summittaisesti.”
Liekki pelasi Nintendoa ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten.
“Kotona oli kone, jolla pelasimme siskojeni kanssa. Yhtenä jouluna pyysimme lahjaksi Tiku ja Taku -pelin. Emme malttaneet odottaa lahjojen avaamista, joten otimme sen salaa paketista. Paketoimme pelin uudestaan ennen kuin äiti tuli kotiin. Peli oli koluttu jo ennen joulua, äiti ihmetteli, miksei lahja herättänytkään kiinnostusta.”
Nyt tehtävänä on kokeilla uuden PSP-käsikonsolin Ridge Racer -autopeliä. Liekki ottaa pienen vehkeen käteensä varmoin ottein.
“Vau, tässä on parempi näyttö kuin monissa kannettavissa dvd-soittimissa.”
Ennen radalle pääsyä pitää vielä kirjoittaa kuskin nimi. Tehtävä osoittautuu vaikeaksi.
“Osaankohan edes kirjoittaa tällä?”
(puolen minuutin hiljaisuus)
“Ei vittu! Enhän mä osaa.”
Auton valintaan ei kulu aikaa, Liekki napsii ensimmäisen eteen osuneen menopelin.
“Joo joo, käy kaikki.”
Ensimmäinen kierros. Kaasujalka painaa, mutta ohjaus ei toimi. Liekki törmäilee seiniin ja hurauttaa pientareille. Kuten arvata saattaa, taskussa ei komeile ajokorttia.
“Olen ollut autokoulussa, mutta jätin sen kesken. Inssi pelotti liikaa. Ajo-opettajani sanoi, että tilannenopeuteni on liikaa auton hallintataitoihin nähden.”
Toinen kierros. Liekki liimautuu kiinni 4,3 tuuman LCD-näyttöön. Kaasu on edelleen koko ajan pohjassa.
“Äh, näppäimet eivät ole kovin ergonomisia. Tästä tulee pidemmän päälle sormet kipeäksi. En ymmärrä pelejä, joissa ainoana porkkanana on kerätä pisteitä. Ne eivät kuitenkaan korreloi elämänlaatuni kanssa. Grafiikka on hienoa, mutta en addiktoidu tällaiseen.”
Seuraavaksi nuhteita saa Ridge Racerin soundtrack.
“Osaatko laittaa hermoja raastavan Scooter-musiikin hiljemmalle? Jumputus on vähintään yhtä hirveää kuin Crazy Frog, joka jää päähän soimaan. Kaikki kyseenomaisen sinkun ostajat pitäisi teloittaa. Sitä paitsi, mitä järkeä on harmaassa sammakossa, jonka haarojen välissä roikkuu pieni penis? Ällöttävää.”
Kierros on vasta puolivälissä, kun Liekiltä palaa sulake.
“Miten kauan tämä vittu kestää? Tässä tulee selkä kipeäksi. Heh, olenpa hyväkuntoinen pornoeläkeläinen.”
  Juhani SirénFile: Ridge Racer- Laitealusta: PSP
- Tarina: NAMCO:n klassikkokaahailupelin uusioversio. Nasta lautaan ja kurvit pitkiksi!
- Erikoista: Voi kuunnella remiksejä vanhoista Ridge Racer -kappaleista.
Käyttäjien arvostelut
Kukaan ei ole vielä arvostellut peliä.
 | Angry Birds SM Kuva : Rovio Kuinka moni muistaa vielä Nokian järjestämät matopelin SM-kisat... City-lehti • 23.2.2011 (2) |
|